Palm Pixi

Palmin App Catalog kasvaa – 1000 sovelluksen raja ylittymässä

Palmin Pre– ja Pixi-puhelinten omistajilla on syytä juhlaan, sillä hitaasti mutta varmasti kasvanut App Catalog -ohjelmistokauppa on saavuttamassa 1000 sovelluksen rajapyykin. Vuoden 2009 viimeisen päivän aamuna WebOS-puhelimille suunnatussa kaupassa oli tarkalleen 946 sovellusta, joten kaukana seuraavasta merkittävästä saavutuksesta ei enää olla.

Markkinoiden muihin ohjelmistokauppoihin verrattuna Palmin App Catalog on edelleen pieni. Hyppäystä muutaman kymmenen sovelluksen kattavasta kaupasta 1000 sovelluksen pintaa on Palmin markkina-aseman huomioiden joka tapauksessa varsin hyvä. Palmin ohjelmistokauppa avautui käyttäjille kesäkuussa yhdessä Pren rantautuessa Yhdysvaltojen markkinoille.

Vuosi 2010 tulee kaiken kaikkiaan olemaan kiintoisa Palmin kannalta, sillä useissa lähteissä yhtiön on arveltu siirtyvän suuremman matkapuhelinvalmistajan alaisuuteen. Ratkaisevassa asemassa tulee olemaan Palmin menestys tämän vuoden aikana. Parhaillaan kiinnostus yhtiön osalta kohdistuu 7. tammikuuta käyntiin pyörähtävään CES-tapahtumaan, sillä viime vuonna Palm esitteli samaisessa tilaisuudessa Pren ja WebOS-alustan. Tällä erää lienee luvassa uusia puhelimia ja parannuksia WebOS:iin.

Lähde: electronista

Palm Pixi kiintoisassa videokatsauksessa

Palm Pixi

Syyskuussa julkaistusta Palm Pixi -kosketusnäyttöpuhelimesta on saatu nähdä verkossa vielä kovin vähän kunnollisia videokatsauksia, joka johtuu varmastikin siitä, että laite saapuu Yhdysvalloissa myyntiin vasta 15. marraskuuta. Tilanteeseen on tullut onneksi hienoinen parannus, sillä WireFly-verkkosivusto on julkaissut videon muodossa kohtuullisen laajan katsauksen Palmin toiseen WebOS-puhelimeen, joka on nähtävissä tämän jutun lopussa.

Palm Pixi on kompakti kosketusnäyttöpuhelin, josta löytyy Pren tavoin myös fyysinen QWERTY-näppäimistö. Pixi on ainoastaan 10,85 millimetriä paksu, jolla lohkeaa yhtiön kaikkien aikojen ohuimman puhelimen titteli. Sen keskeisimpiä ominaisuuksia ovat 2,63 tuuman kapasitiivinen kosketusnäyttö, Bluetooth 2.1, GPS, kahdeksan gigatavun sisäinen muisti, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, kahden megapikselin kamera ja LED-salama.

Isoveljen merkittävimmät edut Pixiin nähden ovat suurempi näyttö (3,1 tuumaa), WiFi-yhteys ja kolmen megapikselin kamera. Molempia puhelimia myydään Yhdysvalloissa Sprint-operaattorin kautta, jonka lisäksi Pre on saatavilla myös muutamissa Euroopan maissa.

Sprint paljasti Palm Pixin hinnoittelun ja saatavuuden

Palm Pixi

Teleoperaattori Sprint on paljastanut syyskuussa julkistetun Palm Pixi -älypuhelimen hinnoittelun, joka ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta kuulostaa varsin monimutkaiselta. Puhelimen hinnaksi nimittäin muodostuu heti kättelyssä saatavan 50 dollarin alennuksen ja myöhemmin postitettavan 100 dollarin hyvityksen jälkeen 99,99 dollaria. Kertamaksun lisäksi asiakas joutuu luonnollisesti myös pulittamaan kuukausimaksuja kahden vuoden ajan, jonka määrä muodostuu valitun paketin mukaan.

Pixi on Palmin toinen WebOS-pohjainen puhelin. Sen ominaisuuksiin lukeutuvat 2,63 tuuman kapasitiivinen kosketusnäyttö, QWERTY-näppäimistö, CDMA-yhteydet, Bluetooth 2.1, GPS, kahdeksan gigatavun sisäinen muisti, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, kahden megapikselin kamera ja LED-salama. Rakenteeltaan Pixi on erittäin kompakti, sillä se on ainoastaan 10,85 millimetriä paksu ja painaa vain 99,5 grammaa.

