Patentteja nähdään matkapuhelinvalmistajilta jatkuvasti, mutta harvat niistä päätyvät käyttöön sellaisenaan. Tämänkertainen patentti tukee kuitenkin aikaisempia huhuja, joten sen uutisoiminen on mielekästä.
Nokia on hiljattain jättänyt patenttihakemuksen tablet-tietokoneen kanssa yhteen pelaavan suojuksen kanssa. Sen ideaa havainnollistetaan yllä nähtävässä kuvassa. Käytännössä kyseessä on suojuksena, telineenä sekä näppäimistönä toimiva lisävaruste, joka tuo eittämättä mieleen Microsoftin Surfacen kanssa käyttämän Touch Coverin. Nokian ratkaisuun osana kuuluisi myös stylus-kynä.
Patentti antaa tukea viime vuoden lopulla verkkoon levinneille huhuille. Niiden mukaan Nokia työstäisi Windows RT -pohjaista taulutietokonetta, jossa keskeisessä asemassa olisi näppäimistöllinen suoju s. Tuolloin suojuksen huhuttiin lisäksi sisältävän erillisen akun toiminta-aikojen pidentämiseksi.
Lähde: Engadget