Nokia N-Gage

Nokian N-Gage-palvelulla jo miljoona käyttäjää

Noki N81 8GB N-Gage

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia kertoo, että sen N-Gage-palvelulla on jo miljoona rekisteröitynyttä käyttäjää. Palvelun kasvun kerrotaan kiihtyneen, joka ei sinänsä ole yllätys, koska Nokia on viime aikoina tuonut palvelun osaksi älypuhelimia. Alkuaikoina N-Gage oli vain osa erikseen suunniteltuja pelipuhelimia, mutta menestys oli varsin laihaa ja Nokia päättikin laajentaa sen osaksi muita puhelimia. Laajennuksesta huolimatta N-Gage ei ole vieläkään onnistunut lunastamaan siihen kohdistuneita odotuksia.

N-Gagen tarina juontaa juurensa aina vuoteen 2003, jolloin yhtiö esitteli Nokia N-Gage -pelipuhelimen. Puhelin oli kohtalaisen kookas ja kömpelö, eikä se koskaan saavuttanut sille asetettuja tavoitteita. Seuraavana vuonna Nokia esittelikin jo hieman tyylikkäämmän ja kompaktimman N-Gage QD -mallin, joka ei sekään kuitenkaan onnistunut valtaamaan markkinoita.

Viime vuodet Nokia on keskittynyt lisäämään N-Gage-tuen osaksi älypuhelimia. Tällä hetkellä palvelua tukevat muun muassa, N81, N82, N95, N96, E75 ja 5320 XpressMusic. Lista kaikista tuetuista puhelinmalleista löytyy täältä.

Lähde: Tietokone

Nokia: N73, N93 ja N93i eivät tule saamaan N-Gage-tukea

Nokia N93i

Nokia on virallisesti ilmoittanut, että N73-, N93- ja N93i-mallit eivät tule saamaan tukea N-Gage-peleille. Yhtiö on joutunut pyörtämään aiemmat lausuntonsa, koska kyseisten mallien piti alkuperäisen suunnitelman mukaisesti saada N-Gage-ominaisuus. Nokia on pitänyt käyttäjiä pimennossa asian suhteen jo pitkään, mutta nyt se on vihdoin kertonut virallisesti, että tukea ei ole tulossa.

Yhtiön mukaan virallisen lausunnon antaminen on kestänyt näin kauan, koska N-Gage-tukea on yritetty koko ajan kovasti kehittää N73-, N93- ja N93i-malleille. Lopulta kuitenkin jouduttiin toteamaan, että pelejä ei saada näillä laitteilla pyörimään tarpeeksi vakaasti ja nopeasti.

Syy yhtiön vetäytymiseen on varsin selvä, vaikka siitä ei tarkempaa tietoa annettukaan. Luultavimmin laitteiden suorituskyky ja ohjelmisto eivät ole sillä tasolla, että N-Gage-ominaisuus niillä olisi mahdollinen. Kyseiset mallit saattaisivat myös tulevaisuudessa olla hidastamassa pelien kehitystä tehojensa vuoksi. Kyseessä on siis Nokian kannalta aivan ymmärrettävä teko, mutta käyttäjiä se tuskin lämmittää, koska tuen tulemista on virallisesti mainostettu.

Lähde: All About Symbian