Twango

Nokia lopettaa Ovi Share -palvelun kehittämisen

Nokia Ovi Share

Uutispalvelu Reutersin saamien tietojen mukaan Nokia on lopettanut tiedostojen jakamiseen keskittyneen Ovi Share -palvelun kehittämisen. Ovi Share pysyy edelleen käytössä, mutta koska sen kehitystyö on lopetettu, niin tulee se luultavasti häviämään jossain vaiheessa yhtiön palveluvalikoimasta kokonaan.

Ovi Share rakennettiin alun perin Twango -nettipalvelun päälle, jonka Nokia osti vuonna 2007. Yhtiö avasi Ovi Share -palvelun julkiseen käyttöön helmikuussa 2008.

Tarkkaa syytä palvelun kehityksen lopetukselle maailman suurin matkapuhelinvalmistaja ei ole antanut. Syynä on kuitenkin ilmeisesti käyttäjien vähyys ja kilpailevien palveluiden, kuten Facebookin ja Flickrin suuri suosio. Yhtiö kertoikin huhtikuussa, että se tulee integroimaan kolmansien osapuolien kuvantallennus- ja kuvanjako-ominaisuuksia palveluihinsa.