WebOS

Palmin luoma webOS jälleen uudelle omistajalle

Tästä se kaikki alkoi. Ensimmäinen webOS-laite: Palm Pre.

Vuonna 2009 maailmalle esitellyn webOS-käyttöjärjestelmän tarina on monimuotoisen rikas. Ikävä kyllä se ei tässä tapauksessa tarkoita kuitenkaan loistelijasta menestystä markkinoilla, vaan ennemminkin omistussuhteiden ja suunnitelmien jatkuvia muutoksia.

Tietokonejätti HP:lle vuonna 2010 siirtyneestä webOS:sta piti tulla yhtiölle tärkeä alusta, mutta ensimmäisten tuotteiden heikko menestys sai valmistajan pohtimaan suunnitelmiaan uudestaan. Hetken päästä paketti päätettiin avata avoimen lähdekoodin projektiksi nimellä Open webOS. Olemme saaneet seurata sen kehittyvän hitain askelin, mutta siihen perustuvia tuotejulkistuksia emme ole nähneet.

Nyt alustan historiassa alkaa jälleen uusi aikakausi, kun korealainen LG ostaa keskeisiä webOS:n komponentteja itselleen. Osa pilvipalveluista, kuten App Catalog -kauppa, jää kuitenkin edelleen HP:lle. LG:n mukaan yhtiö hankki omistukseensa kasan lähdekoodia, dokumentteja, verkkosivustoja ja osan webOS-tiimin jäsenistä. Tietojen mukaan HP tulee samalla lisensoimaan Palmilta saamansa patentit LG:lle.

Uuden omistajan myötä webOS:n tulevaisuus ei juurikaan selkeytynyt. Korealaisyhtiö ei ole kyennyt antamaan tarkkoja suunnitelmia alustan suhteen. Ilmeisesti sitä aiotaan käyttää jossain muodossa tulevissa älytelevisioissa. Tästä huhuttiin jo viime vuoden lokakuussa. Valmistaja ei sulje myöskään pois mahdollisuutta webOS-pohjaisista älypuhelimista tai muista mobiililaitteista.

Lähde: The Verge

Hei, Open webOS elää! Ensimmäinen beta saataville

Palmin vuonna 2009 julkistaman webOS:n tarina markkinoilla on ollut vaikea. Tuo niin lupaavalta vaikuttanut alusta siirtyi vuoden 2010 aikana HP:n omistukseen, joka epäonnistui täydellisesti suunnitelmissaan sen suhteen. Niinpä siihen perustuvien laitteiden valmistus lopetettiin nopealla aikataululla. Vaikka HP lupautui avaamaan alustan yhteisölle, ei webOS:n tulevaisuus ole vaikuttanut kovin lupaavalta.

Valoa tunnelin päähän tuo Open webOS -projektin eteneminen ensimmäiseen beta-versioon. Julkaisu kattaa 54 avoimen lähdekoodin komponenttia ja 450 000 riviä koodia. Se on julkaistu Apache 2.0 -lisenssillä.

Tarjolle on tuotu kaksi julkaisua. Ensimmäinen antaa mahdollisuudet kehittää nykyisen webOS-paketin käyttökokemusta uusilla ominaisuuksilla ja muilla parannuksilla. Toisen avulla kehittäjät voivat kääntää alustan uusille ja mielenkiintoisille laitteille.

Tältä HP:n täysin kosketusnäyttöpohjaisen webOS-puhelimen piti näyttää

Tietokonejätti HP epäonnistui pahemman kerran mobiilimarkkinoilla Palmilta ostamallaan webOS-alustalla. Yhtiö ei ehtinyt markkinoida alustaan pohjautuvia laitteita kauaa, kun se ilmoitti lopettavansa siihen pohjautuvien laitteiden valmistamisen. HP päätti kuitenkin avata webOS:n avoimen lähdekoodin projektiksi, mutta sen tulevaisuus ei ainakaan tässä vaiheessa näytä kovin lupaavalta. Tämä harmittaa monia, sillä useat näkivät webOS:ssa paljon potentiaalia.

Suunnitteluyhtiö Transparent House on avannut vanhoja haavoja julkaisemalla kuvia HP:lle suunnittelemastaan laitteesta. Se on tiettävästi aikanaan huhuissa Stingray-nimellä kulkenut laite, joka ei koskaan saapunut myyntiin. Huhu kertoo operaattori AT&T:n hylänneen sen, koska puhelin ei omannut neljännen sukupolven verkkoyhteyksiä, eli LTE:tä.

Puhelimen ominaisuuksista ei tiedetä sen tarkemmin, mutta se olisi ollut ensimmäinen webOS-sarjan puhelin ilman QWERTY-näppäimistöä. Voimme tietenkin vain arvuutella olisiko laite tuonut webOS:lle sitä kaivattua menestystä, joka olisi säilyttänyt sen markkinoilla.

