Kiinalainen ZTE on esitellyt markkinoille uuden älypuhelimen, jonka se on nimennyt Nubia Prague S:ksi. Näin ainakin yhtiön kotimarkkinoilla, jossa se saapuu myyntiin tammikuun 23. päivä mallista riippuen 2399 (noin 338 euroa) ja 2499 (noin 348 euroa) yuanin hintaan. Euroopan osalta saatavuus on ainakin toistaiseksi suuri kysymysmerkki, mutta ZTE:n älypuhelimia on myyty myös Suomessa, joten aika kertoo tämän mallin kohtalon.
ZTE
ZTE myi toisella vuosineljänneksellä 8 miljoonaa älypuhelinta

ZTE Grand X.
Kiinalainen ZTE on noussut maailman viidenneksi suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi. Kiinalaisvalmistaja on hyvää vauhtia nousemassa HTC:n ja Nokian ohi, sillä molempien valmistajien myynti älypuhelinmarkkinoilla on laskusuhdanteessa.
ZTE myi huhti-kesäkuussa kahdeksan miljoonaa älypuhelinta, kertoo tutkimusyhtiö IDC. Valmistaja kasvatti myyntiään vuodentakaisesta peräti 300 prosentilla. Samaan aikaan Nokian myynti laski 38,9 prosenttia ja HTC:n 24,1 prosenttia. Nokia myi toisella neljänneksellä 10,2 miljoonaa älypuhelinta ja HTC 8,8 miljoonaa älyluuria.
Kiinalaisvalmistaja on pyrkinyt kuluneen vuoden aikana nostamaan profiiliaan markkinoilla. Se on esitellyt edullisten mallien lisäksi entistäkin kehittyneempiä älypuhelimia. Sama tahti jatkuu myös vuoden 2012 toisella puoliskolla, jonka aikana ZTE aikoo esitellä erittäin ohuen ja neliydinsuorittimella varustetun Grand Era -mallin.
Lähde: ZTE
ZTE: Microsoft laskuttaa 20-30 dollaria Windows Phone -lisenssistä
Windows Phone -kelkkaan loikannut kiinalainen ZTE on paljastanut tietoja Microsoftin mobiilialustan lisenssihinnoista. Yhtiön johtajistoon kuuluvan Santiago Sierran mukaan Microsoft laskuttaa yhdestä Windows Phone -lisenssistä 20-30 dollaria. Näin tilanne on ainakin ZTE:n kohdalla, kertoo Sierra.
Tieto tulee siinä mielessä yllätyksenä, että aikaisemmin valmistajien kuten HTC:n ja Samsungin on arveltu maksavan lisenssistä 10-15 dollaria. Luvut ovat saattaneet olla vääriä tai sitten Microsoft laskuttaa Windows Phonesta eri hinnan valmistajasta riippuen. Microsoft tuskin tulee lukuja paljastamaan, joten tarkkaa selkoa asialla ei todennäköisesti saada.
ZTE on kertonut Windows Phone -puhelimen rakentamisen olevan Android-malleja kalliimpaa. Yhtiön mukaan kustannusrakenne on erilainen, mutta sen tarkemmin asiasta kiinalaisvalmistaja ei ole suostunut kommentoimaan.
Lähde: The Verge
ZTE:n edukas Windows Phone -luuri rantautuu Britteihin
Kiinalainen ZTE tuo ensimmäisen Windows Phone -puhelimensa myös Eurooppaan. ZTE Tania nähdään ainakin Iso-Britanniassa, ilmoittaa yhtiö. Sen hinta ilman operaattorialennuksia liikkuu 300 euron tuntumassa.
ZTE Taniasta löytyy 4,3 tuuman kosketusnäyttö. Yhtiön mukaan kyseessä onkin kaikkien aikojen edullisin Windows Phone -puhelin kyseisen kokoisella näytöllä. Paneelin tarkkuus on tuttu 800 x 480 pikseliä.
Puhelimen sisuksissa hyrrää gigahertsin suoritin ja RAM-käyttömuistia on tarjolla 512 MB:tä. Sisäistä tallennustilaa löytyy ainoastaan neljän gigatavun verran, eikä tarjolla ole Windows Phone -puhelimille tyypilliseen tapaan muistikorttipaikkaa. Puhelimen takana komeilee viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera, jolla voi myös kuvata 720p-videota.
