Samsung

Samsungin osuus matkapuhelimista nousee tänä vuonna yli 20 prosentin?

Maailman toiseksi suurimman matkapuhelinvalmistaja Samsungin uskotaan nostavan markkinaosuutensa matkapuhelimissa 20 prosenttiin tämän vuoden loppuun mennessä. Korealaisvalmistajan osuus maailman matkapuhelinmarkkinoista on tällä hetkellä noin 19,2 prosenttia, mutta Strategy Analytics uskoo yhtiön rikkovan tämän vuoden aikana 20 prosentin rajapyykin. Se olisi ensimmäinen kerta, kun Samsungin markkinaosuus matkapuhelimissa kipuaisi yli 20 prosentin.

Strategy Analytics arvio Samsungin myyvän tänä vuonna kaikkiaan 117,8 miljoonaa puhelinta. Sillä yhtiölle irtoaisi 20,3 prosentin markkinaosuus, jonka uskotaan olevan pois Nokialta. Suomalaisvalmistajan osuuden odotetaan laskevan hieman loppuvuotta kohden.

Samsungin menestys on tietojen mukaan ollut hyvää sekä halvemman että kalliimman hintaluokan puhelimissa. Yhtiö on ollut tänä vuonna yksi eniten kosketusnäyttöpuhelimiin panostanut valmistaja, josta esimerkkinä ovat muun muassa Jet-, Omnia II-, Pixon12– ja i7500-mallit. Samsungin voisikin kuvitella jatkavan kovaa menoaan vielä pitkään, koska kosketusnäyttöpuhelimet tulevat haukkaamaan markkinoista jatkuvasti suuremman palan.

Lähde: UnwiredView

Samsung avasi TouchWiz-käyttöliittymän widget-kehittäjille

Maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja Samsung on julkaissut Mobile Widget SDK -kehittäjätyökalun, joka mahdollistaa widget-minisovellusten kehittämisen TouchWiz-käyttöliittymälle. Tähän asti käyttäjät ovat joutuneet tyytymään Samsungin puhelimiinsa valmiiksi lataamiin widgetteihin, mutta nyt tilanne muuttuu, kun yhtiö on saanut julkaistua jo huhtikuussa ensimmäisen kerran mainitun työkalun.

Samsungin kehittämä TouchWiz-käyttöliittymä on käytössä muun muassa Windows Mobile -pohjaisissa ja yhtiön omaan käyttöjärjestelmään perustuvissa puhelimissa. Uudella työkalulla luotujen widgettien pitäisi olla yhteensopivia kaikkien TouchWiz-puhelinten kanssa, olipa niiden pohjalla mikä mobiilikäyttöjärjestelmä tahansa. Itse kehitystyökalu toimii avoimessa Eclipse-ympäristössä.

Yhtiö kannustaa kehittäjiä lähettämään valmiit widgetit Samsungille. Parhaimmilla on mahdollisuus päätyä valmiiksi ladattuina Samsungin puhelimiin sekä yhtiön ohjelmistokauppaan ja Widget Galleryyn.

Lähde: Samsung

Samsung aikoo tuoda alle 100 dollarin kosketusnäytöllisiä Android-puhelimia ensi vuonna

Maailman toiseksi suurimmalla matkapuhelinvalmistaja Samsungilla on kovat suunnitelmat ensi vuodelle. Yhtiöstä nimittäin kerrotaan, että tulevana vuonna markkinoilla nähdään Android-pohjaisia puhelimia, jotka maksavat alle 100 dollaria. Kyseessä ei ole mitä tahansa halpispuhelimia, vaan niistä on määrä löytyä kosketusnäyttö ja kunnollinen nettiselain.

Korealaisvalmistajan tavoite kuulostaa varsin haasteelliselta, mutta jos siinä onnistutaan, tulee kosketusnäyttöpuhelimista vihdoin vaihtoehto myös halvempaa puhelinta etsiville. Samalla edulliset ja nettiä hyödyntävät Android-puhelimet tulisivat varmastikin lisäämään muun muassa Internetin selaamista matkapuhelimilla.

Samsung on panostanut kosketusnäyttöpuhelimiin tänä vuonna erittäin voimakkaasti. Siltä on nähty lukuisia julkistuksia, joihin lukeutuvat muun muassa Omnia HD, S8300 Ultra Touch– ja Jet-mallit. Yhtiö on julkaissut myös 200 euron tuntumassa pyörivän S5230-kosketusnäyttöpuhelimen, mutta siitäkin on vielä pitkä matka alle 100 dollarin eli noin 70 euron hintatasoon.

