OnePlus 2

OnePlus 2 sai vihdoin Android 6.0 Marshmallow -päivityksen

Kiinalainen älypuhelinvalmistaja, OnePlus, on vihdoin saanut valmiiksi Android 6.0 Marshmallow -päivityksen nykyiselle OnePlus 2 -lippulaivalleen. Beta-versio on ollut jo tovin käyttäjien testattavissa, mutta nyt jakoon on vihdoin saatu virallinen päivitys. Yhtiön eilen julkaistun tiedotteen mukaan uuden ohjelmiston pitäisi olla kaikkien käyttäjien saatavilla 48 tunnin sisällä, sillä sen jakelu toimitetaan porrastetusti.

Kyseessä on siis päivitys, jonka tunnetaan nimellä OxygenOS 3.0.2. Se on kiinalaisvalmistajan oma versio Androidista, joka kunnioittaa Googlen näkemystä käyttöjärjestelmästä, eikä koske juurikaan käyttöliittymän ulkoiseen olemukseen. Suurimmat muutokset löytyvät asetuksista, josta löytyy uusia valintoja oman laitteen muokkaamiseen. Lisäksi kotinäkymän ensimmäisenä sivuna ei olekaan Google Now, vaan OnePlussan oma Shelf-näkymä, joka kokoaa yhteen muun muassa käytetyimmät sovellukset ja kontaktit.

OnePlus laski puhelintensa hintoja: OnePlus 2 -lippulaiva nyt 319 euroa

Kiinalaisen OnePlussan odotetaan esittelevän maailmalle kesän aikana uuden lippulaivan, OnePlus 3:n. Sitä odotellessa on yhtiö päättänyt laskea kaikkien nykyisten puhelintensa hintoja muutamilla kympeillä. Muutos koskee alkuperäistä OnePlus Onea, sen seuraajaa ja tämänhetkistä lippulaivaa OnePlus 2:sta sekä tyyliin ja materiaaleihin panostavaa OnePlus X:ää.

Mistään massiivisesta hinnanmuutoksesta ei ole kyse, mutta pienetkin alennukset ovat aina tervetulleita. Yhdysvalloissa kaikkien mallien hinnat tippuivat 50 dollarilla, mutta Suomessa ja muualla Euroopassa hinta ei pudonnut aivan yhtä reippaasti jokaisen mallin kohdalla. Merkittävimmän hinnan laskun koki yhtiön ensimmäinen puhelin, eli OnePlus One, joka löytyy edelleen kiinalaisvalmistajan valikoimista.

Elisa toi OnePlus 2 ja X-älypuhelimet myyntiin Suomessa

Teleoperaattori Elisa on tuonut kiinalaisen vuonna 2013 perustetun älypuhelimia valmistavan OnePlus-yhtiön tuotteet myyntiin Suomessa. Kiinalaisvalmistajan tuotteita pystyi pitkään ostamaan ainoastaan niihin oikeutetuilla kutsuilla, joka oli strateginen ratkaisu. Sillä pyrittiin minimoimaan riskit ja estämään se, että varastoihin päätyisi ”lepäämään” kasa tuotteita, joille ei lopulta löytyisikään ostajia. Kuluneen vuoden aikana yhtiö on pyristellyt hyvin eroon kutsusysteemistään ja niinpä valmistajan tuoreimmat älypuhelimet, OnPlus 2 sekä OnePlus X, ovat vapaasti kaikkien ostettavissa kiinalaisvalmistajan omasta verkkokaupasta.

Nyt OnePlussan älypuhelimien saatavuus ja hankinta erityisesti Suomessa helpottuu, kun sekä OnePlus 2 että OnePlus X saapuivat ostettavaksi jokaiseen teleyhtiön myyntikanavaan, eli kivijalkamyymälöihin, verkkokauppaa sekä asiakaspalveluun. Kyseessä on siinä mielessä merkittävä asia, sillä Euroopan tasolla Elisa on ensimmäinen jälleenmyyjä, joka kiinalaisvalmistajan laitteet valikoimiinsa sai.

Olemme iloisia voidessamme tuoda OnePlus-puhelimet ensimmäisenä Euroopassa myyntiin Elisan asiakkaille”, kertoo puheliittymien liiketoimintajohtaja Jan Virkki Elisalta.

OnePlus 2 sai tuen RAW-kuvaukselle: OxygenOS 2.2.1

Kiinalainen älypuhelinvalmistaja, OnePlus, on päivittänyt OnePlus 2 -puhelimensa ohjelmiston versioon 2.2.1. Uusi OxygenOS 2.2.1 korjaa bugeja ja muita ohjelmiston virheitä, mutta sisältää myös kokonaan uusia ominaisuuksia. Aivan koko laitekannelle eilen julkistettu päivitys ei ole heti saatavilla, sillä esimerkiksi allekirjoittaneen omistama OnePlus 2 ei sitä vielä löydä. Kiinalaisvalmistaja pyrkii kuitenkin saamaan OxygenOS 2.2.1:n kaikille käyttäjille mahdollisimman nopeasti. Toivottavasti näin, sillä mukana on mielenkiintoisia parannuksia.

