Voice Action for Android

Google laajensi Androidin puheohjausta

Google Androidin vahvuuksiin on jo tovin kuulunut erilaiset äänihaut ja mahdollisuus muuttaa puhe suoraan tekstiksi. Nämä ominaisuudet lanseerattiin Android 2.1 -version yhteydessä.

Nyt Google on esitellyt Voice Action for Android -sovelluksen, joka laajentaa mobiilialustan ääniohjaustoimintoja. Sen ikävä puoli on, että se vaatii toimiakseen Android 2.2 -version, joka löytyy tässä vaiheessa vielä erittäin harvoista puhelinmalleista. Sovellus on ladattavissa Android Marketista.

Voice Action for Android tukee komentoja, joiden avulla voidaan esimerkiksi soittaa ystäville, sanella tekstiviesti, navigoida haluttuun osoitteeseen ja avata verkkosivusto. Käyttäjä voi esimerkiksi lähettää tekstiviestin halutulle henkilölle lausumalla komennon send text to. Sen perään käyttäjä kertoo henkilön nimen ja lopuksi sanelee viestin. Paremman käsityksen ääniohjauksesta saa katsomalla Googlen esittelyvideon uutisemme lopusta.