Zune HD

MobiiliBlogin pikatestissä Zune HD -mediasoitin

Zune HD

MobiiliBlogille tarjoutui viime viikolla mahdollisuus testata Microsoftin Zune HD -mediasoitinta, joka saapui Yhdysvalloissa myyntiin tänä syksynä. Luvassa on varsin harvinaislaatuinen testi, koska laitetta ei ainakaan tällä hetkellä virallisesti myydä Amerikan ulkopuolella. MobiiliBlogi onnistui saamaan mediasoittimen testiin Microsoftilla työskentelevältä Vesa-Matti Paanaselta, joka ystävällisesti tarjosi Zune HD:n muutamaksi päiväksi kokeiluun.

Pikaisen testin aikana koottu materiaali on nyt kasattu yhteen ja näytille on saatu reilu seitsemän minuutin mittainen videoesittely, livekuvia ja muutamia ajatuksia itse soittimesta. Tarkoitus ei ollut tässä tapauksessa lähteä tekemään syväluotaavaa testiä, vaan keskittyä olennaisten toimintojen ja käyttöliittymän esittelyyn.

Zune HD:n käsittely on luontevinta aloittaa teknisistä ominaisuuksista. Soitin on saatavilla 16 ja 32 gigan malleina, joista jälkimmäinen oli MobiiliBlogin hyppysissä. Sen keskeisimpiä ominaisuuksia ovat WiFi, FM-radio, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, verkkoselain ja 3,3 tuuman kapasitiivinen OLED-kosketusnäyttö, jonka tarkkuus on 480 x 272 pikseliä. Soittimen viralliset mitat ovat 102,1 x 52,7 x 8,9 millimetriä ja se painaa 74 grammaa.

Steve Ballmer: Zune HD:n ohjelmisto tulossa Windows Mobileen

Microsoftin Steve Ballmer on esittänyt erittäin mielenkiintoisia kommentteja CNET-verkkosivuston videohaastattelussa, jossa käydään läpi muun muassa Zune HD:n ja Windows Mobilen välistä sekavuutta. Yhtiöllä on tällä hetkellä ohjelmistokauppa sekä Zune HD:lle että Windows Mobilelle, mutta niiden välillä ei ole selvää yhteyttä. Molemmat toimivat erillään, joka tekee tilanteesta hieman sekavan, sillä esimerkiksi Applen puhelimet ja mediasoittimet toimivat ohjelmistojen osalta täysin yhteen.

Ohjelmistojätti itse kertoi, että ainakin aluksi Zunen ja Windows Mobilen sovelluskaupat tulevat pysymään erillään. Suurin syy niiden erottamiseen on ohjelmistojen suuret eroavaisuudet, jonka vuoksi ei haluttu tehdä kahta rinnakkaista kauppaa, jotka eivät toimi yhdessä kunnolla. Yhtiössä myönnettiin kuitenkin, että mahdollisuuden tullessa ohjelmistokaupat tullaan yhdistämään. Niinpä Ballmerin kommentti, jonka mukaan Zune HD:n ohjelmisto on tulossa Windows Mobilelle on erittäin kiehtova:

Mikä Zune HD on? Se on parikin asiaa. Ensinnäkin Zune HD on musiikkisoitin hyvillä musiikkipalveluilla, jonka ohjelmisto on itse asiassa tulossa Windows-puhelimiin ja PC-koneisiin. Se on jo tarjolla tietokoneille, mutta se tullaan näkemään tulevaisuudessa myös puhelinympäristössämme.

Ballmerin lausunto vahvistaa käsitystä siitä, että Zune-soittimien ja Windows Mobilen välille ollaan luomassa yhteys. Tässä vaiheessa on vielä vaikeaa arvata, mitä Ballmer todella tarkoittaa. Saattaa olla, että tarkoituksena on tuoda Zune HD:n mediaohjelmisto osaksi Windows Mobilea ja korvata sillä nykyinen musiikin kuuntelussa ja videoiden toistossa käytettävä ohjelmisto. Lausunto voisi viitata myös kokonaan uuteen Windows Mobile -versioon, joka tulee muistuttamaan Zune HD:n ohjelmistoa tai jopa perustumaan siihen.

Olemme aiemmin uutisoineet videosta, jossa käydään läpi Zune HD:n käyttöliittymää. Se on nähtävissä täällä.

