Samsung Youm

Samsungin prototyyppipuhelimessa taivutettu näyttö

Johtava matkapuhelinvalmistaja Samsung toi mukanaan CES 2013 -messuille prototyyppipuhelimen, jossa on käytetty yhtiön kehittelemää Youm-näyttöä. Se on korealaisvalmistajan taipuisa kosketusnäyttö, joka on perinteistä paneelia ohuempi, kevyempi sekä kestävämpi. CES 2013- tapahtumassa se nähtiin ensimmäistä kertaa tuotteessa, vaikkakin kyseessä oli lähinnä tekniikkademo, sillä puhelimen kaltaiseksi rakennettu laite ei sisällä verkkoyhteyksiä, kameraa tai kunnollista käyttöjärjestelmää.

Prototyyppilaitteessa kosketusnäyttö kaareutuu voimakkaasti oikeassa reunassa. Kaarevuus kasvattaa hieman näytön pinta-alaa ja demolaitteessaan Samsung käyttääkin aluetta erilaisten ilmoitusten esittämiseen. Samsungin mukaan paneelin koko on noin viisi tuumaa ja tarkkuus jossain 720p-tason tuntumassa.

Taipuvia näyttöjä on odotettu kuluttajatuotteisiin jo pidemmän aikaa. Joissain yhteyksissä Samsung on jopa antanut ymmärtää, että sellainen olisi tulossa, mutta nyt nähty prototyyppi kertoo omaa kieltään siitä, että kehitystä vaaditaan vielä. Aidosti taipuvista puhelimista lienee turha haaveilla vielä muutamaan vuoteen.

Samsungin taipuisa näyttö sai nimen: Youm

Samsungin tuleva taipuisa AMOLED-näyttö on nimeltään Youm, selviää valmistajan avaamasta lyhyestä esittelysivusta ja tavaramerkkihakemuksesta. Korealaisvalmistaja on lupaillut taipuisia näyttöjä markkinoille kuluvan vuoden aikana, mutta tarkempaa aikataulua Samsung ei ole vielä kyennyt antamaan.

Esittelysivu tarjoaa hyvin vähän tietoa Samsung Youm -näytöstä. Sen keskeinen ero perinteiseen OLED-näyttöön verrattuna on lasikerrosten korvaaminen kalvolla. Näin näytöstä saadaan ohuempi ja kevyempi. Lisäksi valmistaja hehkuttaa näyttöään rikkoutumattomaksi.

Uuden sukupolven näyttöteknologiat mahdollistavat mobiililaitteiden viemisen seuraavalle tasolle. Luvassa lienee entistäkin ohuempia laitteita sekä nykyistä innovatiivisempia muotoiluratkaisuja. Aika näyttää, miten valmistajat tulevat taipuvia näyttöjä lopulta hyödyntämään.

Lähde: The Verge