Samsung i5700

Samsung i5700 pressikuvissa: perustason Android-puhelin

Samsung i5700

Syyskuun lopussa ensimmäisen kerran MobiiliBlogissa uutisoidusta Samsung i5700 -mallista on vuotanut verkkoon uutta tietoa virallisten pressikuvien muodossa. Kyseessä on näillä näkymin yhtiön toinen Google Android -puhelin, joka sijoittuu ominaisuuksiltaan jo myynnissä olevaa i7500-mallia alemmas. Uutuus tuleekin olemaan varsin perustason Google-puhelin sekä teknisesti että ohjelmistoltaan, sillä kuvat ennakoivat, että laitteen käyttöliittymää ei ole lähdetty muokkaamaan.

Tulevassa uutuudessaan Samsung vaikuttaisi luottavan Androidin kantavaan voimaan. Puhelimesta löytyy nimittäin Androidin virallinen logo sekä edestä että takaa. Ilmeisesti Googlen Androidin odotetaan olevan jo niin tunnettu brändi, että se on myös hyvä näkyä itse puhelimessa.

Samsung i5700:n ominaisuuksiin huhutaan kuuluvan ainakin HSDPA, WiFi, GPS, Bluetooth, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, 3,2 megapikselin kamera ja microSD-muistikorttipaikka. Näytön pitäisi olla kooltaan kolme tuumaa ja tarkkuudeltaan 320 x 480 pikseliä. Vertailuna mainittakoon, että i7500 on varustettu 3,2 tuuman näytöllä ja viiden megapikselin kameralla.

Aiemmat tiedot väittivät puhelimen tulevan markkinoille vasta vuonna 2010. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että julkaisu nähdään jo tässä kuussa. Uutukaisen hinnasta ei ole vielä minkäänlaisia arvioita. Se on kuitenkin lähes varmuudella i7500-mallia, jonka hinta pyörii 500 euron molemmin puolin, edullisempi.

Lähde: UnwiredView

Samsungilta tulossa edullisempi Android-puhelin: Galaxy Lite i5700

Samsung i5700 Galaxy Lite

Maailman toiseksi suurimman matkapuhelinvalmistaja Samsungin ensimmäinen Google Android -puhelin i7500 on näillä näkymin saamassa parikseen edullisemman mallin ensi vuoden puolella. Huhujen mukaan korealaisvalmistajalla on työn alla Galaxy Lite i5700 -nimellä kulkeva Android-puhelin, jonka julkistuksen odotettiin alun perin tapahtuvan jo lokakuussa.

Viimeisimpien tietojen mukaan Samsungin uutuus olisi siis tulossa vasta vuonna 2010. Yhtiön arvellaan halunneen lykätä julkistusta muutamalla kuukaudella, jotta uutuusmalli ei häiritsisi i7500:n myyntiä.

Arvioitua edullisempi hinta vaikuttaa myös i5700:n ominaisuuksiin, jotka eivät huhun mukaan yllä aivan i7500-mallin tasolle. Puhelimesta pitäisi löytyä HSDPA, WiFi, GPS, Bluetooth, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, 3,2 megapikselin kamera ja microSD-muistikorttipaikka. Uutuuden näytöltä löytyy kokoa kolme tuumaa ja sen tarkkuus on Android-puhelimille tuttu 320 x 480 pikseliä.

Samsung i5700 -mallin merkittävimmät erot isoveljeen nähden löytyvät näytöstä, kamerasta ja sisäisen muistin määrästä. I7500 on nimittäin varustettu 3,2 tuuman näytöllä, kahdeksan gigatavun muistilla ja viiden megapikselin kameralla.

Samsung i7500 -malli saapui hiljattain myös Suomen markkinoille. Sen hinta pyörii reilusti 500 euron paremmalla puolella.

Lähde: UnwiredView