Nokia-tablet

Strategy Analytics: Nokia ei julkaise tablettia Mobile World Congress -messuilla

Tutkimusyhtiö Strategy Analytics ampuu siivet huhuilta, joiden mukaa Nokia esittelisi oman taulutietokoneen Mobile World Congress 2013 -messuilla. Tuoreen raportin mukaan Nokia ei tule julkistamaan tablettia helmikuun lopussa järjestettävillä mobiilimessuilla. Strategy Analyticsin arvio on, että Nokia keskittyy MWC:ssä täysin Lumia-malliston laajentamiseen ja Windows Phone 8 -markkinajohtajuutensa vahvistamiseen.

Viime vuoden lopulla markkinoille levisi huhu, jonka mukaan Nokia kehittelisi omaa Windows RT -pohjaista taulutietokonetta. Tuolloin taiwanilainen DigiTimes kommentoi laitteen saapuvan myyntiin heinä-syyskuussa. Projekti voi siis edelleen olla elossa, vaikka tuotejulkistusta ei vielä kuluvan kuun aikana nähtäisikään. Näin lienee parasta, jos tabletin saapuminen kauppoihin todella ajoittuu vasta vuoden kolmannelle neljännekselle.

Tilanne tablet-markkinoilla on hyvin hankala. Microsoftin uusi alusta ei ole kyennyt nousemaan toivotun kaltaiseen suosioon, joka vaikeuttaa Nokian mahdollisuuksia menestyä. Koska Nokia saapuu kisaan joka tapauksessa myöhässä, ei tässä vaiheessa ole järkevää enää kiirehtiä. Tuote sekä strategia täytyy olla viimeiseen asti hiottuna, jos taulutietokoneellaan mielii menestyä.

Lähde: Strategy Analytics

Nokia vilautti tablettia, kiistää sen omakseen

Tabletti, tabletti ja tabletti. Sellaista Nokialta odotetaan, eikä syystä, sillä taulutietokoneista on kasvanut mobiiliyhtiöille tärkeä markkina-alue. Huhujen mukaan Nokian tabletin julkistaminen saattaisi tapahtua helmikuun lopussa Mobile World Congress -messuilla. Varsinaisia vuotoja laitteesta ei ole kuitenkaan nähty, joten huhuun kannattaa suhtautua varauksella.

Nokian tabletti nousi raketin tavoin jälleen otsikoihin, kun yhtiö vilautti taulutietokonetta esitellessään Lumia-mallistoaan Pakistanissa. Tunnistamaton tabletti pukeutui keltaisiin kuoriin, jollaista ei lienee tällä hetkellä virallisesti ole millään valmistajalla tarjolla? Muutoin kuva ei paljasta yksityiskohtia laitteesta. Tähän ei ole myöskään tarvetta, jos Nokian lausuntoa taulutietokoneesta on uskominen:

Kyseessä ei ole vuoto. Kuvan tarkoituksena on esitellä Windows Phonen -käyttöliittymää Windows 8:n ja Xboxin rinnalla. Ne eivät ole Nokian tuotteita.

Joulukuussa verkkoon levisi huhuja Nokian taulutietokoneesta, joka pohjautuisi Windows RT -käyttöjärjestelmään. Tietojen mukaan Nokia olisi kehittänyt sen kumppaniksi monipuolisen lisävarusteen, joka toimisi näytönsuojana, näppäimistönä ja jalustana. Tulevaisuus näyttää, toteutuuko tämä visio.

Lähde: My Nokia Blog

Nokian Windows RT -taulutietokone tulee akullisella näppäimistökannella?

Viime aikaisten huhujen perusteella vaikuttaa vahvasti siltä, että Nokia esittelee vihdoin vuoden 2013 aikana markkinoille oman taulutietokoneensa. Alkujaan Nokian on uskottu suunnitelleen pelin avaamista tablettien osalta jo kuluvan vuoden aikana, mutta suomalaisvalmistaja päätti lopulta painottaa mallistossaan älypuhelimia. Yksi syy tähän saattaa olla Microsoftin oma Surface-tabletti, jonka kanssa samoille apajille ryntääminen ei välttämättä olisi ollut edes järkevää.

