Nokia HERE

Nokia myi HERE-kartat 2,8 miljardilla eurolla – miksi?

Ensin meni puhelimet ja nyt lähtee karttaliiketoiminta. Nokia jatkaa toimintojensa karsimista, sillä tänään yhtiö on ilmoittanut myyvänsä HERE-karttaliiketoiminnan autonvalmistajien yhteenliittymälle, johon kuuluvat AUDI AG, BMW Group ja Daimler AG. Kaupan velatonhinta on 2,8 miljardia euroa ja sen odotetaan toteutuvan vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä, kun tarvittavat viranomaishyväksynnät on saatu. Transaktion seurauksena Nokia arvioi kirjaavansa HEREn myynnistä voittoa yhteensä noin miljardia euroa, koostuen myyntivoitosta sekä siihen liittyvästä kumulatiivisten valuuttakurssimuuntoerojen purusta.

Tämä on viimeisin askel eteenpäin Nokian uudistumisprosessissa. Integroimme aiemman Nokia Siemens Networksin osaksi Nokiaa, myimme Devices & Services -liiketoimintamme, ja nyt olemme solmineet sopimuksen kaupasta, jonka uskomme olevan paras mahdollinen vaihtoehto niin osakkeenomistajillemme kuin HEREn asiakkaille sekä henkilöstölle. Jatkossa voimme keskittyä suunniteltuun yhdistymiseemme Alcatel-Lucentin kanssa. Yhdistymisen toteuduttua Nokia on uudenlainen yhtiö, johon kuuluvat yksi maailman johtavista verkkoteknologia- ja palveluliiketoiminnoista ja lisensointiin sekä innovaatioihin keskittyvä Nokia Technologies”, kommentoi kauppaa Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri.

Nokia toi HERE-karttapalvelunsa uudelle Asha-alustalle

Asha, HERE-kartat

Nokia on julkaissut ensimmäisen julkisen testiversion HERE-karttapalvelustaan uudelle Asha-mobiilialustalle. Ensimmäinen palvelua tukeva laite on Nokia Asha 501, joka on tällä hetkellä Nokian ainoa uuteen alustaan pohjaava puhelin. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Nokian omasta ohjelmistokaupasta.

Suomalaisvalmistajan mukaan uusi sovellus erottaa Nokia Asha 501:n saman luokan kilpailijoistaan, jotka eivät karttapalveluita tarjoa. Uusi versio on optimoitu laitteille, joissa ei ole sisäänrakennettua GPS-yhteyttä. Se osaa opastaa käyttäjänsä määränpäähän kävellen, autolla tai julkista liikennettä hyödyntäen. Mukana ei ole kuitenkaan ääniohjaavaa navigointia.

Sovellus sisältää liikennetiedot sekä satelliittikartat. Lisäksi palvelu tukee lähes 200 eri maata.

Lähde: Nokia Conversations

Nokia lisäsi Here Maps -karttoihin LiveSight-ominaisuuden

Nokia Here Maps, LiveSight

Joko olet päivittänyt Windows Phone 8 -pohjaisen Lumia-puhelimesi Here Maps -karttasovelluksen uusimpaan versioon? Jos et, niin kannattaa päivitys ladata, sillä uusin versio sisältää LiveSight-ominaisuuden. Se integroi periaatteessa erillisen Nokia City Lens -sovelluksen suoraan karttapalveluun.

LiveSight yhdistää karttatietoja reaalimaailman kanssa. Sen myötä lähimaailmaa on mahdollista tarkastella puhelimen näytön kautta ja saada näin arvokasta informaatiota kävelymatkan päässä sijaitsevista kohteista. Nokian mukaan kyseessä on loistava tapa löytää etsimänsä paikka esimerkiksi ahtaissa tai väen täyttämissä paikoissa.

