Samsung S8000

Lisää tietoa kosketusnäytöllä varustetusta Samsung S8000 -mallista

Samsung GT-S8000

Uutisoimme ensimmäisen kerran Samsung S8000 -kosketusnäyttöpuhelimesta maaliskuun lopussa. Tuolloin puhelimesta ei juurikaan tiedetty kuvan ja mallinimen lisäksi mitään muuta, mutta nyt netissä leviää lista uutukaisen ominaisuuksista.

Tietojen mukaan uutukainen on koko mallinimeltään Samsung GT-S8000. Kyseessä on kokonaan kosketusnäyttöön tukeutuva puhelin, josta löytyy korealaisvalmistajan tuttu TouchWiz UI -käyttöliittymä.

Puhelimesta kerrotaan löytyvän ainakin 3G-yhteydet, WiFi, A-GPS, Bluetooth, mediasoitin, 3.5 mm:n kuulokeliitäntä, kaksi gigatavua sisäistä muistia ja 3.1 tuuman AMOLED-näyttö, jonka tarkkuus on 480 x 800 pikseliä. Uutukainen on myös varustettu viiden megapikselin automaattitarkenteisella kameralla.

Puhelimessa pyörivän käyttöjärjestelmän suhteen netissä liikkuu hieman eriäviä tietoja. Osa lähteistä väittää, että puhelimesta löytyy Google Android ja toisten mukaan siinä on Samsungin oma käyttöjärjestelmä. Onkin mielenkiintoista nähdä, kumpi tiedoista osoittautuu oikeaksi.

Samsung GT-S8000 -mallin julkistuksen odotetaan tapahtuvan lähiaikoina.

Lähde: UnwiredView

Samsungilta tulossa jälleen uusi kosketusnäyttöpuhelin?

Samsung S8000

Samsungilta näyttää olevan jälleen tulossa markkinoille uusi kosketusnäyttöpuhelin, ainakin jos huhuihin uudesta S8000-mallista on uskominen. Uutukaisen arvellaan olevan aiemmin esitellyn Samsung S8300 Ultra Touch -mallin karsitumpi versio. Vielä on kuitenkin hieman epäselvää, löytyykö myös S8000-mallista liukukannellinen numeronäppäimistö vai tukeutuuko puhelin pelkästään kosketusnäyttöön.

Samsungin uutukaisen ominaisuuksista ei tiedetä vielä kovinkaan paljoa. Huhun mukaan siitä löytyy ainakin viiden megapikselin kamera ja luultavasti myös TouchWiz-käyttöliittymä.

Korealainen Samsung on ollut viime aikoina erittäin aktiivinen kosketusnäyttöpuhelinmarkkinoilla. Yhtiön viimeisimpiä lisäyksiä mallistoon ovat olleet muun muassa Omnia HD ja hieman edullisempaan päähän sijoittuvat S5230– ja S5600-kosketusnäyttöpuhelimet.

Lähde: SlashPhone