Aavistuksen epävarmana lähteenä tunnettu taiwanilainen DigiTimes kertoo teollisuuslähteiden vihjaavan Nokian Windows RT -pohjaisen taulutietokoneen saapuvan markkinoille vuoden 2013 heinä-syyskuun aikana. Aiempia huhuja mukaillen DigiTimes väittää laitteen perustuvan kymmenen tuuman kosketusnäyttöön.

Verkkojulkaisu The Verge on puolestaan kuullut tietoja kirjamaisesta suojuksesta, jota Nokia suunnittelee tabletilleen. Monipuoliselta kuulostava lisävaruste tulisi toimimaan suojuksena, näppäimistönä ja jalustana. Lisäksi se sisältäisi erillisen akun. Itse tabletin akkukeston sanotaan yltävän kymmeneen tuntiin, joten lisäakulla sen toiminta-ajat olisivat varsin loistavalla tasolla.

Nokian tabletin liitännöistä The Verge osaa kertoa sen verran, että alustavien tietojen mukaan se sisältäisi kaksi USB-porttia sekä HDMI-tuen.

Suomalaisvalmistajan arvellaan kertovan taulutietokoneestaan jo alkuvuoden aikana. Todennäköisimpinä ajankohtina pidetään 8. tammikuuta käynnistyviä CES 2013 -messuja tai helmikuun lopun Mobile World Congress 2013 -tapahtumaa.

Lähteet: DigiTimes, SlashGear & The Verge

Nokia vihdoin mukaan tablet-markkinoille helmikuussa?

Nokian taulutietokoneesta on huhuttu markkinoilla jo pitkään. Itse asiassa yhtiöllä oli aikanaan jo lähes valmis MeeGoon pohjaava tabletti, mutta sitä ei koskaan päästetty markkinoille. Projektin hautaaminen johtui pitkälti siitä, että yhtiö siirtyi Windows Phone -strategiaan ja päätti jättää MeeGon taakseen.

Taulutietokoneista on kasvanut merkittävä markkina-alue ja ne ovat jo osa useiden perheiden arkea älypuhelinten ja tietokoneiden tavoin. Ei siis olisi ihme, jos myös Nokia päättäisi lopulta julkaista oman taulutietokoneen. Yhtiöstä on useaan otteeseen todettu, että markkinasegmenttiä tarkkaillaan mielenkiinnolla, mutta varsinaisesti Nokia ei ole myöntänyt kehittelevänsä tablettia.

Kiinalaisen DigiTimesin tuotantoketjusta tulevien lähteiden mukaan Nokian tablet-kehitys olisi loppusuoralla ja yhtiö tulisi esittelemään oman Windows RT -taulutietokoneensa Mobile World Congress -messuilla helmikuun lopussa. Laitteen ominaisuuksista ei ole saatavilla tarkempia tietoja, mutta sen sanotaan perustuvan kymmenen tuuman kosketusnäyttöön. Menestyäkseen Nokian pitäisi kyetä tarjoamaan jotain uutta, sillä iPad jatkaa edelleen kuluttajien suosiossa ja Android-rintama on valikoimaltaan hyvin laaja.

Windows RT -pohjaisten tablettien menestys markkinoilla on jäänyt ainakin näin alkumetreillä vaatimattomaksi. Uutena tulokkaana sen sovellustarjonta laahaa luonnollisesti pahasti iOS:n ja Androdin perässä. Tuleva vuosi näyttää, pystyykö Microsoft viimein nousemaan tablet-markkinoilla varteenotettavaan asemaan.

Lähde: DigiTimes

Nokialta kaksi patenttihakemusta tabletille

Nokian historiasta tablettien parissa on paljastanut viime viikkoina paljon uutta tietoa. Kotimainen TaskuMuro kertoi laajassa MeeGoa käsittelevässä artikkelissaan Nokialla olleen jo vuoden 2010 lopulla toimiva taulutietokoneen prototyyppi, joka pohjautui MeeGoon. Laite sai kuitenkin jäädä prototyypiksi valmistajan siirryttyä Windows Phone -alustan pariin.

Virallisesti Nokia ei ole tablettinsa olemassaoloa koskaan vahvistanut. Viime aikoina yhtiö on lähinnä myöntänyt tarkkailevansa markkinasegmenttiä, mutta ei ole kertonut tarkkoja suunnitelmia oman laitteen suhteen. Kaksi viimeisintä muotoilupatenttia kuitenkin vahvistavat, että jonkinlaista kuhinaa taulutietokoneiden ympärillä käydään myös Nokialla.

