Sprint

Sprint laittoi lomat jäihin – Palm Pre myyntiin toukokuussa?

Palm Pre

Palm Pren arvellaan viimeisimpien tietojen mukaan saapuvan myyntiin Yhdysvalloissa toukokuun puolessavälissä. Väitettä tukevat ainakin se, että Sprint-operaattorin työntekijät saavat parhaillaan koulutusta uutta puhelinta varten. Yhtiön kerrotaan myös jäädyttäneen työntekijöidensä kaikki lomat toukokuulta, joka viittaa myös siihen, että kohuttu Pre olisi saapumassa myyntiin kyseisen kuun aikana.

Internetissä liikkuvien huhujen mukaan Sprintin sisäinen dokumentti kertoo, että Palm Pre saapuu myyntiin 17. toukokuuta. Tietojen pitäessä paikkaansa, uutukaista ei jouduttaisi Yhdysvalloissa odottamaan enää kuin hieman yli kuukausi.

Euroopan julkaisupäivämäärä on edelleen täysin pimennossa. Palmin tiedetään kuitenkin suunnittelevan Pren tuomista myyntiin myös vanhalla mantereella tämän vuoden puolella. Yhtiö onkin jo avannut omat Palm Pre -nettisivut englantilaisille, ranskalaisille, italialaisille ja espanjalaisille.

Lähde: IntoMobile

Samsungin ensimmäinen Android-puhelin markkinoille kesäkuussa?

Samsungin Google Android –käyttöjärjestelmään pohjautuvasta puhelimesta on huhuttu jo useita kuukausia. Olemme nähneet laitteesta suttuisen kuvankin, mutta itse yhtiön suusta Android-puhelimesta ei ole tähän mennessä kuultu oikeistaan mitään.

Aiempien tietojen mukaan Samsungin ensimmäinen Android-puhelin tultaisiin näkemään markkinoilla vasta vuoden toisella puoliskolla. Nyt kuitenkin Forbes on kuullut Samsungilta, että puhelin olisi saapumassa jo kesäkuussa. Samaisen sivuston tietojen mukaan korealaisvalmistajan ensimmäinen Google-puhelin ei tule myyntiin USA:ssa, vaan rapakon takana joudutaan odottamaan omaa Android-puhelinta hieman pidempään. Samsungin uutukainen on siis suuntaamassa ainakin Eurooppaan, joten on mahdollista, että se nähdään myös Suomessa tulevana kesänä.

Yhdysvaltojen markkinoille Samsungilla on tälle vuodelle suunnitteilla kaksi Android-puhelinta, jotka tulevat ilmeisesti myyntiin yksinoikeudella tietyn operaattorin kautta. Luultavimmin nämä operaattorit ovat Sprint ja T-Mobile.

Korealaisvalmistajan tavoitteena on muokata Androidin käyttöliittymää paremmin yhtiön tarpeita vastaaviksi. Samsungin Android-puhelinten käyttöliittymän voidaankin olettaa eroavan hyvin paljon muun muassa HTC:n Google-puhelimista.

Lähde: UnwiredView

Palm Pre myyntiin 30. huhtikuuta?

Palm Pre on luultavasti yksi tämän hetken odotetuimmista kosketusnäyttöpuhelimista. Se esiteltiin maailmalle tammikuun alussa ja yhtiö on lupaillut uutukaista myyntiin USA:ssa vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Tarkkaa päivämäärää Palm ei ole vielä antanut, mutta jos on uskominen Pren betatestaajana toimivaa Jim Vania, niin uutukainen saapuu myyntiin 30. huhtikuuta. Herra väittää myös tietävänsä, että Pren hinta on 299 dollaria kahden vuoden sopimuksen kera Sprint-operaattorin kanssa. Van jakoi ”faktojaan” Twitter-profiilinsa kautta.

Tieto Palm Pren saapumisajankohdasta voi hyvinkin pitää paikkaansa, mutta on hieman epäilyttävää, että betatestaaja julkistaa tiedon. Yleensähän testaajilla on selvät säännöt ja sopimus, jossa kerrotaan, mitä tietoja voi julkistaa. Niin tai näin, Palmin Pre-puhelimen myyntiin tulo lähestyy joka tapauksessa koko ajan, jos yhtiö aikoo pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassaan ja tuoda uutukaisen myyntiin kesään mennessä.

Lähde: CrunchGear