HP:n webOS-tabletti levisi verkkoon kuvien kera

Tietokonevalmistaja HP:n odotetaan loikkaavan mukaan tablet-markkinoille 9. helmikuuta, jolloin yhtiö on kertonut pitävänsä virallisen lehdistötilaisuuden. Tuolloin lanseerataan mitä todennäköisimmin yllä esiintyvä laite, joka tunnetaan koodinimellä Topaz ja perustuu webOS-alustaan. Samalla saatetaan nähdä myös uuden sukupolven webOS-puhelimia.

Vuodettujen tietojen mukaan HP Topaz sisältää 1,2 gigahertsin Qualcomm MSM8660 -suorittimen, 512 MB:tä DDR2-käyttömuistia ja 9,7 tuuman IPS-kosketusnäytön, joka yltää 1024 x 768 pikselin tarkkuuteen. Yhteyspuolelta löytyy WiFi b/g/n ja Bluetooth. Huhun mukaan 3G- ja 4G-yhteyksillä varustettu versio nähdään markkinoilla hieman myöhemmin. Mukana ovat lisäksi 1,3 megapikselin etupuolen kamera, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä ja micro-USB-paikka.

Tabletti on varustettu alkujaan Palmin kehittämän langattoman Touchstone-teknologian kakkosversiolla. Se mahdollistaa paitsi lataamisen niin myös langattoman tulostamisen, tiedostojen jaon ja jopa pelaamisen. Tarkempaa tietoa tekniikasta ja laitteen käyttöliittymästä jouduttaneen odottelemaan HP:n lehdistötilaisuuteen asti.

Lähde: BGR

Kuvakaappauksia webOS:n kakkosversiosta levisi nettiin

Palmin entinen toimitusjohtaja ja nykyisin HP:n leivissä työskentelevä Jon Rubinstein kertoi jo heinäkuussa, että webOS-alustan kakkosversion voidaan odottaa saapuvan markkinoille kuluvan vuoden aikana. Kehitystyö näyttää olevan hyvässä vauhdissa, sillä verkkoon on levinnyt ensimmäinen sarja kuvakaappauksia webOS 2.0 -versiosta.

Nyt vuotaneet kuvat eivät lupaa kovinkaan merkittäviä muutoksia visuaaliseen ilmeeseen. Pieniä muutoksia siellä täällä on kuitenkin havaittavissa, mutta jo ennestään modernia käyttöliittymää ei ole lähdetty muuttamaan radikaalisti. Toivottavasti uusiin ominaisuuksiin on panostettu sitäkin enemmän.

Alustan sisäisistä uudistuksista ei tässä vaiheessa tiedetä oikeastaan mitään. Kuvista paljastuu, että mukaan on tuotu tuki Applen MobileMe-palvelulle, mutta on epäselvää millä tasolla sitä tuetaan. Suosittu tiedostojen säilytyspalvelu Dropbox näyttää myös olevan tuettuna webOS 2.0:ssa.

webOS 2.0 tulossa kuluvan vuoden aikana

Yrityskaupan myötä HP:n palvelukseen siirtynyt Palmin entinen toimitusjohtaja Jon Rubinstein paljasti Fortunen haastattelussa, että webOS-alustaa odottaa merkittävä päivitys. Rubinstein kertoi webOS 2.0 -version valmistuvan vielä ennen vuoden loppua.

Ikävä kyllä Rubinstein ei suostunut paljastamaan uuden alustan ominaisuuksia. HP:n on huhuttu tuovan markkinoille webOS:iin perustuvan tablet-tietokoneen, joten kenties 2.0-versio viilaa alustaa paremmin suuriin kosketusnäyttölaitteisiin sopivaksi. Uusia puhelimia on niin ikään luvassa. Ne näkevät päivänvalonsa todennäköisesti webOS 2.0 -julkistuksen yhteydessä.

HP:n myötä webOS-pohjaiset laitteet saattavat rantautua myös Suomeen. Palmin aikana niiden myynti on keskittynyt vahvasti Yhdysvaltoihin.

Lähde: Engadget

HP luottavainen webOS:in suhteen, ei Windows Phone 7 -puhelimia odotettavissa

Tietokonejätti HP on hyödyntänyt vahvasti Windows Mobile -alustaa omissa älypuhelimissaan, joten ei olisi ihme, jos Windows Phone 7 päätyisi muutamiin yhtiön tulevista älyluureista. Näin ei tule kuitenkaan käymään, sillä yhtiössä ollaan erittäin keskittyneitä Palmilta hankittuun webOS-alustaan ja sen hyödyntämiseen.

HP:n Todd Bradley (Personal Systems Group VP) kertoi yhtiön älypuhelinstrategiasta CNBC:n haastattelussa. Bradleyn mukaan valmistaja on sitoutunut älypuhelimissaan webOS-alustaan, josta yhtiö toivoo leipovansa markkinoiden parhaan mobiilijärjestelmän. HP:llä ei siis ole aikeita tuoda markkinoille esimerkiksi Androidiin tai Windows Phone 7:ään pohjautuvia kännyköitä.

