Nokia T7-00

Kuvissa huhuttu Nokia T7-00?

Aivan hiljattain verkkoon levinneet huhut Nokia T7-00 -puhelimesta saavat lisää pontta kiinalaislähteestä peräisin olevista kuvista. Tuoreiden tietojen valossa kyseessä näyttäisi oleva Symbian^3-pohjainen kosketusnäyttöluuri, joka noudattelee ulkoisesti N8-mallin linjoja.

Uutuus ei tule syrjäyttämään N8:aa Nokian kamerapuhelinmalliston lippulaivana, sillä 12 megapikselin ja Xenon-salaman sijaan se tarjoaa 8 megapikselin kuvausvälineen ja LED-kaksoissalaman. Muilta osin laitteen arvellaan olevan hyvin pitkälti N8:n kaltainen, vaikka HDMI-portti uutuudesta vaikuttaisikin puuttuvan. Mukana siis lienee 3,5 tuuman kosketusnäyttö, WiFi, GPS, Bluetooth ja 3G-yhteydet. Suorittimen huhutaan tikittävän 700 megahertsin kellotaajuudella.

Hämmennystä tuoreissa kuvissa herättävät ristiriitaiset tiedot uutuuspuhelimen mallisarjasta. Puhelimen etupuolella on selkeästi merkintä T7, mutta takana puhutaan siitä huolimatta N-sarjasta Nseries-merkinnällä. Ehkäpä Nokia ei ole siis aloittamassa uutta mallisarjaa, vaan kuvissa nähtävä puhelin sijoittuisikin N-sarjaan esimerkiksi N7-nimellä.

Vuodettu Nokia T7-00 vihjaa uudesta T-mallistosta

Nokia on laajentamassa tuoteportfoliotaan uudella T-mallistolla. Uuteen tuotesarjaan vihjaa vuodettu T7-00-malli, josta on löydetty vihjeitä Ovi Publisher Toolsista sekä Nokian viralliselta verkkosivustolta bongatusta xml-tiedostosta.

Loogisesti ajateltuna T-sarjan voisi kuvitella pitävän sisällään tableteiksi luokiteltavia laitteita, mutta näin ei kuitenkaan alustavien tietojen valossa ole. Laitteiden ominaisuuksien listauksiin käytettävä xml-tiedosto nimittäin osoittaa, että Nokia T7-00 perustuu Symbian^3-alustaan sekä omaa 360 x 640 pikselin näytön. Erittäin suurella todennäköisyydellä siis T7 putoaa puhelinten kategoriaan.

Uutuudesta ei ole tässä vaiheessa saatavilla juurikaan muita yksityiskohtia. Kyseessä lienee kuitenkin kohtalaisen hyvillä ominaisuuksilla varustettu puhelin, johon viittaa mallinimen numerointi.

Lähde: My Nokia Blog