Länsimaisessa yhteiskunnassa sähkö on itsestäänselvyys. Sitä on saatavilla kaikkialla, mutta näin ei ole joka puolella maailmaa. Esimerkiksi Maailmanpankin raportin mukaan Nigeriassa 51 prosentilla ja Keniassa vain 16 prosentilla oli säännöllinen mahdollisuus käyttää sähköä vuosien 2007 ja 2011 aikana.
Sähkön hankala saatavuus määrätyillä alueilla on saanut Nokian kehittelemään laturin, joka antaa puhelimelle virtaa aurinkoa hyödyntäen. Se on osa Nokian strategiaa, jonka tarkoituksena on tuoda matkapuhelin seuraavan miljardin ihmisen saataville. Nokian tutkimuksissa potentiaalisimmaksi ja kätevimmäksi verkkojärjestelmän ulkopuoliseksi virtalähteeksi on osoittautunut aurinko. Niinpä yhtiö on käynnistänyt pilottihankkeen kehittelemänsä Portable Solar Charger DC-40 -aurinkolaturin ympärille, joka saapuu lokakuun aikana myyntiin Nigeriassa ja Keniassa. Yhtiö pyrkii selvittämään onko tuotteelle kysyntää ja kuinka kuluttajat sitä hyödyntävät.
Nokian aurinkolaturi muodostuu ohuesta filmipaneelista, jossa on kolme metriä pitkä johto. Sillä on mahdollista ladata Nokian tuotteita, joissa on yhtiön käyttämä kahden millimetrin liitin. Nokian mukaan minuutin latauksella puhelimeen saadaan virtaa noin kahden minuutin puheaikaa vastaava määrä. Laturi painaa ainoastaan 93 grammaa. Sisältä löytyvän 1000 milliampeerin akku latautuu aurinkoenergialla täyteen noin neljässä tunnissa.
Lähde: Nokia Conversations