Nokia Lumia

Kuusituumaisen Nokia Lumian etupaneeli kuvassa?

Lumia

Kiinasta on levinnyt verkkoon mielenkiintoinen kuva. Siinä tehdastyöntekijä esittelee kameralle etupaneelia, joka kuuluu selvästikin Nokian puhelimelle. Se ei kokonsa puolesta kuitenkaan sovi Nokian nykyisiin malleihin. Paneeli saattaa hyvinkin kuulua loppuvuodesta esiteltävälle laitteelle, sillä Nokia on luvannut lanseerata kuluvan vuoden aikana vielä ainakin yhden merkittävän laitteen.

Verkkojulkaisu, The Verge, kertoo omiin lähteisiinsä viitaten, että Nokia testaa parhaillaan kuuden tuuman näytöllä varustettua Lumia-puhelinta. Kuvan lasipaneeli on sitä kokoluokkaa, että se voisi kuulua kyseiselle laitteelle. Merkit ovat vahvat ja lienee ihme, jos Nokialta ei entistäkin suurempaa Lumiaa kuluvan vuoden aikana nähdä.

Microsoft työstää parhaillaan Windows Phone 8 -alustalleen päivitystä, jonka myötä full hd -tasoisten näyttöjen hyödyntäminen on mahdollista. Tuen odotetaan saapuvan loppuvuodesta ja selvästikin Nokialla halutaan laajentaa mallistoa uudella, nykyisiä suuremmalla Lumialla.

Lähde: The Verge

Nokia työstää Snapdragon 800 -pohjaista Lumiaa?

Snapdragon 800

Loppuvuoden odotetaan tuovan paljon uutta Windows Phone -maailmaan. Niin sanotun GDR3-päivityksen huhutaan tuovan alustalle tuen full hd -näytöille sekä avaavan valmistajille mahdollisuuden hyödyntää nykyistä tehokkaampia piirisarjoja. Niinpä ei ole ihme, että ensimmäisiä tietoja Nokian seuraavan sukupolven Lumioista alkaa levitä verkkoon.

Nokian verkkosivulta löydetystä dokumentista on bongattu tietoja, jotka viittaavat Snapdragon 800 -piirisarjaan. Se on Qualcommin tehokkain piirisarja, jossa on neljä Krait 400 -suoritinydintä, joiden kellotaajuus on viritettävissä aina 2,3 gigahertsiin asti. Mukana on Adreno 330 -grafiikkapiiri.

Tarkempia tietoja piiriin perustuvasta laitteesta ei tässä vaiheessa ole saatavilla. On kuitenkin selvää, että Nokia kehittelee jo kiivaasti uuden sukupolven Lumia-puhelimia, sillä myös Snapdragon 400 -sirun hyödyntämisestä on valunut verkkoon tietoja.

Lähde: GSMArena

Lisää kuvia alumiinisesta Nokia-puhelimen rungosta

Nokia, alumiini

Kiinasta vuotaa lisää kuvia mysteerisestä alumiinirungosta, jonka uskotaan kuuluvan Nokian puhelimelle. Tähän viittaa kokonaisuuden muotokieli, jonka voisi vahvasti olettaa olevan Nokian käsialaa. Rungon on arveltu kuuluvan Nokia EOS -puhelimelle, mutta se ei ole täysin yksi yhteen aikaisempien vuotojen kanssa, joissa olemme nähneet toimivan laitteen.

Tämänkertaisessa kuvassa mielenkiintoa herättää taustalla näkyvät lukuisat alumiiniset rungot. Ehkäpä kuvassa on siis jotain aitoa? Voitaisiinko kyseinen runko nähdä jossain Nokian valmistamassa puhelimessa? Lumia 925:ssä yhtiö siirtyi käyttämään alumiinia laitteen kehyksenä, mutta säilytti takakuoressa polykarbonaatin. Olisiko yhtiöltä kuitenkin tulossa kokonaan alumiinisella rungolla varustettu älypuhelin?

Lähde: GSM Arena

Tuntematon Nokia Lumia esiintyy vuodetun dokumentin kannessa

Nokia-brändi

Päivitys: Kyseinen mysteeripuhelin on mitä ilmeisemmin Nokia Asha 311. Katso kuva.

Verkkosivusto Phone Arena on saanut käsiinsä mielenkiintoisen dokumentin, joka käsittelee Nokian brändiä tulevaisuudessa. Sen mukaan suomalaisvalmistaja on uudistamassa strategiaansa, jonka keskeisenä ajatuksena on olla ihmisläheisempi. Lähteen mukaan Nokia haluaa kulkea suuntaan, jossa tekniikka pyritään muovaamaan nykyistä paremmin käyttäjien tottumuksien ja käyttötapojen mukaan.

Konkreettisena todisteena tiedoistaan Phone Arena on julkaissut dokumentin kansisivun. Siinä esiintyy vielä tuntemattoman Nokia-puhelimen yläosa, joka näyttää hyvin mielenkiintoiselta. Linjat vaikuttavat sulavilta ja nykyisistä malleista poikkeavilta. Mitään muuta laitteesta on tässä vaiheessa mahdotonta sanoa ja on syytä muistaa, että se voi olla vai osa dokumentin kuvitusta ilman reaalimaailman esikuvaa.

Sivuston mukaan dokumentti vaikuttaa ohjeistukselta Nokian työntekijöille. Onkin vielä vaikeaa arvioida, miten uusi suunta tulee lopulta näkymään markkinoinnissa.