ZTE Tanian yhteysominaisuuksiin lukeutuvat muun muassa HSPA, WiFi, GPS ja Bluetooth. Puhelimessa pyörii Windows Phone Mango -alustaversio.
Kiinalaisvalmistaja menestyi viime vuonna Suomessa varsin hyvin edullisella Android-pohjaisella Blade-mallillaan. Ei ole siis täysin pois suljettua, että myös Tania nähtäisiin jossain vaiheessa kilpailemassa asiakkaista Suomessa Nokian rinnalla.
Lähde: UnwiredView
ZTE uskoo tuplaavansa älypuhelintoimitukset vuonna 2012
Kovassa nousukiidossa oleva ZTE uskoo menestykseen myös vuonna 2012. Kiinalaisvalmistajan tavoitteet uudelle vuodelle ovat kovat, sillä yhtiö uskoo toimittavansa vähintäänkin tuplaten älypuhelimia viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2011 ZTE toimitti markkinoille kaikkiaan 12 miljoonaa älypuhelinta.
Yhtiön tavoitteena on jatkossa panostaa entistäkin vahvemmin kalliimman hintaluokan puhelimiin, joissa liikkuvat halpamalleja paremmat katteet. ZTE:n tulosta on painanut kova hintakilpailu edullisemman hintaluokan puhelimissa muun muassa Nokiaa, Samsungia ja Huaweita vastaan.
Kiinalaisvalmistajan älypuhelimet ovat tukeutuneet tähän asti pitkälti Androidiin, mutta ZTE suunnittelee laajentavansa portfoliotaan myös Windows Phone -puhelimilla. Itse asiassa yhtiöllä on jo muutamilla markkinoilla myynnissä Windows-pohjainen ZTE Tania. Yhdysvaltojen Windows Phone -markkinoille se aikoo rynnätä toisen vuosineljänneksen aikana.
Lähteet: PhoneArena & Reuters
Tässä on ensimmäinen tabletti viisiytimisellä prosessorilla
Mobiilialan tekniikka on kahden viimeisen vuoden aikana kehittynyt huimasti. Tästä hyvä esimerkki on ZTE:n valmistama tabletti, jonka koodinimi on T98. Tabletti on vielä kehitysasteella, joten sen koodinimi saattaa vielä muuttua. Laitteessa on viisiytiminen Tegra 3 Kal-El prosessori.
T98:n viisiytiminen prosessori pyörii 1,3 gigahertsin kellotaajuudella. Laitteessa on lisäksi 1GB RAM-muistia ja 16GB sisäistä tallennustilaa. Muita ominaisuuksia laitteessa on 7-tuuman näyttö 1280 x 800 resoluutiolla, Android 3.2 Honeycomb, 5 megapikselin takakamera ja 2 megapikselin etukamera. Akun kapasiteetti on 4000mAh.
Acer, Fujitsu ja ZTE liittyivät Windows Phonen tukijoihin
Microsoftin mobiilialusta on saanut taakseen lisää tukijoita. Ohjelmistojätti ilmoittaa Acerin, Fujitsun ja ZTE:n sitoutuneen tuomaan markkinoille Windows Phone -pohjaisia laitteita maailmanlaajuisesti.
Erityisen mielenkiintoisena nimenä yllä olevassa joukkiossa voidaan pitää kiinalaista ZTE:tä, joka on tunnettu markkinoilla edullisista Android-puhelimistaan. Yhtiö on onnistunut kahmimaan asemia Suomessakin edullisella ZTE Blade -puhelimellaan, joka on keikkunut myyntitilastojen kärjessä sekä Soneralla että Elisalla.
Rautapuolesta seuraavan sukupolven Windows Phone -puhelimissa vastaa Qualcomm. Yhtiö kertoo Microsoftin valinneen Qualcommin toimittamaan yksinoikeudella mobiilipiirin seuraavan aallon Windows-luureihin. Puhelimet tulevat pohjautumaan Qualcommin toisen sukupolven Snapdragon-piirisarjaan.