Nokian LiveSight yhdistelee älykkäästi useita älypuhelimen tarjoamia tietoja. Se hyödyntää muun muassa kameraa, GPS-paikkatietoja ja sisäänrakennettua kompassia. Näin saadaan puhelimen näytölle näkymä, joka ilmaisee laitteen suunnassa sijaitsevat kohteet realistisesti syvyydentunnetta myöten. Kaiken tämän päälle kokonaisuus toimii ilman verkkoyhteyttä, joka on harvinaista tämänkaltaisille palveluille.

Nokia toi Windows Phonen karttapalvelut HERE-brändin alle

Laitejulkistuksien ohessa (Nokia 301, Nokia 105, Nokia Lumia 520 ja Nokia Lumia 720) Nokia kertoi tänään myös paikkatietopalveluihin liittyvistä uudistuksista. Marraskuussa lanseerattu HERE-brändi kattaa jatkossa myös Windows Phonen karttapalvelut, jonka myötä kaikki löytyvät nyt saman nimen alta. Palveluun pääsee käsiksi osoitteessa here.com sekä useilla eri sovelluksilla, joista keskeisimmät ovat HERE Maps, HERE Drive (alueellinen navigaatiolisenssi), HERE Drive+ (maailmanlaajuinen navigaatiolisenssi), HERE Transit ja HERE City Lens. Sovellukset löytyvät Windows Phone 8 -puhelimille alustan virallisesta ohjelmistokaupasta.

Nokia hehkuttaa uusien HERE-sovelluksien toimivan saumattomasti yhteen. Ne osaavat ohjata käyttäjän automaattisesti ohjelmasta toiseen esimerkiksi navigointia tai julkisen liikenteen tietoja varten. Näin käyttökokemus pysyy yhtenäisenä, vaikka tietoja on jaettu useisiin eri sovelluksiin.

Täysin uutena ominaisuutena Nokia esittelee HERE Maps -palveluun LiveSight-teknologian. Se mahdollistaa laajennettuun todellisuuteen perustuvat palvelut. Käytännössä sen avulla käyttäjä voi etsiä ajantasaista tietoa lähellä sijaitsevista paikoista puhelimen kameraa käyttäen.

Omien Lumia-puhelintensa lisäksi HERE Maps-, HERE Drive- ja HERE Transit -sovellukset tulevat saataville muiden valmistajien Windows Phone 8 -laitteille määrätyillä markkina-alueilla (Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Espanja, Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko).

Toyota valitsi Nokian kartat autoihinsa

Toyota liittyy BMW:n, Mercedeksen, Volkswagenin ja Hyundain joukkoon ottamalla käyttöön Nokian Here-karttapalvelut autojensa informaatiojärjestelmissä. Tavoitteena on tuoda Nokian osaaminen autoihin Euroopassa, Venäjällä sekä Lähi-idässä vuoden 2014 alkupuolella. Sopimus kattaa Nokian kartat, korkealuokkaisen haun ja yhteisön luoman sisällön, kuten kohteiden arvostelut ja kuvat.

Sopimuksen myötä Nokia kehuu vahvistavansa asemaansa autoteollisuuden karttapalveluiden tarjoajana. Nokian kehittämä kokonaisuus on muutakin kuin pelkkä navigointi. Valmistajat voivat luoda sen pohjalle omia palveluita ja näin tuoda järjestelmiinsä haluamiaan ominaisuuksia.

Nokia on rakentanut karttapalveluitaan edelläkävijän ottein. Viime aikoina yhtiö on pyrkinyt laajentamaan palveluitaan muille alustoille. Esimerkiksi viime vuoden lopulla julkaistiin iOS-sovellus ja kerrottiin API-rajapintojen tuomisesta Android-alustalle. Hiljattain Nokian navigointipalvelu on myös tuotu saataville muiden valmistajien Windows Phone 8 -puhelimille muun muassa Yhdysvalloissa.

