Motorola Blur

Motorolan Android-käyttöliittymä kantaa nimeä Blur?

Motorola Android

Amerikkalaisvalmistaja Motorolan ensimmäisten Android-puhelinten julkistus lähenee kovaa vauhtia. Siitä merkkinä ovat yhtiön viime aikaiset lausunnot ja kehittäjille avattu App Accelerator -ohjelma, jolla kannustetaan luomaan sovelluksia yhtiön tuleville Android-pohjaisille älypuhelimille.

Uutisoimme hiljattain Motorolan toimitusjohtaja Sanjay Jhan antamasta lausunnosta, jossa hän paljastaa yhtiön tuovan markkinoille kaksi Android-puhelinta tämän vuoden lopulla. Samalla Motorola valotti, että puhelimet tullaan varustamaan omalla käyttöliittymällä ja että lisää malleja on odotettavissa vuoden 2010 ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Nyt nettiin on levinnyt hieman lisää informaatiota Motorolan Android-käyttöliittymästä, joka kantaa tämän hetken tietojen mukaan nimeä Blur. Huhut sanovat, että kyseessä on voimakkaasti Internetiin ja sosiaalisiin palveluihin nojaava käyttöliittymä, jota voisi verrata muun muassa Palmin WebOS:iin. Odotettavissa on tietojen kuten osoitekirjan, viestien ja sosiaalisten palveluiden integroiminen selkeään yhteen näkymään. Tietojen mukaan käyttöliittymän eri osia voidaan päivittää suoraan lennossa netin kautta, mutta vielä ei tiedetä tarkalleen, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Lähde: Boy Genius Report