Nokia Plug and Touch

Nokian innovatiivinen Plug and Touch esillä SEE 2010 -tapahtumassa

Syyskuussa ensimmäisen kerran julkisuudessa esiteltyä Nokia Plug and Touch -teknologiaa demottiin toistamiseen hiljattain pidetyssä SEE 2010 -tapahtumassa. Tekniikka mahdollistaa Symbian^3-puhelimen hallinnan television ruudulta kosketusnäytön tavoin.

Nokia Plug and Touch perustuu matkapuhelimen kameran hyödyntämiseen. Puhelin asetetaan sopivan etäisyyden päähän televisiosta, jolloin kännykän kamera kykenee seuraamaan sen ruutua. Kamera tulkitsee käyttäjän käden liikkeet kosketuksiksi, joka mahdollistaa valikoissa liikkumisen ja sovelluksien operoimisen.

Suomalaisvalmistajan teknologiaa voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää esimerkiksi opetuksessa tai esittelytilaisuuksissa. Tässä vaiheessa kyseessä on kuitenkin vasta testikäytössä oleva konsepti.

Nokia Plug and Touch: hallitse Symbian^3-puhelinta television ruudulta

Nokian Research Centeristä putkahtelee julkisuuteen aika ajoin mielenkiintoisia konsepteja, joista ikävä kyllä vain harvat löytävät tiensä kuluttajille asti. Hyvä esimerkki on alkuvuodesta nähty Mobile Radar -konsepti, jonka avulla voidaan poliisien nopeustutkista tuttua tekniikkaa hyödyntämällä selvittää muun muassa liikkuvan objektin etäisyys ja nopeus.

Tällä kertaa tutkimuskeskuksessa on kehitetty Plug and Touch -konsepti. Sen avulla Symbian^3-pohjaisen puhelimen käyttöliittymää voidaan ohjailla suoraan miltä tahansa näytöltä kuten esimerkiksi television ruudulta. Tekniikka perustuu siihen, että puhelimen kamera seuraa edessä olevaa näyttöä ja tulkitsee käden liikkeet kosketuksiksi.

Kyseessä on vielä erittäin keskeneräinen konsepti, kuten jutun lopussa nähtävästä videosta voidaan todeta. Se on joka tapauksessa kiehtova idea, jolle voisi löytyä sovellutuksia esimerkiksi esitystilaisuuksissa tai opetuskäytössä.