21Tam

LG nousi maailman kolmanneksi suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi

Kirjoittanut Teemu julkaistu 21.1.2009 · 2 kommenttia

LG Puhelimia

DigiTimes-sivuston lukujen mukaan korealainen LG on onnistunut nappaamaan kolmannen paikan maailman matkapuhelinmarkkinoista. Taakse ovat jääneet muun muassa Motorola ja Sony Ericsson, jotka ovat kamppailleet yhdessä LG:n kanssa kolmospaikasta.

Vuosi 2008 on kaiken kaikkiaan ollut varsin vaikea vuosi matkapuhelinvalmistajille, mutta epäilemättä LG:llä on nyt hieman aihetta juhlaan. Yhtiö on onnistunut käyttämään hyödykseen muiden valmistajien vaikeudet. Erityisesti Motorola on ollut jo pidemmän aikaa syöksykierteessä, eikä Sony Ericssoninkaan tilanne näytä kovin valoisalta viimeisimmän tulosjulkistuksen lukujen perusteella.

LG onnistui myymään viime vuonna kaikkiaan 100 miljoonaa matkapuhelinta. Motorolan vastaava luku on 99.9 miljoonaa ja Sony Ericssonin 96.6 miljoonaa, joten LG joutuu jatkamaan hyvää myyntiään, jos mielii pitää nämä kaksi takanaan pidemmänkin aikaa.

Markkinoiden selvä ykkönen on edelleen Nokia, joka myi vuonna 2008 470 miljoonaa matkapuhelinta. Kakkosena tulee Samsung, jonka puhelimia meni kaupaksi viime vuonna kaikkiaan 200 miljoonaa kappaletta.

Lähde: UnwiredView

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit:
Aiheeseen liittyviä uutisia:

{ 2 kommenttia… Lue ne alta tai lisää uusi kommentti }

erpe 21.1.2009 15:52

Jotenkin ei vaan nuo korealaiset houkuttele. Seuraava puhelimenikin on varmaan Nokia. Ellei sitte Palm tai HTC.

Vastaa

Henrik 5.2.2009 22:27

Samsung ja LG “LAITTAVAT” Nokian vielä tätä menoa “ahtaalle”!!.
=(

Vastaa

Jätä kommentti

Edellinen juttu:

Seuraava juttu: