Samsung Galaxy Note III

Galaxy Note III tulee 6,3 tuuman näytöllä?

Eikö näyttöjen koon kasvulla ole rajaa? Tältä tilanne ainakin viimeisen parin vuoden aikana on näyttänyt. Useat valmistajat ovat määrätietoisesti kasvattaneet huippumalliensa näyttökokoja mallista toiseen. Meno tulee ainakin Samsungin osalta jatkumaan, jos huhuja on uskominen.

Viimeisimmät huhut kertovat Galaxy Note III:n tulevan huimalla 6,3 tuuman kosketusnäytöllä. Ensimmäinen malli sisälsi 5,3 tuuman paneelin ja toinen 5,5 tuuman näytön. Luvassa olisi siis erittäin merkittävä loikka ylöspäin. Ehkäpä ero tulevaa Galaxy S IV -malliin halutaan pitää tarpeeksi selkeänä, sillä siitä odotetaan löytyvän viiden tuuman kokoinen näyttö.

Kuuden tuuman näytöt ovat tähän asti olleet mobiilimarkkinoilla melkoisia harvinaisuuksia. CES 2013 -messuilla tilanne kuitenkin sai muutoksen, kun Huawei esitteli 6,1 tuuman paneelilla varustetun Ascend Maten. Voisiko tämän kokoluokan laitteilla todella olla kysyntää?

Uutuusmallin sisälle Samsungin odotetaan ujuttavan hiljattain esittelemänsä Exynos 5 Octa -piirisarjan, jossa on kahdeksan suoritinydintä. Neljä niistä on tehokkaita Cortex-A15-ytimiä ja toiset puolet energiaystävällisiä Cortex-A7-ytimiä kevyempiä tehtäviä varten.

Huhun mukaan Galaxy Note III esitellään toisen vuosipuoliskon aikana.

Lähde: Phone Arena