Kävivätpä Samsungin 100 dollarin Android-puhelimet toteen tai ei, niin varmaa on se, että kosketusnäyttöpuhelimet tulevat halpenemaan tulevaisuudessa. Korealaisvalmistajan lisäksi muun muassa Motorola on kertonut pyrkivänsä tuomaan markkinoille edullisia Android-puhelimia, joten on kiinnostavaa seurata, kuinka edullisia kosketusnäyttöpuhelimia vuonna 2010 nähdään.

Lähde: Bits

Tämä on matkapuhelinvalmistajien tämänhetkinen marssijärjestys

Markkinaosuudet Q2/2009

Kaikkien suurten matkapuhelinvalmistajien toisen vuosineljänneksen luvut on saatu vihdoin ulos ja niinpä yhtiöiden myyntiä ja markkinaosuuksia päästää vertailemaan. Strategy Analytics on julkaissut mielenkiintoisen raportin, josta selviää, että erityisesti korealaisvalmistajat ovat tällä hetkellä kovassa nousussa. Maailman suurimpana valmistajana jatkaa kuitenkin tutusti Nokia, joka on edelleen selvä ykkönen.

Nokia jatkaa siis selvänä ykkösenä. Strategy Analyticsin mukaan sen markkinaosuus on 37,8 prosenttia. Osuus on tippunut useamman prosentin viime vuoden vastaavasta ajankohdasta, jolloin Nokian siivu matkapuhelinmarkkinoista oli 41 prosenttia.

Suomalaisvalmistajan perässä tulevat kovassa nousussa olevat Samsung ja LG. Samsungin osuus on noussut vuodentakaisesta 15,4 prosentista 19,2 prosenttiin. LG on sen sijaan kivunnut viime vuoden toisen neljänneksen 9,3 prosentista 10,9 prosenttiin.

Korealaisten takana ovat viime aikoina markkinoilla tarponeet Motorola ja Sony Ericsson. Amerikkalaisvalmistajan osuus on enää 5,4 prosenttia ja Sony Ericssonilla on 5,1 prosentin markkinaosuus.

Motorolan lasku on ollut hurjaa. Vielä vuonna 2007 sen markkinaosuus oli 14,2 prosenttia. Sony Ericssonin alamäki ei ole ollut aivan yhtä hurjaa ja yhtiö saattaakin pian ohittaa Motorolan.

Applen markkinaosuuden tutkimusyhtiö arvelee pyörivän kahden prosentin tuntumassa. Strategy Analytics uskoo, että Apple tulee kehittämään vuoden päivityssykliä, jotta puhelimen vaihto olisi aiheellista useammin.

Lähde: Digitoday

Samsung julkisti Eco-Management 2013 -ympäristöohjelman

Korealainen elektroniikkajätti Samsung on ottanut ison askeleen kohti ympäristöystävällisempää liiketoimintaa. Yhtiön tavoitteet on tiivistetty uuteen Eco-Management 2013 -ympäristöohjelmaan, jonka avulla Samsung kehuu nousevansa vuoteen 2013 mennessä yhdeksi maailman johtavista ympäristöystävällisistä yrityksistä.

Samsungin ympäristöohjelman perustavoitteena on saavuttaa taloudellinen kasvu mahdollisimman pienin ympäristövaikutuksin ja -päästöin. Yhtiö sitoutuu Eco-Management 2013 -ympäristöohjelmassaan pienentämään tehtaidensa kasvihuone-kaasupäästöjä 50 prosentilla ja vähentämään tuotteidensa aiheuttamaa epäsuoraa kasvihuonekaasukuormitusta kaikkiaan 84 miljoonalla tonnilla vuoteen 2013 mennessä. Yhtiön kaikkien tuotteiden tulee täyttää globaalit ympäristöstandardit sekä Samsung aikoo parantaa ympäristöasioita koskevaa yhteistyötään tavarantoimittajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Johtavana kansainvälisenä teknologiayrityksenä Samsung Electronics on aina ottanut ympäristövastuunsa erittäin vakavasti, mutta tänään olemme sitoutuneet asettamaan ympäristön liiketoimintaa koskevien päätöstemme ja tuloksentekomme painopistealueeksi. Ympäristöohjelma ohjaa globaalia toimintaamme sekä jakeluketjuamme ottaen huomioon tuotteiden koko elinkaaren. Saavuttamalla asettamamme tavoitteet näytämme tietä planeettamme ympäristöongelmien kohtaamisessa”, sanoi Samsung Electronicsin toimitusjohtaja ja hallituksen varapuheenjohtaja Yoon-Woo Lee.

