Tupla-SIM-puhelin

Samsungilta Galaxy S III:n muotoja noudatteleva älypuhelin kahdella SIM-paikalla

Korealainen Samsung on esitellyt markkinoille uuden Android-puhelimen, joka kuuluu valmistajan Duos-mallisarjaan. Uutuus on viralliselta nimeltään Samsung Galaxy S Duos ja se sisältää mallisarjalle ominaiseen tapaan kaksi SIM-korttipaikkaa. Puhelin saapuu markkinoille syyskuussa Euroopasta alkaen.

Ulkoiselta olemukseltaan erittäin paljon Galaxy S III -lippulaivaa muistuttava uutuus on kuitenkin ominaisuuksiltaan selvästi isoveljeään karsitumpi. Esimerkiksi puhelimen näyttö on kooltaan neljä tuumaa ja yltää 800 x 480 pikselin tarkkuuteen, sisäistä tallennustilaa löytyy neljän gigatavun verran ja laskentatehosta huolehtii gigahertsin suoritin. Käyttöjärjestelmän virkaa toimittaa Android 4.0.

Galaxy S Duos sisältää Samsungin markkinoiman Dual SIM Always on -ominaisuuden. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että molemmat laitteen SIM-korteista ovat aina aktiivisia. Käyttäjä voi esimerkiksi jutella ystävälleen puhelimessa ja samalla vastaanottaa puheluita myös toiselta SIM-kortilta. Näin yksikään puhelu ei pääse vilahtamaan käyttäjän ohitse.

Uutuuden muita keskeisiä ominaisuuksia ovat viiden megapikselin kamera, LED-salama, Bluetooth 3.0, WiFi ja 1500 mAh:n akku. Kooltaan Galaxy S Duos on 121,5 x 63,1 x 10,5 millimetriä ja se painaa 120 grammaa.

Lähde: Samsung Tomorrow

HTC:ltä keskitason Android 4.0 -puhelin tupla-SIM:llä

Venäläinen verkkosivusto Mobile-Review kertoo älypuhelinvalmistaja HTC:n julkaisseen mallistonsa ensimmäisen Dual-SIM-puhelimen. Laite on nimeltään Derise V ja nähdään ensimmäisenä Ukrainan markkinoilla heinäkuun aikana. Hinta pyörii tietojen mukaan noin 470 dollarissa.

Kahden SIM-korttipaikan lisäksi Desire V tarjoaa ihan mukavasti ominaisuuksia. Sen edestä löytyy neljän tuuman kosketusnäyttö, joka kykenee 800 x 480 pikselin tarkkuuteen. Käyttöjärjestelmänä toimii Android 4.0 höystettynä Sense 4.0 -käyttöliittymällä. Muita ominaisuuksia ovat gigahertsin suoritin, 512 MB:tä RAM-muistia, neljä gigatavua sisäistä tallennustilaa, WiFi, Bluetooth 4.0 ja viiden megapikselin kamera.

Desire V kuulostaa kaikin puolin mukiinmenevältä laitteelta. Jäämme kuitenkin edelleen odottamaan milloin joku suurista valmistajista uskaltautuu julkaisemaan lippulaivatuotteen kahdella SIM-paikalla. Sellaiselle voisi löytyä yllättävänkin paljon kysyntää.

Lähde: UnwiredView

Samsungilta tupla-SIM-puhelin kosketusnäytöllä Suomen markkinoille

Suomen markkinoilla nähdään pian ensimmäinen kosketusnäyttöpuhelin kahdella SIM-korttipaikalla. Korealainen Samsung kertoo tuovansa Suomeen kesäkuun aikana B7722-mallinimellä kulkevan tupla-SIM-kosketusnäyttöpuhelimen, jonka toinen korttipaikka soveltuu 3G-käyttöön. Puhelimen suositushinnaksi valmistaja ilmoittaa 429 euroa.

Samsung B7722:ssa molemmat liittymät voivat olla yhtä aikaa aktiivisina tuleville puheluille. Toinen korttipaikka tukee 3,6 megabitin sekuntinopeudella toimivaa 3G-yhteyttä ja toinen GPRS-yhteyttä. Osoitekirjasta löytyy molempien liittymien yhteystiedot ja asetuksista kortit voi nimetä niin, että ne on helpompi muistaa.

Uutukainen on varustettu korealaisvalmistajan puhelimista tutulla TouchWiz-käyttöliittymällä. Se tarjoaa kolmesta näkymästä muodostuvan työpöydän, jotka voi muokata mieleisekseen widget-minisovelluksilla.

Uutuuden ominaisuuksiin lukeutuvat 3,2 tuuman kosketusnäyttö, viiden megapikselin kamera, LED-salama, WiFi, Bluetooth 2.1, FM-radio, microSD-muistikorttipaikka ja 1200 mAh:n akku. Yhtiö lupaa laitteelleen 13 tuntia puhe- ja 420 tuntia valmiusaikaa.

Samsungilta kohtuuhintainen tupla-SIM-puhelin Suomen markkinoille: C5212

Korealainen elektroniikkajätti Samsung tuo maaliskuussa Suomen markkinoille uuden C5212-puhelimen, joka sisältää kaksi SIM-korttipaikkaa. Puhelimessa on mahdollista käyttää kahta matkapuhelinliittymää yhtä aikaa, joka tekee siitä oivan vaihtoehdon muun muassa työkäyttöön ja paljon matkustaville.

Valmistaja kehuu tehneensä kahden SIM-kortin käyttämisestä puhelimessaan mahdollisimman helppoa. Molemmat liittymät saa käyttöön yhtä aikaa, mutta halutessaan toisen voi sulkea pois päältä. C5212:n sivulla on näppäin, jolla voi valita käyttöön haluamansa liittymän. Lisäksi toimintoihin kuuluu ajastus, jolla valitsemansa liittymän saa käyttöön tiettyyn kellonaikaan.

Samsung C5212:ssa käyttäjä pääsee käsiksi molempien liittymien yhteystietolistoihin yhdellä kertaa, vaikka ainoastaan toinen SIM-korteista olisi aktiivisena. Käyttökokemusta parantamassa on mahdollisuus määrittää molemmille liittymille omat soittoäänet. Uutuudella voi puhua neljää puhelua samanaikaisesti – kahta yhdellä SIM-kortilla.

Tekniikkapuolelta löytyy EDGE, 2,2 tuuman näyttö, mediasoitin, 1,3 megapikselin kamera, microSD-muistikorttipaikka ja FM-radio. Kokoa C5212:lla on 112,7 x 48,6 x 14,3 millimetriä ja se painaa 98,7 grammaa.

Samsung C5212:n hinta pyörii 169 euron tuntumassa.