TechEd 2009

Windows Mobile 6.5 saapuu virallisesti 11. toukokuuta

Microsoftin kerrotaan julkaisevan virallisesti Windows Mobile 6.5 -käyttöjärjestelmä 11. toukokuuta. Yhtiö esitteli ensimmäisen kerran uutta mobiilikäyttöjärjestelmää yleisölle helmikuussa Mobile World Congress 2009 -tapahtumassa. Sen jälkeen käyttöliittymä on kokenut pieniä muutoksia, joista Microsoft kertoi maaliskuussa. Nyt Windows Mobile 6.5 on kuitenkin valmis viralliseen julkaisuun.

11. toukokuuta lähtee käyntiin myös Microsoftin TechEd 2009 -tapahtuma, jossa yhtiö tulee esittelemään Windows Mobilen uutta versiota kehittäjille ja muulle yleisölle. Tapahtumassa tulee tietojen mukaan olemaan myös paljon yksittäisiä tilaisuuksia, joissa käsitellään Windows Mobile 6.5 -version eri ominaisuuksia.

Uuden käyttöjärjestelmän virallisesta julkistuksesta huolimatta ensimmäisiä sillä varustettuja puhelimia odotetaan markkinoille vasta syksyllä.

Lähde: Electronics