Nokian Windows Phone -pohjainen Lumia-puhelin 41 megapikselin PureView-kameralla vaikuttaa entistäkin todennäköisemmältä. Huhut laitteesta nousivat pinnalle, kun The Verge kertoi tammikuussa Nokian kehittelevän EOS-koodinimellistä puhelinta. Nyt samansuuntaisia tietoja kertoo kuulleensa pitkät perinteet omaavaa uutisjulkaisu, The Guardian.
Nokiaa lähellä oleviin lähteisiin tietonsa perustava The Guardian sanoo suomalaisvalmistajan tuovan 41 megapikselin kamerasensorin Lumia-mallistoon. Puhelin kulkee tällä hetkellä nimellä Nokia EOS ja se saapuisi ainakin Yhdysvalloissa myyntiin kesällä. Kyseessä olisi perillinen Nokia 808 PureView -puhelimelle, joka tuli tunnetuksi optisen zoomauksen mahdollistavasta ylinäytteistystekniikasta.
Puhelimen odotetaan noudattelevan Nokian uutta muotokieltä, jossa keskeistä osaa näyttelee alumiini. Nokian huhutaan siirtyvän käyttämään lippulaivamalleissaan alumiinia nykyisen polykarbonaatin sijaan.
Kesälle ajoittuva saatavuus voisi tarkoittaa sitä, että Nokia virallistaisi laitteen jo kuluvan kuun lopulla Mobile World Congress 2013 -messuilla. Se olisi hyvä jatkumo viime vuoden messuille, jossa Nokia esitteli PureView-konseptinsa maailmalle 808 PureView -puhelimen muodossa. Toisaalta saatavuus venyisi jälleen useiden kuukausien päähän, joten Nokian kannattaa harkita tarkkaan, milloin tuo uutukaisensa julkisuuteen.
Lähde: The Guardian