Nokia Tune Remake

Tällainen on uusi Nokia Tune

Kaikki varmaan tietävät legendaarisen Nokia Tune -soittoäänen ja sen useat eri variaatiot, jotka ovat olleet erottamaton osa suomalaisen matkapuhelinvalmistajan luureja. Pian luvassa on jäälleen uusi versio Nokian tunnetusta soittoäänestä, sillä yhtiö on julkaissut voittajan 5. syyskuuta käynnistämälleen kilpailulle, jonka tarkoituksena oli kehittää tuore variaatio Nokia Tunesta. Uusi soittoääni on kuunneltavissa tästä.

Voittajaksi kilpailusta valikoitui 22-vuotias, Milanon lähistöllä asustelava Valerio Alessando Sizzi. Valerion säveltämä soittoääni päihitti 6200 muuta ehdokasta, keräsi Facebookissa liki tuhat tykkäystä ja voitti näin 10 000 dollarin pääpalkinnon. Soittoääni tullaan ennakkolataamaan yli sataan miljoonaan Nokian puhelimeen.

Valerion kertoo valinneensa teoksensa tyylisuunnaksi dubstepin, joka on eräs elektronisen musiikin alalajeista.

Tein dubstep-version Nokia Tunesta, koska tyylisuunta on viime vuosina saavuttanut massiivisen suosion. Ajattelin, että viileä, vähän pirskahteleva versio houkuttelisi nuoria asiakkaita.

Voittaneen soittoäänen valitsi Nokian Sound Design Manager Tapio Hakanen ja hänen seitsemänhenkinen tuomaristonsa, johon kuului joukko alan kunnioitetuimpia nimiä. Mukana olivat mm. Kai Bronner, yksi Audio Branding Academyn perustajista; Julian Treasure, joka tunnetaan TED Talks -esiintymisistään ja kirjastaan ‘Sound Business’; ja Mark Dewings, SoundCloudin Brand and Marketing Communications -osaston johtaja. Raatiin kuului myös Nokian muotoilujohtaja Marko Ahtisaari.

Lähde: Nokia Ääni