videotesti

Videolla: Huawei Honor 7

Pitkään allekirjoittaneella pöydällä maanneesta ja aina ajoittain käytössä olleesta Huawei Honor 7 -älypuhelimesta on vihdoin saatu valmiiksi videotesti. Tällä kertaa testi on luonteeltaan hieman erilainen ja perustuu konseptiin, jossa esittelen puhelimesta viisi plussaa ja viisi heikkoutta. Käyn siis läpi ominaisuuksia ja asioita, joissa Huawei on mielestäni onnistunut hyvin sekä vastavuoroisesti esittelen viisi ominaisuutta, joissa yhtiöllä olisi vielä kehitettävää.

Huawei Honor 7 on alle 400 euron hintaluokkaan sijoittuva Android 5.0 Lollipop -pohjainen älypuhelin, jossa on 5,2 tuuman 1920 x 1080 pikselin kosketusnäyttö. Laitteessa on kahdeksan suoritinydintä sisältävä Kirin 935 -järjestelmäpiiri, kolme gigatavua käyttömuistia ja 16 gigatavua tallennustilaa. Honor 7 tukee 4G LTE -yhteyksiä ja sisältää kaksi SIM-korttipaikkaa (vaihtoehtoisesti yksi SIM ja microSD-muistikortti). Takana on 20 megapikselin kamera kaksivärisellä LED-salamalla sekä sormenjälkilukija. Etupaneelissa näytön yläpuolella on kahdeksan megapikselin kamera salamavalolla.

Katso videotesti ”Lue lisää” -linkin takaa

MobiiliBlogin videolla: vertailussa Lumia 620 ja Lumia 520

Lumia 620 ja Lumia 520

On videovertailun aika. Pääosassa ovat Nokian kaksi edullisinta Windows Phone 8 -pohjaista laitetta, jotka ovat Lumia 620 ja Lumia 520. Videolla selvittelemme laitteiden eroja ostopäätöksen helpottamiseksi.

Teknisesti laitteet ovat hyvin samankaltaisia. Molemmissa on gigahertsin tuplaydinsuoritin, 512 MB:tä RAM-käyttömuistia, viiden megapikselin kamera, kahdeksan gigatavua tallennustilaa sekä microSD-muistikorttipaikka. Tarkempi paneutuminen laitteiden ominaisuuksiin paljastaa kuitenkin muutamia eroja, jotka voivat kääntää ostajan pään suuntaan tai toiseen omien mieltymyksien mukaisesti.

MobiiliBlogin videolla: Nexus 7

Kiihtyvä tahti videoesittelyiden parissa jatkuu. Nyt esittelyyn on päässyt Asusin ja Googlen yhteistyön hedelmä, eli Nexus 7. Se on Android 4.2 Jelly Bean -pohjainen taulutietokone, joka sisältää seitsemän tuuman kosketusnäytön ja tarjoaa muun Nexus-perheen tavoin niin sanotun puhtaan Android-kokemuksen.

Nexus 7:n huokein variantti irtoaa Suomessa noin 250 eurolla. Sillä itselleen saa kotiin vietäväksi 16 gigatavun WiFi-mallin. Kallein malliversio kustantaa noin 330 euroa. Kyseinen malli tarjoaa 3G-datayhteydet sekä 32 gigatavua sisäistä tallennustilaa.

Taulutietokoneen seitsemän tuuman näyttö on tarkkuudeltaan 1280 x 800 pikseliä. Laitteen sisällä jyrrää Nvidian Tegra 3 -piirisarja, jonka neliydinsuoritin on kellotettu 1,2 gigahertsiin. Muita Nexus 7:n ominaisuuksia ovat muun muassa 1,2 megapikselin etukamera, WiFi, Bluetooth 3.0 ja GPS.

MobiiliBlogin videolla HTC Sensation

Tämän hetken kuumimpien Android-puhelinten kastiin lukeutuva HTC Sensation on päässyt MobiiliBlogin testipenkkiin. Tuloksena syntyi reilu kymmenen minuutin mittainen videokatsaus, jossa käydään läpi sekä laitteen rakennetta että ohjelmistopuolen ominaisuuksia.

Kuten nimikin antaa odottaa, ovat Sensationin ominaisuudet markkinoiden parhaimmistoa. Sen sisällä jyrrää 1,2 gigagertsin tuplaydinsuoritin ja luurin 4,3 tuuman kosketusnäyttö yltää aina 960 x 540 pikseliin asti. Ohjelmistosta huolehtiva yhteispelissä Android 2.3 -käyttöjärjestelmä ja Sense 3.0 -käyttöliittymä.

HTC Sensationin muita keskeisiä ominaisuuksia ovat kahdeksan megapikselin automaattitarkenteinen kamera 1080p-videokuvauksella ja LED-kaksoissalamalla, 768 MB:tä RAM-muistia, WiFi b/g/n, Bluetooth 3.0, GPS, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, microSD-muistikorttipaikka ja FM-radio.

Sitten itse videon kimppuun!

MobiiliBlogin videotestissä TVkaistan Android-sovellus

Ajoittain televisioyhtiöiden hampaissa ollut TVkaista-palvelu on nyt saatavilla Googlen Android-käyttöjärjestelmällä varustettuihin puhelimiin. Aikaisemmin palvelusta ovat jo voineet nauttia iPhone-käyttäjät, mutta aivan hiljattain tuki laajeni Android-järjestelmän 2.1- ja 2.2-versioilla varustettuihin älypuhelimiin.

TVkaista on palvelu, joka tallentaa automaattisesti 12 kanavalta (YLE TV1, TV2, Teema, FST5, MTV3, Nelonen, Sub, Jim, The Voice / TV Viisi, 4 Sport, Liv ja SuomiTV) kaikki TV-ohjelmat. Palvelusta käyttäjä voi katsoa itseään kiinnostavat ohjelmat parhaaksi katsomanaan ajankohtana. Käytössä tulee olla vähintään 300 kbps:n yhteys, jotta ohjelmien katselu on mahdollista. Matkapuhelinkäyttäjille tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että käytössä tulee olla 3G-yhteys.

MobiiliBlogi testasi uuden sovelluksen ja kuvasi aiheesta videon. Mukavia katseluhetkiä!

Videotestissä Opera Minin iPhone-versio

iPhonen Safari sai vihdoin todellisen vaihtoehdon, kun norjalaisen ohjelmistotalo Operan Mini-verkkoselain saapui App Store -sovelluskauppaan. Muilta alustoilta tunnettu selain jatkaa iPhonella hyväksi havaitsemallaan linjalla. Se sisältää välilehdet, Speed Dial -näkymän ja loistavan pakkaustekniikan, joka tekee sen käytöstä sujuvaa hitaillakin yhteyksillä.

Selaimen vahvuuksiin lukeutuvat nopeus, yksinkertainen käyttöliittymä ja suomenkielisyys. Merkittävin heikkous löytyy renderöinnistä, jonka vuoksi Opera Mini ei useinkaan näytä sivustoja täysin oikein. Onneksi kuvien katselu ja tekstin lukeminen on tästäkin huolimatta mahdollista.

MobiiliBlogin videotesti on katsottavissa hypyn takaa.