Puhelimen takaa löytyvää 13 megapikselin kameraa päästään hyödyntämään OxygenOS 2.2.1:ssä entistäkin paremmin. Mukana on nimittäin tuki RAW-kuvaukselle. Ikävä kyllä en pääse vielä sitä kokeilemaan ja kommentoimaan sen toimintaa käytännössä. Jos joku lukijoistamme on jo saanut päivityksen, kuulisin mielelläni RAW-kuvaamisen toimivuudesta. 

Ohjelmiston suurin pettymys lienee se, ettei se sisällä päivitystä pohjana toimivalle Androidille. Käyttäjät joutuvat siis edelleen jatkamaan Android 5.1 Lollipopilla, vaikka monille maistuisi varmasti jo tässä vaiheessa myös uudempi Android 6.0 Marshmallow. Toivottavasti Marshmallow ei kuitenkaan olisi enää kovin pitkän odotuksen takana. OnePlussan keskustelupalstan mukaan yhtiö olisi tehnyt jonkinlaisia lupauksia ensimmäisestä vuosineljänneksestä Android 6.0:n suhteen, joka tarkoittaisi Marshmallow:n saapumista maaliskuun loppuun mennessä.

OnePlus 2:n hinta tippui 399 eurosta 345 euroon

Viime kesällä julkistetun OnePlus 2:n saa nyt 345 eurolla, ilmoittaa yhtiö. Hinta on niin sanotusti lopullinen, eikä kyseessä ole tarjous, vaan pysyvä hinta. Aikaisemmin 64 gigatavun version sai ostettu yhtiön verkkokaupasta 399 eurolla. Alkujaan yhtiön tarkoituksena oli tuoda markkinoille myös 16 gigatavun versio 339 euron hintaan, mutta nyt tämä vaihtoehto on poistettu verkkokaupasta kokonaan, joten 64 gigatavun malli jäänee OnePlus 2:n ainoaksi vaihtoehdoksi.

OnePlus on tehnyt viime aikoina paljon muutoksia myyntiinsä. Esimerkiksi OnePlus X avattiin hiljattain vapaaseen myyntiin ilman kutsuja sekä valmistaja tarjoaa kaikkiin yli 100 dollarin tilauksiin ilmaisen Standard-toimituksen. Aikaisemmin toimituksesta on joutunut maksamaan erikseen muutaman kymmenen euroa.

Laadukkaan rakenteen ympärille rakentuvan OnePlus 2:n edessä loistaa kirkkaana 5,5 tuuman kosketusnäyttö. Sydämenä sykkii 64-bittinen 1,8 gigahertsin Qualcomm Snapdragon 810 -järjestelmäpiiri sekä Adreno 430 -grafiikkaohjain, jonka tukena on neljä gigatavua.

Kutsut menneisyyttä – OnePlus 2:n vapaa myynti alkoi nyt!

Elokuun 11. päivä myyntiin saapuneen OnePlus 2:n saatavuudessa on tapahtunut merkittävä muutos parempaan. Aikaisemmin yhtiö on myynyt laitettaan kutsuilla, joita on ollut erittäin hankala saada. Käytännössä on pitänyt tuntea henkilö, joka on saanut käsiinsä jaettavia kutsuja tai sitten roikkua aktiivisesti yhtiön keskustelupalstalla. Nyt tämä kaikki muuttuu. Nimittäin tänään (5.12.2015) puhelimen myynti on vapautettu ja sen voi ostaa milloin ja kuka vaan yhtiön omasta verkkokaupasta. Kyseessä ei ole rajattu avoin myynti, vaan jatkossa OnePlus 2:n voi ostaa aina ilman kutsua.

OnePlus 2:lle uusi ohjelmistopäivitys: OxygenOS 2.1.2

Kiinalainen OnePlus on käynnistänyt uuden ohjelmistopäivityksen jakelun OnePlus 2 -lippulaivalleen. Kyseessä on OxygenOS 2.1.2 -versionumeroa kantava päivitys, jonka jakelu verkon yli niin sanottuna OTA-päivityksenä on aloitettu eilen. Se jaetaan laitteisiin portaittain ja esimerkiksi allekirjoittaneen OnePlus 2 -puhelimeen sitä ei ole vielä saatavilla. Päivityksen jakelu on kuitenkin jo käynnissä, joten mahdottoman pitkään sitä tuskin enää joudutaan odottamaan. Puhelin ilmoittaa uudesta ohjelmistosta automaattisesti, mutta sen voi tarkistaa myös manuaalisesti: Asetukset -> Tietoja puhelimesta -> Järjestelmäpäivitys -> Etsi päivityksiä.

