Open webOS 1.0

webOS-alustan isä Jon Rubinstein jättää HP:n

Palmin entinen pääjohtaja Jon Rubinstein on päättänyt jättää Hewlett-Packardin. Rubinstein siirtyi HP:n palvelukseen vuonna 2010, kun tietokonejätti osti itselleen mobiililaitteita valmistaman Palmin.

Palmilla Rubinsteinin tärkeimmäksi työksi muodostui webOS-mobiilialusta, joka tehtiin korvaamaan vanhentunut PalmOS-järjestelmä. Vaikka alusta sai yleisesti varsin kiinnostuneen vastaanoton, ei siihen pohjautuneet laitteet onnistuneet valloittamaan markkinoita. Niinpä HP iski kiinni Palmiin ajatuksenaan hyödyntää webOS:ia omissa laitteissaan. Suunnitelma kariutui kuitenkin pian HP:n puhelinten ja tabletin flopattua pahasti. HP onkin ilmoittanut avaavansa alustan avoimen lähdekoodin projektiksi.

Rubinstein kommentoi tulevaisuuden suunnitelmiaan pikaisesti AllThingsD:lle. ”Aion pitää hyvin ansaitun loman kehitettyäni webOS:ia viimeiset neljä ja puoli vuotta.

Applellakin työskennelleen Rubinsteinin lähtö tuskin tietää hyvää webOS:lle. Kyseessä on kuitenkin alustan eräs keskeisimmistä innovaattoreista. Onkin entistä vaikeampaa nähdä alustalle edes keskinkertaista menestystä mobiilimarkkinoilla.

Lähde: BGR

Open webOS 1.0 saapuu syyskuussa

Murheenkryyniksi tietokonejätti HP:lle muodostunut webOS-mobiilialusta muuttuu täysin avoimeksi syyskuuhun mennessä. Yhtiö päätti joulukuussa avata webOS:n avoimeen käyttöön, kun HP:n omat laitteet floppasivat markkinoilla pahasti. Nyt operaation tarkat suunnitelmat ovat selvät ja HP:n tavoitteena on saada järjestelmän kaikki osat avoimiksi ennen talvea. Suunnitelmien mukaisesti HP julkaisee Open web OS 1.0 -alustan syyskuussa.

Alustan muuttuminen avoimen lähdekoodin projektiksi avaa matkapuhelinvalmistajille uusia mahdollisuuksia. On kuitenkin hyvin epäselvää onko valmistajilla kiinnostusta lähteä tukemaan kehitystä ja ottaa webOS käyttöön omissa laitteissaan. Se voisi olla vaihtoehto Androidin rinnalle, mutta varteenotettavan ekosysteemin luominen ei ole helppoa. Aika näyttää uskaltavatko valmistajat hypätä webOS-kelkkaan.

Lähde: Engadget