Withings Steel HR

Nokian analoginen älykello sykemittarilla ja 25 päivän akkukestolla saapui myyntiin: Withings Steel HR

Kotimaisen Nokian omistama Withings on esitellyt Las Vegasin CES 2017 -messuilla älykkään hiusharjan lisäksi myös jo aikaisemmin julkistamaansa älykelloa, jonka myynnin yhtiö ilmoittaa aloittaneensa. Withings on tunnettu perinteisiltä vaikuttavista kelloista, joihin on ”piilotettu” älyominaisuuksia. Näin myös uuden Withings Steel HR:n kanssa, joka ensimmäisellä silmäyksellä vaikuttaa aivan tavalliselta minimalistisen tyylikkäältä metallirakenteiselta kellolta. Se on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkä aikarauta.

Steel HR on suunniteltu käyttäjille, jotka arvostavat perinteistä analogista kellotaulua, pitkää akkukestoa, sykemittaria sekä automaattista aktiivisuuden ja unen mittausta. Kello on rakennettu vesitiiviiksi aina 50 metriin asti ja sen akku kestää jopa 25 päivää. Tämän jälkeen kellon siirtyy erityiseen virransäästötilaan, jossa sykemittaus kytkeytyy pois, mutta esimerkiksi askeleiden seuranta jatkuu. Virransäästötilassa Steel HR jaksaa vielä ”ylimääräiset” 20 päivää. Valmistajan mukaan siinä on pidempi akkukesto kuin yhdessäkään muussa sykemittauksen sisältävässä vastaavan kategorian tuotteessa.