Matkapuhelinten sovelluskehitystä hallitsi ennen varsinaisten älypuhelinten esiinmarssia Java, jota käytettiin useimmiten pelien ja pienten ohjelmien kehittämiseen. Sittemmin Javan hyödyntäminen on jäänyt varsin vähäiseksi, koska älypuhelinalustojen omat kehitystyökalut ovat kasvattaneet suosiota. Niiden avulla kehittäjät saavat paremmin valjastettua kyseisen alustan ominaisuudet käyttöönsä, joka lienee yksi syy muiden joukossa Javasta luopumiseen.
Javallakin on joka tapauksessa omat vahvuutensa, joista hyvän muistutuksen antaa Sony Ericssonin YouTubeen lataama video. Siinä yhtiössä työskentelevä Magnus Helgstrand esittelee yhden ja saman Java-pelin toimivuutta kolmella täysin erilaisella puhelimella. Testissä mukana ovat Windows Mobile 6.5 -pohjainen XPERIA X2, Symbianilla pyörivä Satio ja yhtiön omaan alustaan perustuva Aino.
Sony Ericssonin video on loistava muistutus Javan alusta riippumattomuudesta, jonka ansiosta sovellukset toimivat parhaimmillaan ilman muutoksia useilla eri puhelimilla. Videon osoittamassa tapauksessa Bubble Popper -peli pyörii kuvakoon muutoksia lukuun ottamatta täysin vaivatta kolmella hyvin erilaisella puhelimella. Pienillä optimoinneilla pelistä saadaan täydellisesti toimiva versio jokaiselle puhelimelle, joka on hyvä osoitus Javan joustavuudesta.