Sony Xperia Z

Sony: Android 5.1 Lollipop -päivitykset käynnistyvät heinäkuussa

Japanilainen Sony jatkaa älypuhelinmallistonsa Android-päivityksiä. Kevään aikana valmistaja on päivittänyt useita laitteitaan Android 5.0 Lollipop -käyttöjärjestelmäversioon, jota voidaan pitää yhtenä Googlen johtaman mobiilialustan koko historian merkittävimmistä päivityksistä. Se esitteli maailmalle muun muassa Material Design -suunnittelufilosofian, jonka mukaiseksi myös Sony on käyttöliittymäänsä muovannut. Lisäksi viitosversio toi mukanaan käyttäjätilit älypuhelimiin, laajemmin hallittavat lukitusruudun ilmoitukset, parannuksia akunhallintaan ja paljon muuta.

Nyt kun Sony on saanut päivitettyä mallistonsa Android 5.0:aan on aika jatkaa eteenpäin. Yhtiö on tänään ilmoittanut blogissaan, että Xperia Z-, Xperia Z1-, Xperia Z2– ja Xperia Z3 -tuoteperheet sekä Xperia C3, Xperia T2 Ultra, Xperia M2 ja Xperia M2 Aqua ovat saamassa päivityksen Android 5.1 Lollipopiin. Kyseessä on luonnollisestikin iloinen uutinen Sonyn asiakkaille, sillä Android 5.0:n kaltaisiin suuriin päivityksiin jää usein bugeja, joita 5.1-versio pyrkii tuhoamaan. Päivitykset laitteille käynnistyvät heinäkuun aikana.

Sony päivittää ainakin kuusi laitettaan Android 4.3:een

Sony Jelly bean

Japanilainen Sony on kiiruhtanut ensimmäisten joukossa informoimaan käyttäjiään, mitkä laitteet se tulee päivittämään aikanaan tuoreeseen Android 4.3 Jelly Bean -käyttöjärjestelmään. Mukana on viisi puhelinta ja yksi tabletti: Xperia Z, Xperia ZL, Xperia ZR, Xperia Tablet Z, Xperia SP ja Xperia Z Ultra.

Uutta alustaversiota ei kannata odottaa aivan seuraavien viikkojen aikana, sillä Sony viimeistelee parhaillaan Android 4.2 -päivitystä laitteilleen. Sen jakelu on tarkoitus saada valmiiksi elokuussa.

Nyt ilmoitettujen mallien lisäksi yhtiö saattaa päivittää myös vanhempia tuotteitaan Jelly Beanin kolmanteen versioon. Sony tutkii mahdollisuutta hypätä määrättyjen puhelimien kohdalla 4.1:stä suoraan 4.3-versioon. Mahdolliset laitemallit ja päivityksien ajankohta kerrotaan myöhemmin.

Lähde: Sony

Sony Xperia Z myynyt jo reippaat neljä miljoonaa kappaletta?

Sony Xperia Z

Japanilainen Sony on hitaasti parantanut asemiaan älypuhelinmarkkinoilla, vaikka yhtiö on toki edelleen kaukana Applen ja Samsungin takana. Painetta luovat myös uudet nousevat nimet, kuten Huawei ja ZTE. Kiinalaisen HK-Androidin mukaan Sonyn alkuvuodesta esittelemä Xperia Z on saanut markkinoilla hyvän vastaanoton. Tietojen mukaan laitetta olisi myyty 40 päivän aikana 4,6 miljoonaa kappaletta.

Sonyn tilanteen huomioiden luku kuulostaa erittäin hyvältä. Jos se pitää paikkaansa, on Sony viimein saanut markkinoille myyntimenestyksen. Lukuun kannattanee kuitenkin tässä vaiheessa suhtautua varauksella.