AdMob: Google Androidin markkinaosuus ensimmäistä kertaa Windows Mobilea suurempi

alypuhelimet_markkinaosuudet_1

AdMob on yhtiö, joka tarjoaa mainoksia kaikkiaan yli 7000 nettisivustolle ja 2500 ohjelmalle ympäri maailmaa. Yhtiö kerää sivustoilta paljon dataa, jota se analysoi ja julkaisee niiden perusteella tasaisin väliajoin raportteja, joissa on paljon mielenkiintoista tietoa muun muassa matkapuhelinalustojen markkinaosuuksista.

Yhtiön uusin raportti käsittelee kesäkuun dataa ja se on luettavissa kokonaisuudessaan täällä (PDF-tiedosto). Raportin mielenkiintoisimpia huomioita on, että Googlen Android-käyttöjärjestelmä on ensimmäistä kertaa noussut markkinaosuudella mitattuna Microsoftin Windows Mobilen ohi. AdMobin tilastoissa Androidin osuus on noussut kuukaudessa huimat 25 prosenttia. Sen maailmanlaajuinen osuus on nyt 5 prosenttia.

Älypuhelinten käyttöjärjestelmissä selvä ykkönen on iPhone OS, jonka osuus on 47 prosenttia. Seuraavana tulee Nokian älypuhelimista tuttu Symbian OS 34 prosentin osuudellaan. Pronssilla on RIM OS, jolla on 7 prosentin markkinaosuus.

AdMobin keräämissä tilastoissa viisi käytetyintä laitetta ovat: Apple iPhone, Apple iPod Touch, Samsung R450, Nokia N70 ja Motorola RAZR V3. Kiinnostavaa huomata, kuinka kohtuullisen iäkkäät N70 ja RAZR V3 pitävät edelleen pintansa viiden kärjessä.

Raporttia tarkastellessa kannattaa muistaa, että AdMobin tilastot eivät vastaa mobiilialustojen tai laitteiden todellisia maailmanlaajuisia markkinaosuuksia. Se tarjoaa kuitenkin mielenkiintoista luettavaa ja antaa osviittaa markkinaosuuksista erityisesti Yhdysvaltojen markkinoita silmällä pitäen.

Samsungin patentti vihjaa tilaa säästävästä QWERTY-näppäimistöstä

Samsung patentti

Korealaiselta Samsungilta on tullut julki mielenkiintoinen patentti, joka voisi toimiessaan ohentaa QWERTY-näppäimistöllä varustettuja kosketusnäyttöpuhelimia nykyisistä mitoista huomattavasti. Yhtiön ideana, kuten kuvastakin näkyy, on pakata puhelimen molemmille sivuille puolet kokonaisesta näppäimistöstä.

Kuvan perusteella näppäimistön puolikkaat on valmistettu ohuesta levystä, joka mahdollistaa niiden piilottamisen puhelimen sisälle. Näin ne eivät toisi juurikaan lisää paksuutta puhelimelle, toisin kuin nykyiset ratkaisut, jotka käytännössä tuplaavat puhelimen paksuuden.

Siemens kokeili hieman samantapaista ideaa aikanaan SK65-mallin kanssa, jossa näppäimistö asettui puhelimen molemmille sivuille. Kyseinen malli erosi kuitenkin rakenteeltaan täysin yllä olevassa kuvassa esiintyvästä puhelimesta, koska SK65:ssä näppäimistö käännettiin puhelimen taakse, ei sen sisään.

Teoriassa Samsungin idea näyttää hyvältä, mutta miten on käytettävyys ja näppäinlevyjen kestävyys käytännössä? Mielenkiintoista nähdä, tullaanko patenttia hyödyntämään tuotannossa asti.

Lähde: Gizmodo

LG:n tavoitteena ohittaa Samsung matkapuhelimissa vuoteen 2012 mennessä

Suomen matkapuhelinmarkkinoita tarkasteltaessa LG on marginaaliasemassa, kuten kävi ilmi MobiiliBlogin kyselystä toukokuussa, jonka perusteella LG:n valmistama puhelin löytyy ainoastaan kahdelta prosentilta lukijoistamme. Maailmalla asiat ovat kuitenkin toisin, sillä LG on onnistunut kapuamaan kolmanneksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi, ohi Motorolan ja Sony Ericssonin.

LG:n tavoitteet ovat kuitenkin paljon pronssisijaa korkeammalla. Yhtiön matkapuhelinosaston johtajan Ahn Seung-kwon mukaan LG:n tavoitteena on olla maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja vuoteen 2012 mennessä. Nykyisessä tilanteessa se tarkoittaisi, että toinen korealaisvalmistaja Samsung tulisi tippumaan LG:n taakse.

