senioripuhelin

BIG Launcher muovaa Androidista yksinkertaisen vanhuksille ja huononäköisille

Tavalliset kosketusnäyttöpuhelimet eivät usein ole niitä käyttäjäystävällisimpiä laitteita, jos ajatellaan esimerkiksi vanhuksia ja huononäköisiä henkilöitä. Pienet kuvakkeet voivat olla hämmentäviä ja erottuvat heikosti kaikesta muusta informaatiosta. Toki markkinoilla on niin sanottuja senioripuhelimiakin, mutta nyt myös Android-puhelimen saa muokattua paremmin vanhuksien käteen sopivaksi.

Google Play -kaupasta 3,99 euron hintaan ostettava BIG Launcher muovaa Androidin käyttöliittymästä selkeän ja yksinkertaisen käyttää. Suuret kuvakkeet ja teksti helpottavat tiedon sekä eri toimintojen hahmottamista. Yksinkertaisessa käyttöliittymässä ei ole turhia eleliikkeitä tai pitkällä painalluksella esiin tuotavia valikoita. Kaikki toiminnot aukeavat yhdellä kosketuksella.

BIG Launcher pyrkii muokkaamaan kaikki perustoiminnot selkeiksi ja helppokäyttöisiksi. Sen visuaalista ilmettä päästään muovaamaan laajasti asetuksista, joten jokaiselle saadaan valittua mieleinen väriteema sekä fonttikoko. Sovellus tukee useita kieliä mukaan luettuna suomi.

Videotestissä Emporia Life Plus -senioripuhelin

Tämänkertaisen videojutun aiheena on Emporia Life Plus -senioripuhelin, joka kuuluu samaan sarjaan aiemmin testatun Talk Premiumin kanssa. Molempien mallien kohderyhmänä ovat erityisesti ikäihmiset, joiden lisäksi Emporian valmistamat puhelimet sopivat myös yksinkertaisuutta ja helppokäyttöisyyttä arvostaville asiakkaille. Puhelinten suurimpia vahvuuksia ovat suurikokoinen näppäimistö ja selkeälukuinen näyttö.

Emporia Life Plus -mallin erikoisuuksiin kuuluu myös niin sanottu hätäpainike, joka on sijoitettu puhelimen taakse pieneen syvennykseen. Hätäpainiketta painamalla käyttäjän on mahdollista saada yhteys maksimissaan viiteen ennalta määrättyyn puhelinnumeroon, jotka käydään läpi automaattisesti kunnes jokin numeroista vastaa.

Puhelimen ominaisuuksiin kuuluvat 2,7 tuuman näyttö, voimakkaat soittoäänet, värinähälytin, laskin, taskulamppu, puhelinmuistio 200 nimelle, tekstiviestit, kaiutintoiminto ja GSM-yhteydet (900/1800 MHz). Life Plus on kooltaan 117 x 58 x 18 millimetriä ja se painaa 138 grammaa.

Laitteen hinta pyörii kirjoitushetkellä 225 euron tuntumassa.

Emporia Talk Premium on perusasioihin keskittyvä matkapuhelin

Emporia Talk Premium

Tällä kertaa MobiiliBlogin testissä on hieman erilainen matkapuhelin, josta ei löydy suurta kosketusnäyttöä, verkkoselainta, kameraa tai muita nykypäivän matkapuhelimista tuttuja ominaisuuksia. Puhelin on nimeltään Emporia Talk Premium ja se keskittyy puhelimen tärkeimpään toimintoon eli puhumiseen. Laitteen kohderyhmänä ovat erityisesti iäkkäämmät henkilöt, jotka arvostavat helppoa käytettävyyttä ja yksinkertaisia ominaisuuksia.

Emporia Talk Premium -puhelimesta on karsittu pois käytännössä katsoen kaikki ylimääräiset ominaisuudet, joka on mahdollistanut esimerkiksi puhelimen valikoiden yksinkertaistamisen. Talk Premium keskittyy täysin puhumiseen ja tekstiviesteihin, joka heijastuu laitteen yleisilmeestä. Puhelimen etupuolelta löytyy kaikkein tärkeimmät näppäimet ja sivuille on sijoitettu painikkeet, joita ei välttämättä tarvitse käyttää niin usein. Ratkaisun avulla on pyritty tekemään perusilmeestä mahdollisimman yksinkertainen ja helppo hahmottaa.

Puhelimen ominaisuuksiin kuuluvat puhelinmuistio, polyfoniset soittoäänet, voimakas värinähälytin, oranssi näytön taustavalo, yksinkertainen laskin ja herätyskello. Lisäksi laitteesta löytyy taskulamppu, jonka valon saa päälle oikeassa sivussa olevalla näppäimellä. Kaikkiin niin sanottuihin ylimääräisiin toimintoihin pääsee käsiksi sivuille asetetuilla painikkeilla, joten ne eivät ole häiritsemässä perusominaisuuksia.

Emporia Life Plus – Seniorikännykkä

Emporia Life Plus

Seniorikännykät ovat selkeästi tulleet jäädäkseen ja Emporia julkaiseekin nyt jo toisen Life-sarjan puhelimen, joka on suunnattu yli 50-vuotiaille. Edellistä mallia myytiin 250 000 kappaletta ja sen suuren suosion johdosta Emporia nyt esittelee uuden Life Plus -mallin.

Emporia Life Plus -mallin kuori on tehty alumiinista ja se painaa vain 138 grammaa. Ulkoisesti puhelin muistuttaa hyvin paljon edeltäjäänsä. Siitä löytyy vain tarvittavat näppäimet ja niistä on pyritty tekemään tarpeeksi isot, jotta puhelinta olisi helppo käyttää.