OnePlus 2

Tuleva OnePlus 2 esiintyy videolla

Uudistuneen MobiiliBlogin sisältöön eivät periaatteessa kuulu huhut ollenkaan, mutta poikkeus vahvistakoon säännön. Seuraavaa juttua ei nimittäin voinut ohittaa, sillä videopalvelu YouTubeen on ladattu lähes viisiminuuttinen pätkä, jossa nähdään 27. heinäkuuta virallisesti julkistettava OnePlus 2 -älypuhelin. Se on kiinalaisen OnePlussan toisen sukupolven laite, jota sen mainostaa ”lippulaivojen tappajaksi”.

Heikkolaatuisella videolla ei ilmeisestikään esiinny maailman markkinoille suunnattu Oxygen OS, vaan Kiinaan räätälöity Hydrogen OS. Videon tärkein anti liittyy suorituskykyä mittaavaan AnTuTu-testiohjelmaan, joka videolla ajetaan läpi. Tulokseksi tulee varsin vaatimattomat 49221, kun esimerkiksi Galaxy S6 yltää lähes 70000 pisteeseen. Tarkkasilmäiset huomaavatkin, että testiohjelma listaa laitteen ominaisuuksiksi kolme gigatavua RAM-käyttömuistia ja näytön tarkkuudeksi 1920 x 1080 pikseliä. OnePlus on itse vahvistanut, että uusi lippulaiva sisältää neljä gigatavua käyttömuistia. On myös yleisesti oletettu, että näyttö olisi tarkkuudeltaan 2560 x 1440 pikseliä. Ulkoisesti uutuus vaikuttaisi muistuttavan hyvin paljon edeltäjäänsä, mutta erojakin löytyy, kuten fyysinen kotipainike.

Marques Brownlee ”MKBHD” arvostelee OnePlus 2:n kameran ennakkoon

YouTubesta monille MobiiliBloginkin lukijoille varmasti tuttu MKBHD, eli Marques Brownlee on saanut ennakkoon käsiinsä loppukuusta virallisesti julkistettavan OnePlus 2 -puhelimen. Herralla ei ole lupaa näyttää varsinaista puhelinta videolla, mutta tyhjäksi pätkä ei jätä, sillä Brownlee arvostelee siinä ennakkoon laitteen kameran.

Kameran kuvien tietojen perusteella Brownlee on päätellyt OnePlus 2:n sisältävän 13 megapikselin kameran f/2.0-aukolla. Kamera yltää 4K-videokuvaukseen, mutta MKBHD ei usko uutuuden sisältävän optista kuvanvakainta. Herran mukaan kuvanlaatu vaikuttaa alustavasti lupaavalta, mutta aivan kärkeen OnePlus 2 ei tule näillä näkymin nousemaan. Muutoksia saattaa kuitenkin olla vielä luvassa esimerkiksi kuvien prosessointiin, joten parannukset ovat mahdollisia. Katso Brownleen video ”lue lisää” -linkin takaa.

OnePlus 2:ssa on huimat 4 gigatavua RAM-käyttömuistia

Jälleen on uuden paljastuksen aika. Tällä kertaa kiinalainen OnePlus ilmoittaa maailmalle, että sen tulevassa 27. heinäkuuta esiteltävässä OnePlus 2 -puhelimessa on RAM-käyttömuistia huimat neljä gigatavua. Se on gigatavun enemmän, kuin mitä markkinoiden tämän hetken kuumimmista Android-lippulaivoista kuten Samsung Galaxy S6:sta, HTC One M9:stä tai LG G4:stä löytyy.

Kiinalaisvalmistaja ei ole omien sanojensa mukaan panostanut ainoastaan RAM-muistin määrään, vaan myös laatuun. Edellisen mallin LPDDR3-muisti on vaihtunut tuplasti nopeampaan (32 GB/s) LPDDR4-muistiin ja samalla jännite on tippunut 1,2 voltista 1,1 volttiin. Toisin sanoen käyttömuistin ominaisuudet ovat parantuneet joka suhteessa: määrä, nopeus ja virrankulutus.

OnePlus 2:n hinta tulee pyörimään 450-400 euron välimaastossa

Huhut ovat käymässä toteen ja kiinalaisen OnePlussan seuraavan sukupolven älypuhelin ei tule olemaan hinnaltaan yhtä edullinen kuin nykyinen One-malli. Yhtiön toimitusjohtaja, Pete Lau, toppuuttelee huhumyllyä ilmoittamatta eri sosiaalisissa medioissa, että OnePlus 2 tulee maksamaan varmuudella alle 450 dollaria. Nykyisen OnePlus Onen saa edullisimmillaan 249 dollarilla tai vastaavasti 249 eurolla. Toisin sanoen uutuusmallin hinta Euroopassa tulee todennäköisesti liikkumaan 450-400 euron paikkeilla.

Mitä mieltä olet kiinalaisvalmistajan uudesta hinnoittelumallista? Jos hinta asettuisi tasan 400 euroon, olisi se 151 euroa 16 GB:n One-mallia ja 101 euroa 64 GB:n varianttia kalliimpi. Toki OnePlus 2 tulee tälläkin hinnoittelulla olemaan suurten valmistajien lippulaivapuhelimia edullisempi. Ehkä uutukaisesta nähdään useampia malleja eri hintaluokkiin? Tällaisiakin huhuja markkinoilla on liikkunut.

