Oppo Find 7

Oppo Find 7:ssa 4000 mAh:n akku? Julki syksyllä?

Oppo Find 5

Kuvassa Oppo Find 5.

Toukokuussa Find 5 -puhelimensa myynnin Euroopassa aloittanut Oppo kehittelee huhujen mukaan seuraavaa lippulaivaa, joka olisi nimeltään Find 7. Nykyisen lippulaivan tavoin luvassa olisi teknisesti erittäin kovatasoinen älypuhelin, jonka julkistuksen arvellaan tapahtuvan syyskuussa.

Kyseessä ei ole seitsemän tuuman näytöllä varustettu laite, vaikka nimestä voisi niin ehkä pätelläkin. Puhelimessa on viiden tuuman 1920 x 1080 pikselin full hd -paneeli. Näyttö olisi siis samaa tasoa nykyisen Find 5 -mallin kanssa. Muilta osin laitteen tekniikka on kuitenkin ottanut askeleen eteenpäin ja erityisesti huhuttu 4000 milliampeeritunnin akku kuulostaa houkuttelevalta. Esimerkiksi Galaxy S4:ssä on 2600 mAh:n akku, joten Oppo 7:n toiminta-aikojen voisi huhutulla akulla olettaa olevan varsin loistavaa tasoa.

Huhu väittää lisäksi, että sisuksiin on istutettu Qualcommin uusi lippulaivapiiri, eli Snapdragon 800. Kellotaajuudesta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Muita ominaisuuksia olisivat kahden gigatavun RAM-käyttömuisti, 13 megapikselin takakamera, kahdeksan megapikselin etukamera ja NFC.

Lähde: Android Authority