Omnia II Windows Mobile 6.5.3

Samsung Omnia II saa Windows Mobile 6.5.3:n toukokuun lopulla

Samsung Omnia II -puhelimen käyttäjiä odottaa iloinen yllätys kesän korvalla, kun korealaisvalmistaja tuo huippumallilleen merkittävän ohjelmistopäivityksen. Yhtiö kertoo päivittävänsä puhelimen käyttöjärjestelmän toukokuun lopussa uuteen Windows Mobile 6.5.3 -versioon. Valmistaja vihjaisi tulevasta päivityksestä jo helmikuussa, mutta jätti tuolloin tarkemman ajankohdan ilmoittamatta.

Windows Mobile 6.5.3 parantaa merkittävästi Microsoftin mobiilialustan sormikäytettävyyttä. Sen myötä puhelimen käyttö ilman kynää on huomattavasti aikaisempaa helpompaa. Samsung kehuu päivityksen parantavan myös kosketusnäytön tarkkuutta ja nopeutta sekä lisäävän puhelimen kustomointiominaisuuksia.

Maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja Samsung mielletään yleensä varsin nihkeäksi ohjelmistopäivityksien julkaisijaksi. Viime aikoina yhtiö on kuitenkin osoittanut aktivoitumisen merkkejä tuomalla muun muassa Google Android 2.1 -ohjelmiston Galaxy Spica -puhelimelleen.

Samsung päivittää puhelimiaan kevään aikana

Korealainen elektroniikkavalmistaja Samsung ei ole aktiivisimmasta päästä, kun puhutaan uusien ja merkittävien ohjelmistopäivityksien tarjoamisesta nykyisille asiakkaille. Muutoksen tuulia on kuitenkin havaittavissa, sillä yhtiö kertoo päivittävänsä sekä Galaxy Spica– että Omnia II -puhelimen uusilla käyttöjärjestelmäversioilla.

Windows Mobile -pohjainen Samsung Omnia II saa sisuksiinsa tulevaisuudessa uusimman Windows Mobile 6.5.3 -version, joka parantaa muun muassa alustan sormikäytettävyyttä ja Internet Explorer -selaimen jouhevuutta. Päivityksen tarkkaa aikataulua ei vielä paljastettu Samsungin puolelta, mutta sitä voitaneen odotella kevään aikana. Lisää Windows Mobile 6.5.3:n uudistuksista löytyy tietoa täältä.

Android-käyttöjärjestelmään perustuva Galaxy Spica tulee puolestaan päivittymään Googlen mobiilialustan 2.1-versioon. Se tuo mukanaan muun muassa interaktiiviset taustakuvat, uusia 3D-elementtejä ja puheentunnistuksen. Korealaisvalmistaja kertoo päivityksen saapuvan käyttäjille toisen vuosineljänneksen aikana.

Molempien mallien päivitykset löytyvät niiden saavuttua Samsungin virallisen kotisivun kautta.