Samsung Galaxy Note II

Samsung myynyt 40 miljoonaa Galaxy Notea

Galaxy Note II

Kukapa olisikaan uskonut, että vuoden 2011 syyskuussa esitelty Galaxy Note -mallisto nousisi seuraavien vuosien aikana suureen menestykseen? Niin on kuitenkin käynyt. Kaikkiaan mallisto on tähän mennessä myynyt Samsungin Taiwanin yksikön johtajan Andy Tun mukaan 40 miljoonaa kappaletta. Luku on hyvin suhteessa mobiiliyksikköä pyörittävän JK Shin taannoisen lausunnon kanssa, jossa johtaja kertoi Galaxy Noten myyntiluvuksi 38 miljoonaa.

Selvästi suurempi osa kakusta kuuluu Galaxy Note II:lle, jota on myyty jo 30 miljoonaa kappaletta. Ensimmäisen version myyntiin on jäänyt siis kymmeneen miljoonaan, joka sekään ei ole huonosti.

Malliston seuraava jäsen, Galaxy Note 3, on saapunut jo ensimmäisille markkinoille. Se on edeltäjiään ohuempi, kevyempi ja tehokkaampi. Siinä on 5,7 tuuman full hd -kosketusnäyttö ja peräti kolme gigatavua RAM-käyttömuistia.

Lähde: Phone Arena

Galaxy Note -mallisto myynyt 38 miljoonaa kappaletta

Galaxy Note

Suurella kosketusnäytöllä varustetuille älypuhelimille on kysyntää. Tämän on todistanut Samsung omalla Galaxy Note -tuoteperheellään, jonka kolmas sukupolvi on saapumassa kauppoihin syyskuun lopulla. Yhtiö ilmoittaa, että nykyistä mallistoa on myyty maailmanlaajuisesti jo 38 miljoonaa kappaletta. Asian on kertonut itse Samsungin mobiiliosaston johtaja JK Shin hiljattain IFA-messuilla.

Mallisto sai alkunsa vuoden 2011 syyskuussa, kun ensimmäinen laite esiteltiin markkinoille. Siitä löytyi 5,3 tuuman 1280 x 800 pikselin näyttö. Galaxy Note 3 saapuu markkinoille 5,7 tuuman full hd -näytöllä, uusimmalla Androidilla ja paremmilla tehoilla.

Löytyykö sinulta Galaxy Note -sarjan laite? Mikä siinä on ylivoimaista muihin älypuhelimiin nähden?

Lähde: Phone Arena

Monster Watts tuo langattoman latauksen Galaxy-puhelimille ilman erillistä takakuorta

Galaxy S III:n luvattu tuki langattomalle lataamiselle jäi aikanaan kokonaan tulematta, vaikka Samsung esitteli tarvittavia lisävarusteita laitteen lanseerauksen yhteydessä. Tilanne Galaxy S4:n kanssa näyttää paremmalta, mutta tässäkin tapauksessa käyttäjä joutuu ostamaan tukea varten erillisen takakuoren. Tämä ei ole kuitenkaan pakollista, joka kääntyy Monter Wattsin kehittämän WiQiQi-ratkaisun puoleen.

Monter Wattsin kehittämä virran vastaanottaja on mahdollista sujauttaa puhelimen vakiokuoren ja akun väliin. Näin langattoman lataamisen eduista pääsee nauttimaan ilman ylimääräisiä kuoria puhelimen alkuperäisessä varustuksessa.

WiQiQi tulee saataville tämän kuun aikana Galaxy S III:lle ja Galaxy Note II:lle alennettuun 45 dollarin hintaan. Normaalisti se kustantaa 78 tai 88 dollaria mallista riippuen. Galaxy S4:lle tarkoitettu versio saapuu markkinoille kesäkuussa noin 88 dollarin hintaan.

Lähde: Engadget

Huhu: Galaxy S II saa Android 4.2:n, Galaxy S III päivittyy Android 5.0:aan

Galaxy S II:n tuki olisi jatkumassa huhun mukaan poikkeuksellisen pitkään.

Melkoisen luotettavana lähteenä tunnettu SamMobile kertoo saaneensa käsiinsä listan, josta ilmenee Samsungin tämänhetkiset päivityssuunnitelmat nykyisten Android-mallien suhteen. Kyseessä on sivuston mukaan alustava lista, jonka muutokset ovat siis mahdollisia. Listaa ei ole vahvistettu Samsungin suunnalta, mutta sen takaa löytyy luotettava sisäpiiriläinen.

Sivuston keräämät tiedot antavat varsin valoisan kuvan Samsungin nykyisen Android-malliston tulevaisuudesta, erityisesti lippulaivamallien osalta. Esimerkiksi Galaxy S II:n pitäisi saada vielä päivitys Android 4.2.2 Jelly Bean -versioon. Se on aikaisemmin päivittynyt jo 2.3-versiosta 4.0:aan ja aivan hiljattain 4.1-versioon. Samainen päivitys olisi tulossa myös muun muassa Galaxy S III mini-, Galaxy S Advance-, Galaxy Xcover 2– ja Galaxy Note -laitteille.

