YT-neuvottelut

Nokia aikoo vähentää 1700 työpaikkaa

Nokian suunnalta on viime aikoina kuulunut työntekijöiden kannalta ikäviä uutisia. Helmikuun alkupuolella yhtiö ilmoitti sulkevansa Jyväskylän toimipisteen ja ottavansa lomautukset käyttöön Salon tehtaalla. Samaisen kuun lopulla yhtiö esitteli vielä vapaaehtoisen eropaketin, jolla pyritään vähentämään henkilöstökuluja.

Nyt maailman suurin matkapuhelinvalmistaja on ilmoittanut jatkavansa tehostamistoimia uusin asein. Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut, jotka vaikuttavat maailmanlaajuisesti noin 1 700 työntekijään. Suomessa neuvottelut kohdistuvat noin 700 työntekijään.

Väen vähentämistarvetta Nokia perustelee muun muassa Symbian-yritysostolla, joka on luonut tiettyjä päällekkäisyyksiä ohjelmistokehityspuolelle. Toimilla on myös tarkoitus sopeuttaa liiketoiminta ja kustannusrakenne vastaamaan markkinatilannetta tulevaisuuden kilpailukyvyn turvaamiseksi.

Nokia aloittaa YT-neuvottelut 200 työntekijän kanssa

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia on aloittanut YT-neuvottelut noin 200 työntekijän kanssa Services & Software- (suom. palvelut&ohjelmisto) yksikön kanssa. Suomessa neuvottelut koskevat lähes puolia kaikista irtisanottavista, joista suurin osa työskentelee pääkaupunkiseudulla. Kuitenkin suurin osa löytää uusia tehtäviä Nokian sisältä, kertoii Niklas Savander, Services & Softwaren johtaja.

Näin ollen Nokialta ei varsinaisesti lähde paljon ihmisiä ulos, vaan löytävät uusia työpaikkoja Nokian sisältä. Toivon mukaan näin käykin.

Lähde: Nokia