Ensimmäinen patentti nähdään yllä. Sen hakemus on jätetty viime vuoden maaliskuussa. Muoto noudattelee N9:ssä esiteltyä rakennetta, johon myös prototyyppiasteelle jääneen MeeGo-tabletin kerrottaan perustuneen. Samat piirteet ovat esillä myös alhaalla nähtävässä patentissa, jonka hakemus juontaa juurensa vuoden 2010 alkupuolella. Se kuvastanee juurikin Nokian aikanaan kehittämää MeeGo-tablettia. Yllä nähtävä tuoreempi patentti vaikuttaisi sen seuraavalta kehitysaskeleelta.

Nokia kehittelee aktiivisesti tablettia

Pahasti mobiilimaailman tuoreimman trendin, eli tablettien kyydistä pudonnut Nokia on kehittänyt jo pitkään omaa taulutietokonettaan, kertoo Tekniikka&Talous. Parhaillaan yhtiö työstää Windows 8 -pohjaista taulutietokonetta Kaliforniassa, paljasti entinen Nokia-johtaja Tekniikka&Taloudelle.

Nokia on tiettävästi kehittänyt omaa tablettiaan jo vuosia ennen iPadin saapumista markkinoille. Kauppoihin se ei ole kuitenkaan vielä saanut ainuttakaan mallia, ellei sitten Internet Tablet -sarjan laitteita lasketa tähän kategoriaan. Tietojen mukaan suomalaisvalmistaja on kokeillut tuotteissaan useita eri käyttöjärjestelmiä, kuten MeeGoa ja Meltemiä, joiden kehityksen Nokia on sittemmin lopettanut. Varhaisemmissa projekteissa kerrotaan pyörineen Symbianin.

Nimettömänä pysyvän Nokia-johtajan mukaan nykyisen tablet-hankkeen parissa työskentelevät pitkälti samat henkilöt, jotka kehittivät vuonna 2009 lanseeratun Booklet 3G -minikannettavan. Tarkempia tietoja projektin yksityiskohdista ei ole saatavilla.

Tablet-markkinoille rynniminen on nykyisessä markkinatilanteessa äärimmäisen haastavaa. Tarjolla on iPadin lisäksi kymmeniä Android-vaihtoehtoja ja Windows 8 -tablettejakin on ehditty esittelemään useiden valmistajien toimesta. Nokian pitäisi keksiä jotain uutta, jotta se voisi tuoda markkinoille menestyvän taulutietokoneen.

Lähde: Tekniikka&Talous

Voisiko Nokia esitellä myös tabletin keskiviikkona?

Huhut ja odotukset Nokian ja Microsoftin 5. syyskuuta pidettävää yhteistilaisuutta kohtaan kasvavat. Jos huhut käyvät toteen, on Nokialla käsissään erittäin mielenkiintoinen tuotevalikoima. Vaarana on kuitenkin se, että kaiken hypetyksen ja odotuksien jälkeen Nokian julkistus nähdään pettymyksenä, jos PureView-malli ja muut huhutut uutuudet jäävät saapumatta.

Kiinalaissivusto WPDang kertoo saaneensa käsiinsä Nokialle kuuluvaa kuvamateriaalia, jossa esiintyy vihje taulutietokoneesta. Laite tulisi luonnollisesti perustumaan Windows 8 -alustaan, joka pelaa hyvin yhteen Nokian tulevia älyluureja vauhdittavan Windows Phone 8:n kanssa.

Nokian on pitkään huhuttu työstävän omaa tablettia. Yhtiö itse on kuitenkin asian suhteen ollut erittäin vaitonainen. Maaliskuussa muotoilujohtaja Marko Ahtisaari kuitenkin kertoi, että kuluttaa kolmannen ajastaan tablet-laitteen kehittämisen parissa.

Lähde: es’ PhoneBlog

Marko Ahtisaari: Nokialla työn alla mullistava puhelin

Ahtisaari on yksi vahvimmista henkilöistä N9:n kehutun muotoilun takana. Konseptia on sittemmin käytetty muun muassa Lumia 800 -puhelimessa.