Rakenteeltaan ja ominaisuuksiltaan Xperia Z:lla on kaikki edellytykset nousta laajaan suosioon. Sen etu- ja takapintoja suojaa lasipinnoite ja edessä loistaa viiden tuuman full hd -kosketusnäyttö. Muista lippulaivoista poiketen laite kestää myös vettä ja iskuja. Puhelin täyttää IP55- ja IP57-sertifikaatit.

Sonyn lippulaiva perustuu Android 4.1 Jelly Bean -käyttöjärjestelmään. Sen sisällä hyrrää 1,5 gigahertsin neliydinpiirisarja. Muita ominaisuuksia ovat muun muassa 13,1 megapikselin Exmor RS -kamera, 16 gigatavua sisäistä tallennustilaa, microSD-muistikorttipaikka, Bluetooth 4.0 ja NFC.

Lähde: UnwiredView

Sony Xperia Z liittyi haavoittuvaisten joukkoon: pääsykoodin kierto helppoa

Luulitko, että lukitusruudulle määrittelemäsi salasana on varma tapa suojata puhelimen sisältö vierailta henkilöiltä? Mieti uudelleen. Olemme nähneet jo kuinka muun muassa iPhonen ja Galaxy S III:n pääsykoodi on helposti ohitettavissa. Nyt mukaan kuoroon liittyy japanilaisen Sonyn lippulaivamalli, Xperia Z.

Herra nimeltään Scott Reed on julkaissut lyhyen videon, jossa hän osoittaa, kuinka helposti Xperia Z:n pääsykoodi on mahdollista ohittaa. Tälläkin kertaa murto tapahtuu hätäpuheluita varten olevan numeronäppäimistön kautta. Sen avulla näppäillään koodisarja, jonka kautta päästään käsiksi laitteen asetuksiin. Tästä muutamalla oikealla näpäytyksellä voidaan loikata kotinäkymään ilman pääsykoodia.

Suomessakin jo myynnissä oleva Xperia Z esiteltiin maailmalle tammikuussa. Se on vettä ja iskuja kestävä Android 4.1 -pohjainen lippulaiva, jonka etu- ja takapuolta peittää lasi. Puhelimessa on muun muassa viiden tuuman full hd -kosketusnäyttö ja 13 megapikselin Sony Exmor RS -kamera.

Sony Xperia Z Suomeen helmi-maaliskuun taitteessa

Japanilaisen Sonyn tammikuussa esittelemä lippulaivapuhelin on saapumassa Suomessa myyntiin helmi-maaliskuun taitteessa. Elektroniikkaketju, Gigantti, mainostaa sivustollaan, että Xperia Z:n toimitukset lähtevät käyntiin 28. helmikuuta. Hintaa laitteella on Gigantissa 739 euroa.

Sonyn uutuus on otettu älypuhelinkansan osalta vastaan mielenkiintoisin tunnelmin. Monet ovat osoittaneet kiinnostusta laitteeseen, joka yhdistää viiden tuuman full hd -kosketusnäytön, 7,9 millimetriä paksun rakenteen, 13,1 megapikselin Exmor RS for mobile -kameran sekä veden- ja iskunkestävyyden samaan pakettiin. Hinta saattaa kuitenkin nousta kompastuskiveksi, sillä lippulaivojen hinnat iPhone 5:ttä lukuun ottamatta asettuvat yleensä enintään 600 euroon.

Japanilaisvalmistaja on tosissaan yrittänyt luoda Xperia Z:sta premium-sarjan älypuhelimen. Tekniikan lisäksi yksityiskohtiin ja materiaaleihin on panostettu. Puhelinta peittää lasipinnoite sekä edessä että takana. Oikean sivun virtapainike on puolestaan hyvä osoitus viimeiseen hiotusta yksityiskohdasta.