Microsoftille saattaa kaikesta huolimatta edelleen löytyä paikka yhtiön mobiilistrategiassa, sillä Bradley mainitsee, että valmistajan suunnitelmia tablet-tietokoneiden suhteen ei ole vielä lyöty lukkoon. On siis mahdollista, että Windows 7 -pohjaisia tabletteja nähdään, vaikka myös webOS:in on kiivaasti huhuttu päätyvän HP:n kosketusnäyttölaitteisiin.

Lähde: Engadget

Palmin webOS-alustan suunnittelijaguru siirtyy Googlelle Androidin pariin

Palmin webOS-alustan kehuja keränneen käyttöliittymän tärkeimpiin suunnittelijoihin kuulunut Matias Duarte siirtyy hakukonejätti Googlen leipiin. Suunnittelijaguru loikkaa suoraan kilpailevan Android-alustan kehitystiimiin nimikkeellä User Experience Director for Android.

Matias Duarte aloitti Palmin palveluksessa vuonna 2007. Miehen keskeisestä roolista Palmin uuden alustan parissa kertoo se, että Duarte sai luvan esitellä webOS:n maailmalle Pre-puhelimen yhteydessä vuoden 2009 tammikuussa pidetyssä Consumer Electronics Show -tapahtumassa. Aikaisemmin suunnittelijaguru on työskennellyt muun muassa Danger Hiptop -puhelinten parissa, jotka tunnetaan myös nimellä T-Mobile Sidekick.

Duarten loikka Androidin pariin on osoitus Googlen kovasta panostuksesta alustan kehitykseen. Visuaalinen käyttöliittymä yhdistettynä hyvään käytettävyyteen ja laajaan sovellustarjontaan on eittämättä loistava tapa pärjätä kovassa kilpailussa.

Palm ja sen webOS-alusta siirtyivät hiljattain tietokonejätti HP:n omistukseen. Yhtiö on kertonut nostavansa alustan merkittävään rooliin strategiassaan, sillä webOS tullaan näkemään älypuhelinten lisäksi ainakin tableteissa ja tulostimissa.

Lähde: Engadget

HP: webOS suuntaa älypuhelimiin, tabletteihin ja tulostimiin

Älypuhelimien lisäksi tietokonejätti HP aikoo hyödyntää Palm-kaupassa kaapattua webOS-alustaa useissa yhtiön muissa projekteissa. HP:n virallisen Twitter-kanavan kautta lähetetty viesti kertoo, että valmistaja aikoo viedä Palmin kehittämän mobiilialustan täysin uusiin kohteisiin kuten verkkoyhteydessä oleviin tulostimiin.

HP ei luonnollisestikaan paljasta tarkempia tietoja ideoistaan. On kuitenkin selvää, että yhtiöllä on suuria suunnitelmia webOS:n suhteen, joka on yleisesti tunnustettu varsin onnistuneeksi mobiilialustaksi. Palmin alusta integroituu sosiaalisiin palveluihin, tarjoaa nykyaikaisen käyttöliittymän ja on suunniteltu alusta alkaen moniajoa varten. HP:n avulla se voi nousta markkinoilla vielä merkittäväänkin asemaan. Se vaatii toki työtä ja hyviä laitteita.

HP:n webOS-pohjaisesta tablet-tietokoneesta on huhuttu verkossa jo kertaalleen. Yhtiön julkaisema tweetti vahvistaa, että jotain tälläkin osa-alueella on tekeillä. Huhun mukaan HP:n kehittämä tabletti on koodinimeltään Hurricane ja se näkisi päivänvalonsa jo heinä-syyskuussa.

Lähde: MobileCrunch

HP:ltä webOS-pohjainen tabletti syksyllä?

Tietokonevalmistajana parhaiten tunnettu HP on noussut hiljattaisen yritysostonsa myötä mielenkiintoiseen rooliin myös matkapuhelinmarkkinoilla. Yhtiö osti markkinoilla rypeneen Palmin, jonka webOS-alusta sai HP:n kiinnostumaan älypuhelinvalmistajasta.

HP ei ole vielä paljastanut tarkkoja suunnitelmiaan webOS-alustan suhteen. Yhtiö ei ole esimerkiksi kertonut tulevista laitteistaan vielä sanallakaan, mutta ensimmäiset huhut aiheen ympärillä antavat luvan odottaa paljon. Examiner-verkkosivuston mukaan HP suunnittelee markkinoille webOS-pohjaista tablet-tietokonetta, joka julkaistaisiin heinä-syyskuussa. Laite tunnetaan koodinimellä Hurricane.

Kiinnostavaksi huhun tekee HP:n päätös haudata Slate-nimellä tunnettu kosketusnäyttölaite, jonka piti perustua Microsoftin Windows 7 -käyttöjärjestelmään. On siis hyvinkin todennäköistä, että webOS-alusta nähdään tulevaisuudessa puhelinten lisäksi myös tablet-tietokoneissa. Tämä saattaa olla hyvä ratkaisu, sillä harvoin perinteiset tietokonealustat kykenevät tarjoamaan hyvän käyttökokemuksen kosketusnäyttölaitteissa.

Lähde: Engadget