Kevään aikana todennäköisesti julkistettava Android 5.0 -alusta olisi luvassa puolestaan useille nykyisille lippulaivoille, kuten Galaxy S III:lle ja Galaxy Note II:lle. Luonnollisesti kyseinen versio on tulossa myös keväällä kauppoihin saapuvalle Galaxy S4:lle, joka loikkaa markkinoille suoraan Android 4.2.2 -käyttöjärjestelmällä.

Täydellinen lista päivitettävistä laitteista löytyy lähdelinkin takaa.

Lähde: SamMobile

Samsungilta uusia värejä Galaxy Note II -mallistoon

Samalla kun huhut kolmannen sukupolven Galaxy Note -mallin ympärillä ovat alkaneet kiihtymään, esittelee Samsung kaksi uutta värivaihtoehtoa nykyiselle mallilleen, eli Galaxy Note II:lle. Uudet väri ovat Amber Brown -ruskea ja Ruby Wine -punainen. Molemmat ovat jo myynnissä Etelä-Koreassa, mutta ikävä kyllä niiden saatavuudesta muun maailman osalta ei ole vielä mitään varmuutta.

Viime vuoden elokuussa esitelty Galaxy Note II on myynyt maailmanlaajuisesti jo yli viisi miljoonaa kappaletta. Se on älypuhelimen ja tabletin hyvät puolet yhdistävä laite, joka rakentuu 5,5 tuuman kosketusnäytön ja S Pen -kynän ympärille. Laite perustuu Android 4.1 -käyttöjärjestelmään.

Galaxy Note II:n muita ominaisuuksia ovat 1,6 gigahertsin neliydinsuoritin, kahdeksan megapikselin kamera ja 3100 milliampeerin akku. Sen hinta Suomessa pyörii nykyään 500 ja 600 euron välimaastossa.

Lähde: pocketnow.com

Galaxy Note II myynyt jo viisi miljoonaa kappaletta

Korealaisen Samsungin menestykselle älypuhelinmarkkinoilla ei näy loppua. Yhtiön lippulaivat rikkovat tasaisen varmasti edeltäjiensä myyntiennätykset. Tällä kertaa vuorossa on tabletin ja älypuhelimen hybridi, Galaxy Note II. Sen myynti on Samsungin tuoreimpien tietojen mukaan ylittänyt viiden miljoonan kappaleen rajapyykin.

Viiden miljoonan virstanpylväs ylittyi vain kaksi kuukautta laitteen myyntiin saapumisen jälkeen. Edellisen sukupolven mallilta samaan suoritukseen vaadittiin viisi kuukautta. Galaxy Note II rantautui kauppoihin syys-lokakuun taitteessa.

Samsung on varustanut hybridinsä 5,5 tuuman HD Super AMOLED -kosketusnäytöllä sekä 1,6 gigahertsin neliydinsuorittimella. Laite pohjautuu Android 4.1 -käyttöjärjestelmään ja sen muita keskeisiä ominaisuuksia ovat kahdeksan megapikselin kamera ja 3100 milliampeerin akku.

Lähde: Sammy Hub

Joka pojan unelma: Galaxy Note II Kiinaan kahdella SIM-paikalla?

Kahdella SIM-korttipaikalla varustettuja puhelimia löytyy tätä nykyä muutamia myös niin sanottujen älypuhelinten kategoriasta. Ikävä kyllä ylimääräisen SIM-paikan vuoksi joutuu usein tekemään kompromisseja laitteen muiden ominaisuuksien suhteen. Todellista lippulaivamallia kahdella korttipaikalla ei ole nähty, mutta tilanne on muuttumassa. Tuoreimpien huhujen mukaan Kiinassa päästään pian nauttimaan Galaxy Note II:sta ylimääräisen SIM-paikan kera.

Huhu kertoo Kiinan markkinoille suunnatun Samsung Galaxy Note II:n saapuvan myyntiin China Telecomille 24. marraskuuta. Se tukee tietojen mukaan sekä GSM- että CDMA-verkkotekniikoita. Hintaa puhelimelle odotetaan kertyvän noin 835 dollaria.

Toisen SIM-korttipaikan lisääminen ei ole vaikuttanut puhelimen muihin ominaisuuksiin. Edessä paistattelee edelleen 5,5 tuuman HD-kosketusnäyttö ja sisällä hyrrää 1,6 gigahertsin neliydinsuoritin. Käyttöjärjestelmänä toimii Android 4.1 Jelly Bean.

Galaxy Note II otti hyvän startin: jo kolme miljoonaa myytyä laitetta

Elokuussa esitelty ja lokakuussa muun muassa Suomen markkinoille rantautunut Galaxy Note II on ottanut hyvän lähdön markkinoilla. Samsungin antamien tuoreimpien tietojen mukaan uutta hybridilaitetta on myyty jo yli kolme miljoonaa kappaletta. Myynti on ollut selvästi edeltäjäänsä parempaa, sillä ensimmäisen sukupolven Galaxy Notella meni pelkästään miljoonan saavuttamiseen aikanaan parisen kuukautta.

