Apollo eli Windows Phone 8 lisää Microsoftin mobiilialustaan erittäin kaivattuja ominaisuuksia, käy ilmi pocketnow.comin saamista tiedoista. Verkkosivusto nojaa tiedoissaan Windows Phone -tiimin vetäjän Joe Belfioren videoesittelyyn, jolla kerrotaan tulevan alustaversion uudistuksista. Ikävä kyllä video ei ole ainakaan vielä vuotanut verkkoon.
Tietoihin perustuen Apollo-julkaisu vaikuttaa todella merkittävältä. Se kohentaa useita osa-alueita, joissa Windows Phone on vielä perässä pahimpia kilpailijoitaan, iOS:ia ja Androidia.
Apollo lisää tuen moniydinsuorittimille, neljälle eri näyttöresoluutiolle, NFC:lle ja microSD-muistikorttipaikalle. Kaikki erittäin tärkeitä ominaisuuksia, jotka löytyvät jo muun muassa Androidista. Lisäksi Apollo tulee integroimaan Skypen vahvasti alustaan ja mahdollistamaan kamerasovellukseen uusien ominaisuuksien lisäämisen erilaisilla teemoilla.
Alustaversion kerrotaan myös helpottavan sovelluksien kääntämistä PC:ltä mobiililaitteille. Samalla luvassa on tuki natiiville koodille, jonka on tarkoitus helpottaa porttaamista paitsi työpöydältä niin myös muilta mobiilialustoilta.
Windows Phone 8:n mukana toimitetaan Internet Explorer -verkkoselaimesta kymppiversio. Tarkemmista uudistuksista ei juurikaan vielä tiedetä, mutta ainakin se osaa kompressoida sivut pienentäen niiden kokoa jopa 30 prosenttia. Teknologia on tuttu muun muassa Opera Mini -selaimesta.
Microsoft ei ole paljastanut Apollon tarkkaa saatavuutta. Yleisesti kuitenkin on uskottu sen saapuvan ennen vuoden 2012 loppua.
Lähde: Engadget