Nokia tulos Q3/2012

Joko pohja on saavutettu? Nokia möi heinä-syyskuussa vain 6,3 miljoonaa älypuhelinta

Nokian älypuhelinmyynti sakkaa pahemman kerran. Tämä käy ilmi yhtiön tänään julkistamasta kolmannen vuosineljänneksen tuloskatsauksesta. Vaikka liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä nousikin plussalle 78 miljoonan euron verran, ei Nokian tilanne ainakaan älypuhelinvalmistajana näytä lupaavalta.

Suomalaisvalmistaja myi heinä-syyskuussa vain 6,3 miljoonaa älypuhelinta. Samalla Apple myi yhdessä viikonlopussa viisi miljoonaa iPhone 5:ttä. Älypuhelimista 2,9 miljoonaa kappaletta oli Windows Phone -pohjaisia Lumioita. Myynti laski toisesta neljänneksestä, jolloin Lumioiden yhteenlaskettu myynti oli neljä miljoonaa.

Lumia-malliston laskevaa myyntiä on selitetty pitkälti sillä, että kuluttajat odottavat jo seuraavan sukupolven tuotemallistoa. Tämä on varmastikin osaltaan totta, sillä Nokia esitteli Lumia 820– ja Lumia 920 -mallit syyskuun 5. päivä. Voidaankin kysyä, olisiko julkistuksia kannattanut venyttää esimerkiksi kuukauden verran?

Toinen huolestuttava seikka Nokian tuloksessa on Pohjois-Amerikan myynti. Yhtiö myi rapakon takana vain 300 000 laitetta. Vielä huhti-kesäkuussa myynti oli 700 000 ja vuodentakainenkin lukema oli 600 000. Paljon täytyy tapahtua, jotta Nokia nousisi jälleen merkittäväksi nimeksi Pohjois-Amerikassa.

Yhtiö arvelee tilanteen jatkuvan älypuhelinten osalta haasteellisena myös loka-joulukuussa. Tämä johtuu Nokian mukaan ensisijaisesti tuotevalikoimassa tapahtuvista siirtymistä ja uusien laitteiden myynnin ylösajosuunnitelmasta.

Lisää Nokian tuloksesta löytyy tietoa virallisesta tulostiedotteesta.