Videoarvostelussa OnePlus 2 -lippulaivapuhelin

Käyttäjien ääni MobiiliBlogissa kuuluu! Allekirjoittaneelta on useaan otteeseen toivottu videoarvostelua kiinalaisen OnePlussan toisesta lippulaivapuhelimesta, eli OnePlus 2:sta. Viime viikolla julkaistun ”perinteisen” testin jälkeen ajattelin, etten videoarvostelua laitteesta tule tekemään, mutta sitten pääni kääntyi. Puhelin näyttää nimittäin kiinnostavan lukijoita erittäin paljon (tästä kertovat muun muassa kävijätilastot), joten ei muuta kuin kamera, valot ja kuvauspaikka valmiiksi. Valmis video on nähtävissä jutun lopussa.

Yritin saada arvosteluun mahtumaan mahdollisimman paljon asiaa, mutta tarkoitukseni on aina pitää videoiden pituudet kohtuuden rajoissa, sillä harvat jaksavat katsoa yli kymmenminuuttiseksi venyviä testejä. Onnistuin tavoitteessani mielestäni varsin hyvin ja sain käsiteltyä videolla lähes kaikki tarvittavat asiat läpi niin rakenteen, kameran kuin ohjelmistonkin osalta. Lisää tietoa kaipaavien kannattaa ehdottomasti lukea viikko sitten julkaistu tekstimuotoinen arvostelu, jos se on päässyt menemään ohitse.

MobiiliBlogi jakaa kolme OnePlus 2 -kutsua – nopeat syövät hitaat!

Nyt on loistava sauma saada itselle haluttu OnePlus 2 -lippulaivapuhelin, josta julkaisin arvostelun aivan hiljattain. Olen nimittäin saanut käsiini kolme jaettavaa kutsua, jotka löytyvät tämän jutun lopusta. Tässä tapauksessa nopeat syövät hitaat, joten päätöstä ei kannata miettiä kauaa. Jos puhelimen haluat, nyt on siihen mahtava tilaisuus. Kokeile onneasi ja katso, ovatko kutsut vielä avoinna!

OnePlus 2 on varustettu Snapdragon 810 -järjestelmäpiirillä, neljällä gigatavulla käyttömuistia ja 64 gigatavulla tallennustilaa. Hintaa laitteella olla 399 euroa. Mukaan voi tilata vaihtokuoria, joita voin lämpimästi suositella, sillä ne antavat tummalle luurille säväkkyyttää.

Testissä OnePlus 2 – 399 euron hintainen lippulaiva

Kiinalainen OnePlus on tehnyt itsestään nopeasti merkittävän nimen mobiilimarkkinoilla, ainakin alaa seuraavien keskuudessa. Vuoden 2013 joulukuussa perustettu Kiinan Shenzhenissä pääkonttoria pitävä yhtiö esitteli ensimmäisen puhelimensa, OnePlus Onen, huhtikuussa 2014. Sen seuraaja julkistettiin kuluvan vuoden heinäkuussa jälleen kovalla hypetyksellä.

Ensimmäinen malli nosti OnePlussan nopeasti pinnalle, sillä se oli edullinen verattuna suurten valmistajien lippulaivoihin. Puhelin tarjosi 299 euron hinnalla (64 GB:n versio) rahalle paljon vastinetta, sillä teknisesti se oli pitkälti samaa taso kuin kilpailijoiden 500-600 euron lippulaivamallit. Ongelmana tässä oli kuitenkin se, että edullisella puhelimella ei syntynyt voittoa. Se toimi ikään kuin ponnahduslautana uudelle valmistajalle ja niinpä One Plus 2 onkin 100 euroa kalliimpi. Vaikka uudella puhelimella on sata euroa kovempi hintalappu (64 GB:n malli), ei voittomarginaali ole edelleenkään erityisen hyvä. Näin on kertonut yhtiön perustajiin kuuluva Carl Pei valmistajan virallisella keskustelupalstalla. OnePlus uskoo kuitenkin nousevansa voitolliseksi muun muassa puhelimen kylkeen myytävillä lisävarusteilla, joissa voittomarginaali on eri luokkaa. Lisäksi komponenttikustannukset tulevat laskemaan, kun puhelimia saadaan myytyä enemmän ja osia ostettua sisään kerralla suurempia määriä.

Rahaan liittyy myös laitteiden myyminen kutsuilla. OnePlus ei halua kerätä suuria varastoja, vaan myydä puhelimet sitä tahtia kun niitä menee. Yhtiön menetelmää on kritisoitu paljon, sillä puhelimen saaminen voi olla erityisenkin vaikeaa. Ehkäpä parasta tapa saada kutsu on rekisteröityä valmistajan foorumille ja ryhtyä aktiiviseksi keskustelijaksi. Näin muun muassa itse onnistuin saamaan kutsun OnePlus 2:een. Mutta se siitä ja yhtiön strategiasta. Nyt on aika katsoa, mihin OnePlus 2 pystyy ja onko se todella ”lippulaivojen tappaja”.