MobiiliBlogi uudisti ilmeensä

Neljä vuotta näinä päivinä täyttävä MobiiliBlogi otti tänään käyttöön uuden ulkoasun verkkosivustollaan. Se on merkittävin muutos sivuston visuaalisessa ilmeessä sitten MobiiliBlogin lanseerauksen vuonna 2008. Olemme uudistaneet matkan aikana sivustoa muutamaan kertaan, mutta säilyttäneet aina perinteisen blog-ilmeen. Se on edelleen osa sivustoa, mutta selvin uudistuksin, joiden avulla saadaan muun muassa nostettua etusivulle kiinnostavaa sisältöä arkistoista.

Sosiaaliset palvelut on tuotu nyt vahvemmin esille. Artikkeleiden erillinen arviointi on korvattu Facebook– ja Twitter-painikkella. Toivommekin lukijoidemme jakavan mielestään kiinnostavia juttujamme ahkerasti eri palveluihin.

Uuden layoutin toimivuus on varmistettu Safarin, FireFoxin, Operan, Chromen ja Internet Explorerin tuoreilla versioilla. Hieman vanhemmillakaan selainversioilla ei pitäisi olla merkittäviä ongelmia, mutta kaikki visuaaliset kikat eivät tällöin välttämättä ole näkyvissä. Internet Explorer 6 on kuitenkin jätetty nyt suosiolla taakse, mutta sen osuus MobiiliBlogin selaintilastoissa onkin reilusti alle yhden prosentin.

Mobiilikäyttäjille tarjolla on edelleen vanha tuttu käyttöympäristö. Sen uudistamista lähdetään tutkimaan seuraavaksi. Mobiilikäyttöliittymä toimii Android-, iPhone-, Windows Phone Mango– ja MeeGo-laitteilla.

Yllä oleva kuva osoittaa, miltä sivun pitäisi näyttää. Kommentteja, ongelmia?

11 kommenttia

  1. Hieno on! Mutta missä kysely? Tuleeko sitä enään?

    1. Kiitos huomiosta. 🙂 Tämä jäi vahingossa pois, mutta on nyt palautettu sivupalkkiin.

      1. Eipä mitään. Nyt on varmaan paras paikka kysyä, että kuinka usein tulee uusi kysely?

  2. Teemu
    Tuo ”kommentoiduimmat” osio on vähän turha, kun etusivulla on vielä joku 2010 juttu mukana. Olis parempi jos se olis kommentoiduimmat esim 2vko sisällä tai mielummin kokonaan pois.

    1. Päivitin tuon nyt näyttämään kuukauden kommentoiduimmat.

  3. @Temppu Olen kyselyitä vaihdellut ihan miten milloinkin on uutta tullut mieleen. Tähän voisi vaikka ehdottaa seuraavaa kyselyä.

    1. En ole kovinkaan kekseliäs, mutta voisi olla, minkä merkkisen puhelimen tulet seuraavaksi hankkimaan, tai kiinnostavin puhelinmerkki, tai kuinka usein vaihdat puhelintasi, mikä oli puhelimesi ostohinta ym.

Kommentointi on suljettu!