Lähde: Nokia Conversations

Nokian HERE-karttapalvelu ladattavissa iPhonelle ja iPadille

HERE Maps -karttapalvelu on saapunut ladattavaksi App Store -ohjelmistokauppaan, josta sen voi käydä noutamassa ilmaiseksi iPhone-, iPod Touch– ja iPad-laitteille. Kyseessä on Nokian rakentama sovellus, joka hyödyntää NAVTEQ-karttoja ja on optimoitu sekä iPhonelle että iPadille.

Ominaisuuksiltaan iOS:n HERE Maps ei vastaa Lumia-puhelimien mukana toimitettavaa karttapalvelupakettia. Se mahdollistaa kuitenkin karttojen tallentamisen puhelimeen offline-katselua varten sekä tarjoaa satelliittinäkymän. Käännös käännökseltä ohjaavaa autonavigointia ei ole saatavilla, mutta sen sijaan kävelyopastus palvelusta löytyy. Mukana on myös kattava tietokanta kiinnostuksen kohteita sekä mahdollisuus jakaa paikkoja muun muassa sosiaalisiin palveluihin.

Nokia kertoi karttapalvelunsa muutoksista ja uudesta HERE-nimestä marraskuun puolivälissä. Sen myötä yhtiö laajentaa karttapalveluidensa saatavuutta ja tuo vuoden 2013 alussa Androidille kehitystyökalun, jolla sovellukset voivat hyödyntää Nokian karttateknologioita. Lisäksi palvelu tullaan näkemään Mozillan kehittämällä Firefox OS -alustalla.

Nokian kartat ovat nyt HERE, palvelu myös iOS:lle ja Androidille

Ovi Maps, Nokia Maps ja HERE. Nokia on jälleen muuttanut karttapalvelunsa nimeä. Yhtiön uusi paikkatietobrändi on HERE ja sen tavoitteena on tarjota ensimmäisenä pilvipalveluna maailman parhaat kartta- ja paikkatietopalvelut lukuisille eri laitteille ja käyttöjärjestelmille.

Ihmiset haluavat erinomaisia karttapalveluita. HERE:n ansiosta voimme koota paikkatietotarjontamme yhteen, ja tarjota kuluttajille aikaisempaa paremman tavan tutkia, löytää ja jakaa heidän ympäristöönsä liittyvää tietoa”, Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop sanoi. ”Lisäksi voimme laajentaa 20 vuoden mittaisen kokemuksemme paikkatietopalveluista uusiin, myös muihin kuin Nokian, laitteisiin ja käyttöjärjestelmiin. Uskomme, että näin yhä useammat ihmiset hyötyvät kartta- ja paikkatietopalveluistamme ja myös osallistuvat niiden kehittämiseen.

Uuden nimen lisäksi yhtiö ilmoitti tuovansa karttapalvelunsa myös iOS– ja Android-alustoille. Applen mobiililaitteille HTML5-pohjaisen palvelun pitäisi olla ladattavissa ilmaiseksi muutamien viikkojen sisällä App Store -kaupasta. Se tarjoaa offline-toimintoja, ääniohjatun kävelynavigaation ja julkisen liikenteen karttapalveluita. Androidille yhtiö esitteli referenssisovelluksen ja aikoo tuoda markkinoille HERE-kehitystyökalut vuoden 2013 alkupuolella, joiden avulla Androidille voidaan kehittää Nokian paikkatietoihin keskittyviä palveluita.

Osana HERE-brändiä Nokia esitteli myös LiveSight-teknologian. Se perustuu erittäin tarkkoihin 3D-karttoihin. Ensimmäinen teknologiaan hyödyntävä sovellus on Lumia-älypuhelimiin kehitetty Nokia City Lens -opas.

Uusi brändi kartta- ja paikkatietopalveluille on Nokialta oikea liike. Yhtiön vahvuudet tällä alueella ovat maailman johtavia. Uskomme, että karttojen ja sijaintitiedon merkitys kasvaa edelleen, kun seuraavan sukupolven laitteita ja palveluita kehitetään eri segmenteiss,,”sanoi johtaja Crawford Del Prete IDC-tutkimusyhtiöstä.