T-Mobile G1

Viisi vuotta Androidia: T-Mobile G1 julki 23. syyskuuta 2008

T-Mobile G1

Älypuhelinmarkkinoiden suvereeniksi hallitsijaksi noussut Android teki ensiesiintymisensä markkinoille tasan viisi vuotta sitten. Tuolloin operaattori T-Mobile ja hakukoneestaan tunnettu Google lanseerasivat yhteistyössä T-Mobile G1:n. Laitteen valmistajana toimi taiwanilainen HTC ja myyntiin se saapui Yhdysvalloissa lokakuun loppupuolella.

T-Mobile G1 perustui nykyisin jo hyvinkin harvinaiseen rakenteeseen, jossa yhdistyivät kosketusnäyttö ja fyysinen täysinäppäimistö. Ensimmäinen virallinen Android-julkaisu (lisää: Android-historia) ei itse asiassa edes sisältänyt tukea virtuaaliselle näppäimistölle, joten fyysinen ratkaisu oli tuolloin ainoa mahdollinen.

Nykymittapuun mukaan G1:n rauta on jo erittäin vaatimattomalla tasolla. Suorittimen kellotaajuus oli 528 megahertsiä ja RAM-käyttömuistia löytyi 192 MB:tä. Nykyisissä Android-lippulaivoissa on neliydinsuorittimet yli kahden gigahertsin kellotaajuudella ja kaksi gigatavua RAM-muistia. Paljon on siis muuttunut viiden vuoden aikana.

Videolla: Jelly Bean pyörii markkinoiden ensimmäisellä Android-puhelimella

Vuonna 2008 esitelty HTC Dream oli markkinoiden ensimmäinen kaupallinen Android-puhelin. Se rantautui ensimmäisenä Yhdysvaltoihin nimellä T-Mobile G1. Sen jälkeen sekä tekniikka että itse Android-alusta ovat kehittyneet paljon. Kaikesta tästä huolimatta uusi Android 4.1 Jelly Bean -alustaversio on saatu toimimaan G1:ssä, kuten jutun loppuun liitetyllä videolla demonstroidaan.

Sulavasta tai vakaasta käyttökokemuksesta ei voida Jeally Beanin ja G1:n yhdistelmässä puhua, mutta joka tapauksessa kyseessä on mielenkiintoinen kokeilu. Kehittäjän mukaan kyseessä on hyvin varhainen testiversio, joten optimoinnilla uusi Android 4.1 voitaisiin mahdollisesti saada pyörimään sujuvammin.

Ensimmäisen Android-puhelimen tarina tulossa päätökseen

Google Android -alustan tarina alkoi vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä, jolloin myyntiin saapui HTC:n valmistama T-Mobile G1. Uusien mallien puskiessa markkinoille on maailman ensimmäinen Android-puhelin pitänyt pintansa aina näihin päiviin asti. Nyt sen tarina alkaa kuitenkin tulla päätökseen, sillä puhelin on alkanut kadota muun muassa T-Mobilen, Amazonin ja muiden suurten ketjujen varastoista.

Ominaisuuksiltaan G1 ei luonnollisestikaan pärjää tämän päivän lippulaivamalleille. Se vastaakin nykyään teknisesti edullisemman kategorian Android-puhelimia. Sen ominaisuuksia ovat muun muassa 528 megahertsin suoritin, 3,1 megapikselin kamera, QWERTY-näppäimistö ja 3,2 tuuman kosketusnäyttö, joka on tarkkuudeltaan 480 x 320 pikseliä.

Ulkoiselta olemukseltaan T-Mobile G1 jakoi varsin radikaalisti asiakkaiden mielipiteet. Yleisesti sitä ei pidetty mitenkään erityisen tyylikkäänä, mutta vielä tänäänkin se on yksi harvoista Android-puhelimista fyysisellä QWERTY-näppäimistöllä. Huomioitavaa on erityisesti näppäimistön koostuminen viidestä rivistä, jonka ansiosta mukana on omat painikkeet numeroille.

Matkapuhelinten nettiselaimet mielenkiintoisessa nopeustestissä

n86-8mp_n95-8gb_iphone-3g

All About Symbian -verkkosivusto on tehnyt mielenkiintoisen nopeusvertailun useiden eri matkapuhelinmallien nettiselainten kesken. Sivuston luonteesta johtuen mukana on lähinnä Nokian valmistamia puhelimia, mutta mielenkiinnon lisäämiseksi testiin on otettu myös iPhone 3G ja T-Mobile G1. Testi suoritettiin WiFi-verkkoa käyttäen.

