Dell Thunder

Dell Thunder kuvissa ja videolla

Huhtikuun lopussa verkkoon levisi kaksi erittäin mielenkiintoista älypuhelinta, joiden valmistajana toimii parhaiten tietokoneistaan tunnettu Dell. Mallit ovat sen jälkeen pysyneet visusti pimennossa eikä esimerkiksi livekuvia niistä ole ollut tarjolla.

Nyt tilanne korjautuu toisen mallin osalta, sillä verkkoon on vuotanut kuvia ja video Dell Thunder -puhelimen prototyypistä. Se on Google Android 2.1 -pohjainen älypuhelin, josta tulee löytymään huhun mukaan ainakin 4,1 tuuman OLED-kosketusnäyttö, kahdeksan megapikselin kamera ja 720p-videokuvaus.

Käyttöliittymänä pitäisi toimia valmistajan oma rakennelma, mutta ainakaan nyt nähtävällä videolla tästä ei ole merkkejä. Aiemman huhun mukaan käyttöliittymä integroisi sosiaaliset palvelut puhelimeen sekä sisältäisi sovelluksen Hulu-videopalveluun. Ohjelmistopuolen ominaisuuksiin lukeutuvat lisäksi Swype ja Flash 10.1.

Dell tuomassa markkinoille huippuluokan älypuhelimia

Dell Lighting

Tietokonevalmistaja Dell yrittää entistäkin kiivaammin tunkeutua matkapuhelinmarkkinoille, jos viimeisimpiä verkkoon levinneitä huhuja on uskominen. Niiden mukaan yhtiöltä on luvassa loppuvuodesta kaksi kovanluokan älypuhelinta, jotka perustuvat Windows Phone 7– ja Google Android -alustoihin.

Vuoden 2010 lopulla valmistuvaan Windows Phone 7 -käyttöjärjestelmään luottaa kaksikosta Dell Lightning. Sen sisuksista löytyy yhden gigahertsin Snapdragon-piirisarja, yksi gigatavu Flash-muistia ja 512 MB:tä RAM-muistia. Huippumallin muita ominaisuuksia ovat OLED-teknologiaan tukeutuva 4,1 tuuman WVGA-näyttö, viiden megapikselin kamera, microSD-muistikorttipaikka, WiFi, Bluetooth 2.1, GPS, FM-radio, HSDPA ja HSUPA.

Dell Lightningin ominaisuuksia täydentämässä on kompaktinkokoinen QWERTY-näppäimistö. Verkkoon vuotaneet dokumentit antavat lisäksi odottaa tukea DivX-videotiedostoille ja monikosketustoiminnoille.