Lähde: Pocketnow.com

Microsoft pitää Zune HD:n ohjelmistokaupan erillään Windows Mobilesta

MS Zune HD

Ohjelmistojätti Microsoft on ilmoittanut virallisesti, että sen vastikään Yhdysvalloissa myyntiin saapunut Zune HD -mediasoitin tulee saamaan oman ohjelmistokaupan, joka tekee siitä varteenotettavamman kilpailijan Applen iPod Touchille. Zune HD:lle ei ole kuitenkaan odotettavissa Applen soittimen kaltaista ohjelmistovalikoimaa, vaan alussa on näillä näkymin luvassa vain muutamia sovelluksia.

Microsoftin uuteen mediasoittimeen valmiiksi ladattujen ohjelmien, laskimen ja MSN Weatherin, lisäksi tämän vuoden puolella on tulossa ainakin Twitter– ja Facebook-sovellukset sekä 3D-pelejä. Ohjelmat ja pelit on mahdollista ladata Zune Marketplace -kaupasta WiFi-yhteyden välityksellä. Toinen vaihtoehto sovellusten hankkimiseen on liittää soitin tietokoneeseen ja käyttää Zune PC Software -ohjelmistoa.

Zunen markkinointijohtaja Brian Seitzen mukaan alussa yhtiön tarkoituksena on pitää kaikki sovellukset ilmaisina ja kehittää ne joko itse tai läheisessä yhteistyössä kolmansien osapuolien kanssa. Tarjolla ei tule tässä vaiheessa olemaan yleisesti jaossa olevaa kehitystyökalua, joten Zune Marketplacen valikoima tulee pysyttelemään ainakin alussa varsin vaatimattomana.

Zune Marketplace tulee olemaan täysin erillinen eikä se ole liitoksissa Windows Mobilen omaan ohjelmistokauppaan. Seitzen mukaan Microsoft päätti pitää ne erillään, koska yhtiö ei halunnut tehdä kahta rinnakkaista ohjelmistokauppaa, jotka eivät toimi keskenään kunnolla. Ohjelmistojätti aikoo kuitenkin hyödyntää mahdollisuuden yhdistää kaupat tulevaisuudessa, jos sellainen tulee vastaan.

Ehkäpä Windows Mobile 7 tulee olemaan linkki Zunen ja Windows Phone -puhelinten välillä? On myöskin mielenkiintoista nähdä, tullaanko Zune HD yhdistämään jollain tavalla Xboxiin.

Lähde: Engadget

Zune HD vihjailee Windows Mobile 7:n käyttöliittymässä nähtävistä uudistuksista?

CrunchGear on julkaissut mielenkiintoisen ja noin parin minuutin mittaisen videopätkän Microsoftin tulevan Zune HD -soittimen käyttöliittymästä. Kyseessä on erittäin tyylikkään ja jouhevan näköinen käyttöliittymä, jonka ansiosta Zune HD varmasti taistelee hyvin Applen iPod Touchia vastaan. Näyttävyyden lisäksi videosta mielenkiintoisen tekee se seikka, että Zune HD:n käyttöliittymän osasia saatetaan nähdä tulevassa Windows Mobile 7 -käyttöjärjestelmässä, jonka pitäisi uudistaa Microsoftin mobiilikäyttöjärjestelmä täysin.

Ohjelmistojätti vihjasi jo aiemmin uutisoidussa videossa käyttäneensä tämän vuoden puolella tulevan Windows Mobile 6.5:n käyttöliittymässä Zunesta otettuja ideoita. Ei siis ole yhtään mahdoton ajatus, että yllä olevassa videossa nähtävä käyttöliittymä siirtyisi ainakin osittain Windows Mobile 7:ään.

Pidemmälle mentäessä voitaisiin Microsoftin ajatella seuraavan Applen esimerkkiä ja yhdistävän mediasoittimien ja matkapuhelimien käyttöjärjestelmät. Samalla voitaisiin Zuneen tuoda tuki Windows Mobilen ohjelmille, joka kasvattaisi laitekantaa ja kehittäjien kiinnostusta. Tämä on kuitenkin vain pelkkää spekulointia, eikä tule varmasti tapahtumaan lähiaikoina, jos koskaan.

Joka tapauksessa Zune HD:n käyttöliittymä näyttää erittäin mainiolta ja jotain sen kaltaista näkisi mielellään tulevissa Windows Mobile -versioissa.