Ahn Seung-kwon kertoi myös, että vuoden viimeisellä neljänneksellä yhtiöltä tullaan näkemään uusi Black label -sarja, joka on suunnattu kamppailemaan erityisesti iPhonen kanssa. LG työstää myös kolmatta Prada-mallia ja aikoo julkistaa oman luksusbrändin, joka tulee kilpailemaan muun muassa Nokian omistaman Vertun kanssa.

LG:n tavoite kuulostaa erittäin kovalta, koska Samsungin mallisto on tällä hetkellä todella vahva. Toisaalta, kaikki on mahdollista ja ainakaan LG:n kolmossija ei ole tällä hetkellä uhattuna, mutta nouseminen ylemmäs vaatisi virheliikkeitä sekä Nokialta että Samsungilta.

Lähde: UnwiredView

Samsung: Internet ja GPS toivotuimpia ominaisuuksia matkapuhelimessa

Samsung on teettänyt TNS-Gallupilla tutkimuksen, jossa pyrittiin selvittämään matkapuhelimen käyttöä Pohjoismaissa. Tutkimuksesta selviää, että tämän hetken toivotuimpia ominaisuuksia ovat Internet ja GPS. Aktiivisimmin matkapuhelimen ominaisuuksia Pohjoismaissa käyttävät norjalaiset ja vähiten tanskalaiset. Suomalaiset lähettävät eniten sähköposteja kännykällään.

Internet on lyönyt itsensä kännyköissä läpi”, Samsungin Pohjoismaiden matkapuhelinten tuotepäällikkö Mikael Alström kertoo.

Tutkimuksen mukaan kolme kymmenestä käyttää puhelintaan netissä surffaamiseen ja lisäksi yhtä moni toivoi pääsevänsä puhelimellaan nettiin. Joka kymmenes käyttää puhelintaan navigointivälineenä ja peräti 40 prosenttia vastaajista haluaisi GPS-toiminnon puhelimeensa.

Perustoiminnot, kuten soittaminen ja tekstaaminen ovat edelleen matkapuhelimen suosituimpia toimintoja. Niiden jälkeen eniten käytetään multimediatoimintoja, joihin lukeutuvat muun muassa musiikin kuuntelu ja kameralla kuvaaminen.

Tutkimus osoittaa myös, että tietojen synkronointi matkapuhelimen ja tietokoneen välillä on entistäkin tärkeämpi ominaisuus. Joka neljäs käytti jo toimintoa ja yhtä monella se oli toivelistalla. Tavallisimmin synkronoitiin kalenteri, myös sähköposteja ja yhteystietoja synkronoitiin.

Kosketusnäyttöpuhelimet ovat myöskin hiljalleen lyömässä itseään todella läpi. Kyselyn mukaan peräti kaksi kolmasosaa pohjoismaisista vastaajista harkitsee kosketusnäytöllisen mallin ostoa.

Matkapuhelinmyynti laski odotetusti, korealaiset nousussa

Matkapuhelinmyynti laski odotetusti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, kertoo Gartner. Tutkimusyhtiön arvioiden mukaan matkapuhelinten menekki väheni tammi-maaliskuussa 9,4 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Markkinoiden valopilkku ovat älypuhelimet, joiden myynti nousi kokonaismarkkinoiden laskiessa.

Gartnerin mukaan matkapuhelimia myytiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kaikkiaan 269,1 miljoonaa kappaletta. Laskua viime vuoteen tuli siis 9,4 prosenttia.

Kehittyneempien eli niin sanottujen älypuhelinten myynti nousi vuodentakaiseen verrattaessa 12,7 prosenttia. Kaikkiaan niitä myytiin tammi-maaliskuussa 36,4 miljoonaa kappaletta.

Heikentyneessä markkinatilanteessa parhaiten ovat pärjänneet korealaiset Samsung ja LG. Heikoiten menee tällä hetkellä Sony Ericssonilla ja Motorolalla, joiden markkinaosuudet ovat syöksykierteessä.

Tutkimusyhtiön mukaan Samsungin markkinaosuus on nyt 19,1 prosenttia. Vielä vuosi sitten sen osuus markkinoista oli 14,4 prosenttia. LG:n osuus on noussut vuodessa 8 prosenttiyksiköstä 9,9 prosenttiin.

Korealaisten kovan kasvuvauhdin edessä myös Nokia on joutunut taipumaan. Gartner arvioi maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan markkinaosuudeksi tammi-maaliskuussa 36,2 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli vielä 39,1 prosenttia.

Lähde: DigiToday