Sormenjälkilukija on osa tulevaa OnePlus 2 -puhelinta

Kiinalainen OnePlus jatkaa tuleva lippulaivansa ominaisuuksien paljastamista. Yksi kerrallaan valmistaja tuo esille ominaisuuksia ja toimintoja, jotka ovat osa 27. heinäkuuta julkistettavaa OnePlus 2 -puhelinta. Kyseessä on seuraaja nykyiselle OnePlus Onelle, joka saapui myyntiin reilu vuosi sitten.

Tuorein paljastus on hyvin looginen ja odotettu ominaisuus. Virallisella keskustelupalstallaan kiinalaisvalmistaja nimittäin kertoo, että yhtiön järjestyksessään toinen älypuhelin on varustettu sormenjälkilukijalla.

Kiinalaisvalmistajan mukaan sormenjälkilukija älypuhelimessa on loistava idea, mutta itse teknologia ei kaikissa tapauksissa ole ollut vielä tarpeeksi kehittynyttä. Yhtiö kertoo halunneensa odottaa tekniikan kehittymistä, eikä olla vain muiden mukana lisäämässä sormenjälkilukijan puhelimeensa vain koska se on mahdollista. Niinpä OnePlus ei sisällyttänyt ominaisuutta One-malliinsa, vaikka se olisikin ollut mahdollista.

OnePlus 2 esitellään 27. heinäkuuta – luvassa julkistustilaisuus virtuaalitodellisuudella

Viime kesänä testaamani OnePlus One kuuluu edelleen suosikkipuhelinteni joukkoon, vaikka en ole sitä päässyt hypistelemään lähes vuoteen. Laite jätti minuun kuitenkin lähtemättömän vaikutuksen ja odotan innolla, mitä kiinalaisvalmistaja tuo markkinoille seuraavaksi. Yhtiö on paljastanut jo se verran, että uutuuden sydämenä sykkii 64-bittinen Snapdragon 810 v2.1 -siru, joka on paranneltu versio Snapdragon 810 -järjestelmäpiiristä ja sen ei pitäisi kärsiä kuumenemiseen liittyvistä ongelmista. Toinen ominaisuus, jonka valmistaja on paljastanut on USB Type-C -portti, jota OnePlus 2 tulee käyttämään tällä hetkellä yleisimmän micro-USB-portin sijaan. Se mahdollistaa nopeamman latauksen, on muodoltaan symmetrinen (liittimen voi asettaa siihen kummin päin tahansa) ja tuo lisää vauhtia tiedonsiirtoon.

USB Type-C -portti kuuluu OnePlus 2:n ominaisuuksiin

Kiinalainen OnePlus on paljastanut lisää tulevan OnePlus 2 -puhelimensa ominaisuuksista. Yhtiö kertoo keskustelupalstallaan, että valmistajan seuraavan sukupolven älypuhelin sisältää USB Type-C -portin. Valmistajan mukaan OnePlus 2 tulee olemaan markkinoiden ensimmäinen maailmanlaajuisesti saatavilla oleva lippulaiva symmetrisellä USB Type-C -portilla. Kyseinen ominaisuus on yksi monista, jolla OnePlus haluaa varmistaa, että uutuuspuhelin tarjoaa parhaan mahdollisen käyttökokemuksen ja on ajantasainen myös vuonna 2016.

OnePlus 2 saa sisuksiinsa Snapdragon 810 v2.1 -sirun

Aina ei kannata olla ottamassa käyttöön uusimpia teknologioita ensimmäisten joukossa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii siruvalmistaja Qualcommin Snapdragon 810 -järjestelmäpiiri, joka on kärsinyt ylikuumenemisongelmista muun muassa Sony Xperia Z4/Z3+ -puhelimissa. Samaa pelättiin kiinalaisen OnePlus-valmistajan seuraavan puhelimen osalta, kun ensimmäiset tiedot verkkoon alkoivat tihkua, että uutuuspuhelin hyödyntäisi Qualcommin lippulaivasirua. Syytä huoleen ei kuitenkaan ehkä ole.

OnePlus 2 tekee tuloaan – tällaista puhelinta voimme odottaa

Kiinalainen OnePlus keskittyy tällä hetkellä kiihkeästi viimeistelemään kehittelemäänsä seuraavan sukupolven älypuhelinta, joka julkaistaan mitä ilmeisimmin nimellä OnePlus 2. Tämän päätelmän voi vetää siitä, että yhtiö on virallisella keskustelupalstallaan aloittanut kilpailun, jossa se viittaa tulevaan laitteeseen OnePlus 2 -nimellä. Itse kilpailussa kahdella fanilla on mahdollista päästä tutustumaan uutuuteen ilmaiseksi matkoineen päivineen suoraan OnePlussan pääkonttoriin Hong Kongiin. Lisäksi käynnissä on toinen kilpailu, jossa yhdellä on mahdollisuus voittaa sama paketti ja päästä tutustumaan OnePlus 2:een ennen muita. Tarkemmat tiedot kilpailuista löytyvät yhtiön keskustelupalstalta.