Applen iPhone on noussut App Store -ohjelmistokaupan myötä varteenotettavaksi kannettavaksi pelilaitteeksi. Siihen tulokseen on tullut myös EA:n perustaja Trip Hawkins, jonka mukaan Applen alusta alkaa jo pelottaa suuria pelijättejä, kuten Sonya ja Nintendoa, jotka hallitsevat tällä hetkellä käsikonsolimarkkinoita. Hawkins jakoi ajatuksiaan iPhonesta VentureBeatille antamassaan haastattelussa, jonka aiheena oli hänen nykyinen peliyhtiönsä Digital Chocolate.
Hawkins kertoo itsekin yllättyneensä iPhonen suosiosta. ”Meillä ei ollut aavistustakaan, että iPhone muodostuisi niin suureksi menestykseksi meille, ” Hawkins kuvailee tilannetta nykyisen yhtiönsä kannalta.
Digital Chocolate on julkaissut tähän mennessä neljä iPhone-peliä, joita on ladattu yli kymmenen miljoonaa kertaa alle sadan päivän aikana. Hawkins kehuukin iPhonen tuovan enemmän rahaa, kuin laittamalla yhteen sata muuta matkapuhelinalustaa.
Lähde: gamesindustry