Vertailun ensimmäisessä osiossa mukana olivat Nokian N95 8GB-, E71-, E75-, N97– ja N86 8MP -mallit. Puhelinten mobiiliselainten nopeutta kokeiltiin kymmenen eri sivuston kanssa, joiden osalta N86 8MP oli poikkeuksetta nopein. N86 8MP päihitti hienoisella erolla N97-lippulaivamallin, mutta oli keskimäärin peräti kaksi kertaa nopeampi kuin E71– ja E75-mallit. Hitainten testistä selvisi vanha klassikko, N95.

Nopeuserot tulevat esille erityisesti kookkailla sivustoilla, mutta esimerkiksi Googlen etusivu avautuu kaikilla puhelimilla lähes yhtä nopeasti. Suurien sivujen osalta nopeuserot selittyvät lähinnä paremmalla raudalla ja uudemmalla ohjelmistolla. Tehokkaimmat mallit, N86 8MP ja N97, ovat kärjessä.

Testin toisessa osiossa olivat osallisina T-Mobile G1, iPhone 3G, Nokia N97, Nokia 5800 XpressMusic ja Nokia N86 8MP. Nokian mallit osoittautuivat selvästi kilpailijoitaan nopeammiksi. Tässäkin osiossa voittajaksi nousi N86 8MP. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että 5800 XpressMusic oli N97-mallia nopeampi, vaikka siitä löytyy lippulaivamallia hitaampi suoritin.

Kokonaisuudessaan testin voi lukea täältä.

Sense-käyttöliittymä ei sittenkään HTC:n aiempiin malleihin?

Uutisoimme muutama päivä sitten huhusta, jonka mukaan HTC Hero -älypuhelimen yhteydessä julkistettu Sense-käyttöliittymä olisi mahdollisesti tulossa päivityksenä myös aiempiin HTC:n Android-puhelimiin. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että lisenssiongelmat saattavat estää käyttöliittymän tulemisen esimerkiksi T-Mobile G1– ja Magic-malleihin, vaikka raudaltaan puhelimet olisivat kykeneviä pyörittämään Senseä.

Tietojen mukaan ongelmana olisivat molempien mallien with Google brändi, joka tarkoittaa, että puhelimet tarjoavat niin sanotun täydellisen Google-kokemuksen. Puhelimet on tehty osittain yhteistyössä Googlen kanssa ja niihin on esiasennettu kaikki mahdolliset Googlen mobiilisovellukset. Tiedot kertovat, että with Google -puhelimet tulevat tarjoamaan pakettivalmiin Android-käyttöjärjestelmän ilman lisäkikkailuja.

Osa HTC Magic -malleista saattaa kuitenkin saada uuden Sense-käyttöliittymän. Puhelimesta on nimittäin tulossa markkinoille myös versio ilman with Google brändiä, jolloin lisenssiongelmia ei olisi.

Lähde: Gizmodo

HTC Sense -käyttöliittymä tulossa myös jo olemassa oleviin Android-malleihin?

HTC Hero

Internetissä liikkuvien tietojen mukaan HTC:n toimitusjohtaja Peter Chou olisi sanonut Hero-mallin julkistustilaisuudessa, että uutuusmallin Sense-käyttöliittymä tullaan näkemään myös muutamissa jo myynnissä olevissa Android-puhelimissa. Lausunnon pitäessä paikkaansa on mahdollista, että G1– ja Magic-mallien omistajat saavat tulevaisuudessa päivityksen, joka uudistaa puhelimen käyttöliittymän täysin.

HTC:n valmistamat G1 ja Magic ovat raudaltaan hyvin samankaltaisia Hero-uutuusmallin kanssa. Uuden käyttöliittymän tuominen puhelimiin ei siis pitäisi olla kovinkaan hankalaa, mutta aika näyttää miten asian kanssa käy. Käyttäjät olisivat varmastikin mielissään, jos HTC:n viimeisen päälle hioma Sense tulisi myös saataville vanhoihin malleihin.

Lähde: Gizmodo

iPhone 3GS lataa nettisivut huomattavasti Palm Pretä nopeammin

Kaavio

AnandTech-nettisivusto on tehnyt mielenkiintoisen nopeusvertailun kenties tämän hetken kuumimman älypuhelinnelikon kanssa, johon lukeutuvat tietenkin iPhone 3G, iPhone 3GS, Palm Pre ja T-Mobile G1. Sivusto on testannut puhelinten renderöintinopeutta kaikkiaan yhdeksän eri nettisivuston kanssa WiFi-verkkoa käyttäen.

Yllä olevasta kaaviokuvasta selviää, että uusi iPhone 3GS (S = speed) on nimensä veroinen ja päihittää edeltäjänsä huimalla nopeuserolla. Testin mukaan uutuus avaa nettisivun keskimäärin 122 prosenttia iPhone 3G:tä nopeammin. Nopeuden takana on paitsi kellotaajuudeltaan parempi prosessori niin myös uudistunut prosessoriarkkitehtuuri, painottaa AnandTech.

