Nokia Qt SDK

Nokia Qt SDK -paketissa lepää sovelluskehityksen tulevaisuus

Matkapuhelinalaa ja erityisesti Nokian liikkeitä seuranneet ovat kuulleet puhuttavan Qt-tekniikasta useita kertoja. Asiaan perehtymättömille kerrottakoon, että kyseessä on sovelluskehittäjille suunnattu työkalu, jonka tärkein tehtävä on helpottaa kehitystyötä. Tulevaisuudessa se muodostuu sekä Symbianin että MeeGon tärkeimmäksi työkaluksi ja suoraviivaistaa näin sovellusten porttaamista alustalta toiselle.

Nokia N8 -mallin esittelyn yhteydessä myös Qt otti harppauksen eteenpäin. Nokia esitteli nimittäin Nokia Qt SDK -paketin, joka kasaa tarvittavat työkalut yhteen kokonaisuuteen. Sillä kehittäjät voivat luoda sovelluksia MeeGolle, Symbianille ja Maemo 5:lle. Tämä avaa suomalaisvalmistajan mukaan suuria jakelumahdollisuuksia sovelluskehittäjille.

Uuden työkalun julkistusta juhlistaakseen Nokia on ladannut YouTube-palveluun sarjan videoita, joissa sovelluskehittäjät kertovat Qt:n eduista. Äänessä ovat muun muassa Shazam ja AccuWeather, joiden sovellukset ovat tunnettuja useilta mobiilialustoilta.

Nokia Qt SDK pyörii Windows– ja Linux-järjestelmillä. Yhtiö lupaa tuovansa Mac-version saataville pian. Työkalu on ladattavissa ilmaiseksi täältä.