Lähde: Phone Arena

Nokialta kuusituumainen Windows Phone -puhelin?

Konsepti. Ei edusta Nokian mahdollisesti julkaistavaa puhelinta.

Seuraava huhu kannattaa ottaa vastaan suurella varauksella, mutta koska tietoja Nokian ”phabletista” on liikkunut verkossa muun muassa Financial Timesin toimesta on sen käsittely kuitenkin aiheellista. Huhuja tukee myös se, että Microsoftin kerrotaan päivittävän Windows Phone -käyttöjärjestelmänsä tukemaan full hd -tarkkuutta sekä lisäämään käyttökokemukseen erityisominaisuuksia isoruutuisille puhelimille.

Sitten itse huhuun. Mobile Today nimittäin väittää Nokian julkaisevan Windows Phone 8 -pohjaisen laitteen kuuden tuuman kosketusnäytöllä. Julkistus tapahtuisi sivuston lähteen mukaan viimeisen vuosineljänneksen aikana, eli siis loka-joulukuussa. Financial Times kertoi muutama viikko takaperin Nokian tabletin ja älypuhelimen risteytyksen sijoittuvan Galaxy Noten kokoluokkaan, joka nykyiseltään tarkoittaisi reilua viittä tuumaa.

Kuuden tuuman kokoluokkaan sijoittuva nokialainen kuulostaa pikaisesti ajateltuna aavistuksen epärealistiselta. Miksi? Nokia ei ole kulkenut eturintamassa kosketusnäyttöjen kanssa. Kuusituumaiset laitteet edustavat hyvin tuoretta tuotekategoriaa. Niinpä tuuman pienempi laite tuntuisi sopivan Nokian strategiaan paremmin. Kaikki on kuitenkin mahdollista ja merkit viittaavat vahvasti siihen, että nykyisiä suuremmalla näytöllä varustettu Lumia on luvassa vielä ennen vuotta 2014.

Nokian seuraava Lumia-aiheinen lehdistötilaisuus lähenee kovaa vauhtia. Se pidetään Lontoossa 14. toukokuuta. Siellä julkistetaan mahdollisesti alumiininen Catwalk tai 41 megapikselin kameralla varustettu EOS. Puhetta on ollut myös Amerikkaan suunnatusta Lumia 928:sta. Lontoo tuntuisi kuitenkin ehkä hieman oudolta paikalta sen julkaisuun.

Lähde: Neowin

Ostaisitko Nokia Lumian viiden tuuman näytöllä?

Konsepti. Windows Phone full hd.

Konsepti. Tältä Windows Phone saattaisi näyttää full hd -puhelimissa.

Nokian loppuvuoden älypuhelinmallisto kuulostaa jatkuvasti mielenkiintoisemmalta. Yhtiöltä odotetaan täysin uutta, alumiiniin perustuvaa muotokieltä ja todellista Windows Phone -seuraajaa Nokia 808 PureView -kamerapuhelimelle. Lisäksi valmistaja aikoo lähteä kilpailemaan Samsungin Galaxy Note -sarjan kanssa, kertoo Financial Times.

Financial Timesin mukaan Nokia tulee julkaisemaan loppuvuoden aikana useita lippulaivatason puhelimia. Yksi näistä on nykyisiä Lumioita suuremmalla näytöllä varustettu uutuus, jonka kokoluokka on tietojen mukaan samaa tasoa Samsung Galaxy Noten kanssa. Miltä viiden tuuman luokkaan sijoittuva Lumia kuulostaisi?

Huhu isoruutuisesta Lumiasta ei tule suurena yllätyksenä. Viime viikkoina verkossa on levinnyt tietoja, joiden mukaan Windows Phone saa tuen yli viiden tuuman näytöille ja full hd -tarkkuudelle. On hyvin luontevaa, että markkinoiden suurin Windows Phone -valmistaja, Nokia, haluaa hyödyntää uusia mahdollisuuksia etulinjassa.

Keskeisessä roolissa Nokian uutuudessa on jälleen kerran ohjelmisto. Paljon riippuu Windows Phonesta. Samsung on osoittanut, että oikealla strategialla viiden tuuman kokoluokalle on kysyntää.

Lähde: Engadget

PureView-tekniikka rynnii pian Lumia-puhelimiin

Monet ihmettelivät Nokian ratkaisua julkaista huima 41 megapikselin kamerakännykkä Symbian-alustalla. Nokia on sanonut tähän syyksi viitisen vuotta kestäneen tuotekehityksen ja halun tuoda tekniikka markkinoille mahdollisimman pian. Luonnollisestikaan viisi vuotta sitten yhtiöllä ei ollut tietoakaan Windows Phonesta, joten alustan vaihtaminen lopussa olisi venyttänyt laitteen julkaisua.

Mahdottomia aikoja emme kuitenkaan välttämättä joudu PureView-tekniikan rantautumista Windows Phone -maailmaan odottamaan. Nokialla älypuhelimista vastaava Jo Harlow on kommentoinut Aamulehdelle, että teknologian saapumiseen Windows Phonelle ei mene kauaa. Tarkkaa ajankohtaa Nokia-johtaja ei tutusti voinut paljastaa.

Nokian keskeinen ajatus PureView-teknologiassa on suuri megapikselimäärä, jonka avulla älypuhelimiin saadaan häviötön digitaalinen zoomi. Ratkaisuun päädyttiin, koska optisen zoomin toteuttaminen vaatii monimutkaisen rakenteen ja liikkuvia osia.

Lähde: Aamulehti