Uudistuneen mallinsa avulla Apple onnistuu myös päihittämään pahimmat kilpailijansa. Testien mukaan iPhone 3GS renderöi nettisivuston 21 prosenttia Palm Pretä nopeammin. Pre on kuitenkin selvästi iPhone 3G:tä nopeampi, joten kovin hitaaksi ei Palminkaan uutuutta voi haukkua.

iPhone 3GS on jo aiemmin kerännyt kehuja nopeudestaan useissa arvosteluissa. AnandTechin konkreettinen testi vahvistaa, että nopeus on todellista eikä pelkää hehkutusta.

T-Mobile G1 v2 vuoti nettiin

T-Mobile G1 v2 bigfoot

Android-pohjainen T-Mobile G1:ksi on viimeisimpien tietojen mukaan saamassa uusitun version, joka muuttaa puhelinta sekä tyylillisesti että ominaisuuksiltaan. Puhelin tunnetaan tällä hetkellä mallinimellä G1 v2 ja koodinimellä bigfoot. Sen odotetaan saapuvan myyntiin Yhdysvalloissa lokakuussa noin 150 dollarin hintaan kahden vuoden sopimuksen kanssa.

T-Mobile G1 v2 on alkuperäiseen malliin verrattuna täysin erinäköinen, vaikka sen perusidea on pysynyt täysin ennallaan. Tarjolla on edelleen suuri kosketusnäyttö ja sivusta esiin tuleva QWERTY-näppäimistö. Poissa on kuitenkin eteenpäin kaareutuva leuka, joka alkuperäisessä G1:ssä on kerännyt kritiikkiä osalta käyttäjistä.

Ulkonäön lisäksi muutoksia on tapahtunut ainakin kameran osalta, joka on uudessa versiossa tarkkuudeltaan viisi megapikseliä. Muilta osin puhelin on tämän hetkisten tietojen mukaan alkuperäisen G1-mallin kaltainen.

Lähde: IntoMobile

Virallinen esittelyvideo Google Android 1.5 -päivityksestä

Google Android -mobiilikäyttöjärjestelmän 1.5-versiosta on julkaistu virallinen esittelyvideo, jossa käydään läpi tulevan päivityksen tuomia uusia ominaisuuksia. Uuden käyttöjärjestelmäversion mielenkiintoisimpiin uudistuksiin kuuluvat virtuaalinen näppäimistö ja Stereo Bluetooth A2DP -tuki, joista ensi mainitun toimintaa esitellään myös yllä olevassa videossa.

Virtuaalinäppäimistö toimii sekä vaaka- että pystytasossa. Sitä voi käyttää kaikissa ohjelmissa kolmansien osapuolien tuotokset mukaan luettuina.

Android 1.5:stä löytyy myös videokuvaustuki ja erityinen jako-ominaisuus, jonka kautta puhelimella kuvatut videot voi lähettää suoraan esimerkiksi YouTube-palveluun.

Tietojen mukaan Google Android 1.5 saapuu T-Mobile G1 -puhelimen käyttäjille ensi viikolla.

Lähde: IntoMobile

T-Mobile myynyt USA:ssa miljoona Android-pohjaista G1-puhelinta

T-Mobile on onnistunut myymään Yhdysvalloissa miljoona Google Android -pohjaista G1-puhelinta puolen vuoden aikana, kertoo CNet. T-Mobile G1 on taiwanilaisen HTC:n valmistama älypuhelin, joka oli markkinoiden ensimmäinen Googlen mobiilikäyttöjärjestelmään pohjautuva puhelin. Uutukainen saapui ensimmäisenä myyntiin Yhdysvalloissa, mutta on sittemmin rantautunut myös muualle päin maailmaa.

Myyntiluvut ja tilastot osoittavat, että Google Android on kyennyt nousemaan suhteellisen lyhyessä ajassa USA:n matkapuhelinmarkkinoilla merkittäväksi alustaksi. Android-käyttöjärjestelmän osuus Yhdysvalloissa on noin kuusi prosenttia. Sen edellä ovat ainoastaan Windows Mobile, RIM ja iPhone, joka hallitsee puolta koko käyttöjärjestelmäkakusta.

Miljoonan rikkoutuminen on sekä Googlelle että T-Mobilelle merkittävä rajapyykki. Hyvästä myynnistä huolimatta T-Mobile G1 ei ole onnistunut saamaan taakseen samanlaista massaa kuin Apple, jonka alkuperäinen iPhone myi aikoinaan miljoona kappaletta kahdessa kuukaudessa.

Lähde: DigiToday