Sony lupaa päivittää Xperia Z:n pikimmiten Android 4.2:een

Japanilainen Sony vahvistaa virallisessa blogissaan, että hiljattain julkaistu ja ensimmäisen vuosineljänneksen aikana myyntiin saapuva Xperia Z tullaan päivittämään nopealla aikataululla uusimpaan Android-versioon. Puhelin saapuu Android 4.1:llä, mutta valmistaja lupaa Android 4.2 -päivityksen olevan saatavilla laitteelle pian sen rantauduttua kauppoihin.

Paljon huomiota osakseen kerännyt Xperia Z on uuden sukupolven lippulaiva. Se tulee kilpailemaan kovassa sarjassa, joten menestystä ei voida pitää itsestäänselvyytenä. Aika on kuitenkin sen puolella, sillä Xperia Z ehtinee kauppoihin hyvissä ajoin ennen muiden merkittävien valmistajien Mobile World Congress 2013 -messuilla helmikuun lopussa julkistamia uutuuksia.

Sony Xperia Z rakentuu lasipintojen, viiden tuuman full hd -kosketusnäytön sekä 1,5 gigahertsin neliydinsuorittimen varaan. Puhelimen näyttö hyödyntää japanilaisvalmistajan Sony Mobile BRAVIA Engine 2 -tekniikkaa. Takana komeilee 13 megapikselin kamera, joka tallentaa myös 1080p-videokuvaa. Tukeepa laite NFC:tä ja sisältää jo pienoiseksi harvinaisuudeksi älypuhelimissa muodostuneen FM-radion.

Lähde: Sony

Videolla: Sony Xperia Z ja Xperia ZL

Japanilainen Sony pyöräytti vuoden 2013 käyntiin tärkeillä tuotejulkistuksilla. Yhtiö esitteli heti kärkeen portfolioonsa uuden lippulaivan sekä sille mielenkiintoisen sisarmallin. Kyseessä ovat tietenkin CES:ssä virallistuksensa saaneet Xperia Z ja Xperia ZL.

Lippulaivan viitan harteilleen saa Xperia Z, joka pyrkii olemaan kovan luokan premium-älypuhelin. Siitä löytyy viiden tuuman full HD -kosketusnäyttö, Android 4.1 -käyttöjärjestelmä, 1,5 gigahertsin neliydinsuoritin sekä lasipinnoite, joka suojaa laitetta edestä, takaa ja sivuilta. Kaiken lisäksi se on vedenkestävä ja paksuudeltaan ainoastaan 7,9 millimetriä.

Uutuuden sisarmalli, Xperia ZL, keskittyy optimoimaan käytössä olevan pinta-alan ja kaventamaan näyttöä ympäröivät kehykset mahdollisimman olemattomiksi. Se on Xperia Z -mallia 7,4 millimetriä lyhyempi ja 1,7 millimetriä kapeampi. Paksuutta on tosin tullut 1,9 millimetriä lisää. Xperia ZL ei ole vedenkestävä, mutta muutoin sen ominaisuudet ovat yhteneväiset lippulaivan kanssa.

Videolla: Xperia Z:n Stamina Mode pitää akkukulutuksen kurissa

Sony on kehittänyt uuteen Xperia Z -lippulaivaansa hyödyllisen Stamina Mode -ominaisuuden, joka voidaan kytkeä päälle laitteen asetuksista. Kyseessä on yksikertaistettuna virransäästötila, mutta hieman älykkäämpänä versiona. Sen ollessa päällä puhelin tiputtaa pois käytöstä kaikki turhat toiminnot ja yhteydet, kun näyttö on nukkumatilassa.

Käytännössä Stamina Mode katkaisee Bluetooth- GPS- ja WiFi-yhteydet sekä lopettaa sovellusten automaattiset synkronoinnit. Kun puhelimen näyttö sytytetään päälle, palaavat kaikki ominaisuudet jälleen käyttöön. Sonyn mukaan ominaisuus jopa nelinkertaistaa valmiusajan.

