Nokia tulos Q1/2012

Positiivinen signaali Nokian tuloksessa: myynti Pohjois-Amerikassa lähti nousuun

Nokian tänään julkistama vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen tulos oli pettymys. Yllätys se ei ollut, sillä yhtiö varoitteli tuloksen tippumisesta jo viime viikolla.

Suomalaisvalmistajan tulos painui pakkaselle alkuvuonna 1,340 miljardia euroa, kun se vielä vuosi sitten tahkosi voittoa 439 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski vuodentakaisesta 29 prosentilla asettuen 7,354 miljardiin euroon. Nokian mukaan tappiot johtuivat pääasiassa ennakoitua suuremmista kilpailullisista haasteista, kausiluonteisesta vaihtelusta ja uudelleenjärjestelyihin liittyvistä kuluista.

Olemme käymässä läpi merkittävää yhtiön muutosta teollisuudenalalla, joka edelleen kehittyy ja muuttuu nopeasti. Olemme viime vuoden aikana edistyneet uuden strategiamme toteutuksessa, mutta olemme kohdanneet ennakoitua suurempia kilpailullisia haasteita.

Olemme esitelleet neljä Nokia Lumia-älypuhelinta aikataulusta edellä ja niiden saama suosio ja palkinnot ovat rohkaisevia. Varsinaiset myyntitulokset ovat kuitenkin olleet vaihtelevia. Olemme ylittäneet odotuksia joillakin markkinoilla, kuten Yhdysvalloissa, kun taas eteneminen tietyillä markkinoilla, kuten Iso-Britanniassa, on ollut haasteellisempaa”, Kommentoi toimitusjohtaja Stephen Elop.

Myyntilukujen tarkastelu kertoo karua kieltään Nokian tilasta. Vuositasolla sen myynti laski kaikilla markkina-alueilla. Suurin sukellus nähtiin Kiinassa, jonka myynti laski 62 prosenttia. Tätä voidaan pitää erityisen huonona merkkinä, sillä se ennakoi Nokian toisen tukipilarin murenemisesta. Tähän asti yhtiö on suoriutunut yskivästä älypuhelinmyynnistä huolimatta hyvin peruspuhelimissa, mutta nyt tilanne niissäkin on kääntynyt pakkaselle.

Samaan aikaan edullisempien hintaluokkien matkapuhelinmarkkinat käyvät läpi rakennemuutosta, jossa täysin kosketusnäytölliset puhelimet haastavat perinteiset matkapuhelimet. Tästä muutoksesta johtueen jatkamme tarkkaan harkituilla toimenpiteillä Series 40 -ohjelmistoalustan uudistamista ja suunnittelemme tuotevalikoiman vahvistamista vuoden 2012 toisen neljänneksen aikana. Investoimme Mobile Phones -yksikköömme tavoitteena tuotetarjonnan aukkojen täyttäminen”, sanoi Elop.