Teknisen puolen lisäksi kiinnostusta uutuudessa herättää Pren yhteydessä esitelty WebOS-käyttöjärjestelmä, joka kykenee moniajoon ja tarjoaa useita mielenkiintoisia sosiaalisia ominaisuuksia. Ohjelmiston ansiosta esimerkiksi Pixi osaa yhdistää omiin yhteystietoihinsa sosiaalisista palveluista haettua tietoa.

Sprint tuo Palm Pixin saataville Yhdysvalloissa 15. marraskuuta. Uutukaisen rantautumisesta vanhalle mantereelle ei ole vielä varmuutta, mutta huhut viittaavat siihen, että Pixi tulee valtaamaan ainakin Euroopan suurimmat markkinat jossain vaiheessa.

Lähde: Sprint

Palm Pixistä on tulossa myös GSM-versio

Palm Pixi GSM

Matkapuhelinmarkkinoilla edelleen vaikeuksissa oleva Palm on kyennyt nostattamaan positiivista kiinnostusta yhtiötä kohtaan uusilla WebOS-pohjaisilla puhelimilla. Markkinoilta löytyy parhaillaan ainoastaan yksi yhtiön uuden sukupolven alustaan perustuva puhelin, joka on Pre. Se on kuitenkin saamassa tämän vuoden puolella seurakseen ohuemman, kompaktimman ja edullisemman Pixi-mallin, jonka Palm esitteli syyskuussa.

Asiakkaiden kannalta on harmillista, että Palmin uusien puhelinten myynti keskittyy pelkästään Yhdysvaltojen markkinoille. Hyvä uutinen on joka tapauksessa se, että Pre on tulossa ilmeisesti jo tämän kuun aikana ainakin osaan Euroopan maista. Operaattori O2 mainostaa uutuuden saapuvan Iso-Britanniaan jo 16. lokakuuta. Sen lisäksi Pre on tulossa tämän vuoden aikana Espanjaan, Irlantiin ja Saksaan. Suomessa ensimmäistä WebOS-puhelinta joudutaan luultavastikin odottelemaan vielä tovi.

Viimeisimmät verkkoon levinneet tiedot osoittavat, että myös Pixi on levittäytymässä ennemmin tai myöhemmin Eurooppaan. Yhdysvalloissa myytävän CDMA-yhteydellä varustetun Pixin lisäksi nettiin on vuotanut kuvia, joissa esiintyy GSM-versio Palmin tulevasta uutuusmallista. Puhelin on odotettavasti muilta ominaisuuksiltaan identtinen Yhdysvalloissa myytävän mallin kanssa, vaikka kuvissa esiintyvässä GSM-versiossa onkin kahdeksan gigatavun sijasta vain neljä gigatavua sisäistä muistia. Kyseessä on luultavasti prototyyppilaitteelle asetettu rajoitus, sillä ainakaan vanhalle mantereelle suunnatusta Prestä ominaisuuksia ei ole karsittu

Palm Pixin tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluvat 2,63 tuuman kosketusnäyttö, Bluetooth 2.1, GPS, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, kahden megapikselin kamera ja LED-salama. Laitteelta löytyy paksuutta ainoastaan 10,85 millimetriä ja se painaa 99,5 grammaa. Yhdysvalloissa Pixi saapuu myyntiin ennen joulusesonkia Sprint-operaattorin kautta.

Lähde: EngadgetMobile

Palm esitteli toisen WebOS-puhelimensa: Pixi

Palm Pixi

Tänään uutisoitu huhu Palmin aikomuksesta virallistaa yhtiön toinen WebOS-pohjainen puhelin tällä viikolla on osoittautunut oikeaksi. Yhtiö esitteli tänään Palm Pixi -kosketusnäyttöpuhelimen, joka sijoittuu hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan hieman Pre-mallia alempaan luokkaan.

Palm Pixin keskeisiä myyntivaltteja ovat yhtiön mukaan kompakti rakenne, näppäimistö ja tietenkin WebOS-käyttöjärjestelmä moniajo-ominaisuuksineen. Uutuus on ainoastaan 10,85 millimetriä paksu, jolla se saa itselleen yhtiön kaikkien aikojen ohuimman puhelimen tittelin. Edellä mainitut ominaisuudet yhdistettynä 2,63 tuuman kapasitiiviseen kosketusnäyttöön tekevät Pixistä erinomaisen laaja-alaiseen viestittelyyn ja sosiaalisten palveluiden käyttöön, Palm kehuu.

Palm Pixi osaa linkittää puhelimeen verkkopalveluista, kuten Googlesta, Facebookista ja Yahoo!:sta, haettua tietoa. Kavereiden Facebook-tiedot yhdistyvät automaattisesti puhelimen yhteystietoihin, kalenteriin ja kuva-albumiin. Mukana tulee myös uusi Facebook-sovellus, jolla voi muun muassa päivittää oman statuksen ja kommentoida kavereiden kirjoituksia.