Suurella 5,5 tuuman kosketusnäytöllään Galaxy Note II sijoittuu perinteisen kosketusnäyttöpuhelimen ja taulutietokoneen välimaastoon. Sen erikoisuutena on koteloon integroitu S Pen -kynä, jota hyödyntäviä sovelluksia Samsung toimittaa Galaxy Note II:n mukana useita. Laite perustuu uudehkoon Android 4.1 Jelly Bean -käyttöjärjestelmään ja sen sisällä jyskyttää 1,6 gigahertsin neliydinsuoritin.

Samsung Galaxy Note II:n hinta Suomessa pyörii vajaassa 600 eurossa.

Lähde: Engadget

Samsung Galaxy Note II nyt myynnissä

Tabletin ja älypuhelimen yhdistelmäksi Samsungin kuvailema Galaxy Note II on saapunut Suomen markkinoille. Uutuuden pitäisi löytyä nyt kaupoista ympäri maata. Valmistaja ilmoittaa laitteen suositushinnaksi 700 euroa.

Samsung esitteli Galaxy Note II:n maailmalle IFA-messuilla elo-syyskuun vaihteessa. Toisen sukupolven Galaxy Note ottaa muotoilullisesti mallia toukokuussa esitellystä Galaxy S III:sta. Sen erikoisuutena on suurempi näyttö, josta katselupinta-alaa löytyy peräti 5,5 tuuman verran. Kosketusnäyttö perustuu HD Super AMOLED -tekniikkaan ja kykenee 1280 x 720 pikselin tarkkuuteen.

Toinen laitteen ominaispiirre on koteloon integroitu S Pen -kynä. Sen avulla muistiinpanojen laatiminen ja esimerkiksi piirtäminen käy paljaita sormia kätevämmin.

Galaxy Note II:n sisällä hyrrää 1,6 gigahertsin neliydinsuoritin. Mukana on kaksi gigatavua RAM-käyttömuistia ja 16 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Muita ominaisuuksia ovat microSD-muistikorttipaikka, Bluetooth 4.0, NFC, WiFi ja kahdeksan megapikselin kamera. Laite perustuu Android 4.1 Jelly Bean -käyttöjärjestelmään.

Uutuudesta saapuu myöhemmin kuluvan vuoden aikana markkinoille myös LTE-yhteyksiä tukeva malli, joka tunnetaan nimellä Galaxy Note II 4G.

Samsung tuo LTE-tuen Galaxy S III-, Galaxy Note II- ja Galaxy Note 10.1 -laitteisiinsa

Amerikassa jo arkipäivää oleva LTE-verkkotekniikka laajenee hiljalleen myös Suomessa kuluttajien saataville. Neljännen sukupolven verkkotekniikan levinneisyys on Suomessa suppea ja sitä tukevia päätelaitteita on saatavilla hyvin vähän. Tilanne on muuttumassa kuitenkin parempaan suuntaan, josta kielii Samsungin ilmoitus tuoda suosituista Galaxy S III-, Galaxy Note II– ja Galaxy Note 10.1 -laitteistaan 4G-versiot Suomen markkinoille.

Uusi Galaxy S III 4G tulee markkinoille mustana Onyx Black -versiona. Se sisältää saapuessaan uuden Android 4.1 Jelly Bean -käyttöjärjestelmän. Puhelin tarjoaa kaksi gigatavua RAM-käyttömuistia, joka on tuplaten perusmalliin nähden. Kauppoihin saapuu kaksi variaatiota 4G-versiosta, jotka tukevat eri LTE-taajuuksia: 800/1800/2600 MHz ja 900/1800/2600 MHz. Molemmat nähdään myynnissä loka-joulukuun aikana.

Galaxy SIII 4G tuo entistä useampien ulottuville mahdollisuuden käyttää korkeita tiedonsiirtonopeuksia. Ne sopivat täydellisesti elokuvien ja tv-sarjojen suoratoistoon esimerkiksi HBO Nordicin lokakuun puolivälissä aloittavasta palvelusta”, sanoi Samsungin uuden mobiilitekniikan Pohjoismaiden tuotepäällikkö Michael Alström.

Samsungin molemmat Note-sarjan 4G-mallit tukevat laajasti LTE-taajuuksia: 800/900/1800/2600 MHz. Galaxy Note II 4G ja Galaxy Note 10.1 4G saapuvat Pohjoismaihin vuoden viimeisen vuosineljänneksen aikana.

Huippunopeiden siirtonopeuksien lisäksi Galaxy Note 10.1 4G:n mukana tulee ilmainen kuuden kuukauden tilaus HBO:n uuteen viihdepalveluun”, paljasti Samsungin telecom-myyntipäällikkö Mika Engblom.

Kuva: Softpedia