CES 2013 -tapahtumassa esitelty Xperia Z perustuu Android 4.1 -käyttöjärjestelmään, viiden tuuman full hd -näyttöön sekä 1,5 gigahertsin neliydinsuorittimeen. Se saapuu kauppoihin ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

Sonyn uusi lippulaiva kestää iskuja ja vettä: Xperia Z

Japanilainen Sony on esitellyt maailmalle uuden lippulaivamallinsa, joka on odotuksien mukaisesti Xperia Z. CES 2013 -tapahtumassa virallistettu uutuus saapuu markkinoille tammi-maaliskuun aikana. Valmistaja ei ilmoittanut vielä uutuutensa hintatietoja.

Sony Xperia Z rakentuu viiden tuuman kosketusnäytön ympärille, joka kykenee 1920 x 1080 pikselin tarkkuuteen. Näyttö perustuu Mobile BRAVIA Engine 2 -tekniikkaan. Laite on virallisilta mitoiltaan 139 x 71 x 7,9 millimetriä ja se painaa 146 grammaa.

Puhelimen kuvausvälineenä toimii 13,1 megapikselin kamera. Se perustuu Exmor RS for mobile -tekniikkaan ja tuo Sonyn mukaan yhtiön digikameroista tutun suorituskyvyn mobiililaitteeseen. Ensimmäisenä maailmassa se tarjoaa älypuhelimessa mahdollisuuden tallentaa HDR-videokuvaa.

Uutuuden muita ominaisuuksia ovat Android 4.1 Jelly Bean -käyttöjärjestelmä, 1,5 gigahertsin Qualcomm APQ806 -neliydinpiirisarja, kaksi gigatavua RAM-käyttömuistia, 16 gigatavua sisäistä tallennustilaa, microSD-muistikorttipaikka, Bluetooth 4.0 ja NFC. Lisäksi Xperia Z täyttää IP55- ja IP57-sertifikaatit ja kestää näin vettä sekä pieniä iskuja.

Sonyn tulevat lippulaivat pressikuvissa: Xperia Z ja Xperia ZL

Vuosi 2013 käynnistyy heti varsin mehevällä vuodolla. Japanilaisen Sonyn kovasti huhutusta viiden tuuman täyden teräväpiirtotason kosketusnäytöllä varustetusta lippulaivasta on vuotanut verkkoon ensimmäinen lehdistökuva. Aiempien huhujen mukaan puhelimen viralliseksi nimeksi kerrotaan tälläkin kertaa Xperia Z. Laite esiintyy kuvassa vasemmalla puolella.

Samalla verkkoon on levinnyt kuva sisarmallista, jota oletettavasti kutsutaan nimellä Xperia ZL. Sen odotetaan tarjoavan pitkälti samat ominaisuudet kuin Xperia Z, mutta aavistuksen kompaktimmassa rakenteessa. Toisin sanoen tässä variantissa japanilaisvalmistaja on yrittänyt kutistaa näyttöä ympäröivät reunat mahdollisimman minimaalisiksi. Kuvan perusteella saavutettu kokoero on varsin selkeä.

Lippulaivamalli Xperia Z:n ominaisuuksiin pitäisi viiden tuuman näytön ohella kuulua myös 1,5 gigahertsin Snapdragon S4 Pro -neliydinpiirisarja, kaksi gigatavua RAM-muistia, Adreno 320 -grafiikkapiiri sekä 13 megapikselin kamera Exmor RS -tekniikalla. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Xperia ZL:n etupuolen kamera olisi sijoitettuna laitteen oikeaan alakulmaan.

Kuvissa huomiota kannattaa kiinnittää myös puhelinten käyttöliittymään. Vaikuttaa siltä, että Sony ottaa tulevissa malleissaan täysin uuden linjan käyttöliittymänsä suhteen.

Japanilaisvalmistajan odotetaan virallistavan uutuutensa CES 2013 -messuilla ensi viikolla.

Lähde: Engadget