Nokia Snapragon

Qualcomm: Snapdragon vauhdittaa Nokian Symbian-puhelinta vuonna 2010

Siruvalmistaja Qualcommin Snapdragon-piirisarjasta on muodostunut jo melkoinen standardi matkapuhelinvalmistajien huippumalleissa. Se vauhdittaa muun muassa Google Nexus One– ja HTC HD2 -puhelimia sekä pian markkinoille rynnistäviä Sony Ericsson XPERIA X10– ja HTC Desire -malleja. Tulevaisuudessa se pyörittää myös osaa Nokian puhelimista, paljastaa Qualcommin toimitusjohtaja Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa.

Ilmoitus on merkittävä, sillä yhtiöiden välillä oli pitkään patenttikiista, joka päättyi kesällä 2008. Voittajana selvisi Qualcomm, jolle Nokia joutuu maksamaan rojalteja 15 vuoden ajan. Yhtiöiden välit ovat olleetkin kireät, mutta mitä ilmeisimmin pahimmat kiistat on vihdoin jätetty taakse.

Qualcommin tekniikalla varustetut puhelimet on tarkoitettu Pohjois-Amerikan markkinoille. Tietojen mukaan Nokia pyrkisi niillä hakemaan menestystä Yhdysvalloista, joka on muodostunut yhtiölle erittäin hankalaksi markkina-alueeksi.

Yhteistyötä nämä entiset kiistakumppanit ovat tehneet jo aikaisemminkin, mutta ei matkapuhelimissa. Viime vuoden puolella julkaistu Booklet 3G -minikannettava sisältää Qualcommin piirisarjan, joten on varsin luonnollista, että jossain vaiheessa sellainen päätyy myös Nokian puhelimeen.

Lähde: IntoMobile