Nokian muotoilujohtaja Marko Ahtisaari kehuu Kauppalehdelle suomalaisvalmistajan työstävän mullistavaa puhelinta. Ahtisaari kuvailee puhelinta läpimurroksi, joka mullistaa käyttökokemuksen.

Ahtisaaren mukaan Applen iPhone on viisi vuotta vanha innovaatio, joka on kuin huonosti suunniteltu koti: tie keittiöstä ruokasaliin kulkee aina etuoven kautta. Sen sijaan Symbiania ja Androidia Nokia-johtaja luonnehtii nukkekodeiksi, joihin voi poimia omat kalusteensa ja käyttää vain niitä. Windows Phonen käyttöä Ahtisaari kehuu puolestaan luonnollisemmaksi.

Tulevasta puhelimesta Ahtisaari ei suostunut paljastamaan mitään konkreettista. Hän kuitenkin vihjaa, että laitteen valmistuttua käyttäjän ei tarvitse enää kumartua tökkimään sormellaan ruutua. Jotain todella uutta on siis luvassa, mutta milloin, se on vielä täysin hämärän peitossa.

Ahtisaari paljasti Kauppalehdelle lisäksi työskentelevänsä Nokia-tabletin kanssa. Tarkempia tietoja projektista ei kerrottu, mutta Ahtisaari sanoo kolmannen ajastaan kuluvan taulutietokoneen parissa.

Nokia edelleen vaitonainen tablet-suunnitelmistaan

Windows 8:n tablet-käyttöliittymä.

Viime päivinä verkossa levinneet tablet-huhut ovat saaneet Nokian jälleen kerran kommentoimaan aikeitaan taulutietokoneiden saralla. Verkkolehti SlashGear kertoo Nokian kommentoineen huhuja seuraavasti: ”Jatkamme tablet-markkinoiden tarkkailua kiinnostuneena, mutta emme ole julkaisseet mitään tarkkoja suunnitelmia.” Lausunnollaan Nokia jatkaa samaa vaitonaista linjaa, joka sillä on ollut alusta alkaen taulutietokoneiden osalta.

Tämänkertaiset huhut laittoi pyörimään taiwanilainen DigiTimes-julkaisu, jonka mukaan Nokialta olisi luvassa kymmenen tuuman kosketusnäytöllä varustettu tabletti loppuvuoden aikana. Se perustuisi Windows 8:aan, sisältäisi Qualcommin tuplaydinpiirin ja laitteen valmistajana toimisi Compal.

Nokian ja Microsoftin tiivis yhteistyö älypuhelimissa saattaisi avata Nokialle hyvät mahdollisuudet myös tablet-markkinoilla, sillä tuleva Windows 8 -käyttöjärjestelmä tähtää nimenomaan taulutietokoneisiin. Se sisältää saman Metro-käyttöliittymän, joka löytyy Windows Phone -mobiilialustasta. Toki Nokian täytyisi pyrkiä tuomaan laitteisiinsa jotain uniikkia, sillä Windows 8 -pohjaisia tabletteja tullaan varmastikin markkinoilla näkemään paljon.

Lähde: My Nokia Blog

Nokia tablet-markkinoille kymppituumaisella mallilla loppuvuonna?

Fanin työstämä konsepti.

Tasaisin väliajoin huhuihin nouseva Nokian tabletti saa jälleen kerran tuulta alleen. Tällä erää huhua ruokkii kiistanalaisena lähteenä tunnettu taiwanilainen DigiTimes, joka perustaa väitteensä tuotantoketjusta saamiinsa tietoihin.

Microsoft-yhteistyön myötä Nokian tabletti tulee lähes sataprosenttisella varmuudella pyörittämään tulevaa Windows 8 -käyttöjärjestelmää. Näin väittää myös DigiTimes, jonka mukaan suomalaisvalmistaja tuo markkinoille kymmenen tuuman paneelilla varustetun Windows 8 -taulutietokoneen aikaisintaan vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä. Huhun mukaan valmistuksen hoitaisi Compal ja ensimmäinen erä kattaisi 200 000 laitetta.

Taiwanilaissivuston mukaan tabletti pohjautuisi Qualcommin tuplaytimelliseen siruun. Todennäköisesti tämä viittaa Snapdragon S4 – piirisarjaan.

Lähde: My Nokia Blog