Amber-päivitys toisen sukupolven Lumioille saapuu elokuussa

Lumia 925

Joko odotat Nokian lupaamaa Amber-päivitystä? Kyseessähän on siis paketti, joka päivittää yhtiön Windows Phone 8 -pohjaiset älypuhelimet samalle tasolle uuden ja uljaan Lumia 925:n kanssa, jossa tuore ohjelmisto on jo esiasennettuna. Aivan vielä uudesta ohjelmistosta ei päästä nauttimaan, mutta elokuussa sen pitäisi viimein saapua kuluttajien laitteisiin. Näin kertoo Nokian Espanjan yksikkö Twitter-viestissään.

Nokian päivityspaketti tullaan jakamaan yhdessä Microsoftin kesäksi lupaaman GDR2-julkaisun kanssa. Se lisää Windows Phone 8:aan muun muassa tuen FM-radiolle sekä CalDAV- ja CardDAV-standardeille. Lisäksi datakäytön seurantaan suunnattu Data Sense -ominaisuus avataan nykyistä useampien operaattoreiden käyttöön.

Amberin näkyvimmät lisämausteet ovat valmiustilan kello ja Smart Camera -sovellus. Maininnan ansaitsee myös ruudun aktivoiminen kahdella napautuksella, jonka entiset N9:n omistajat ottavat varmasti mielellään vastaan.

Lähteet: Phone Arena & Nokia Facebook

10 kommenttia

  1. … ja Noksun lokalisaatiopolitiikan tuntien povaan ko. päivitystä Suomeen vasta lokakuun tienoilla. 🙂

  2. Siis tuo on vain Espanjaan. Muualle voi tulla jo kesälläkin. ( Suomeen tuskin tulee ekana)

  3. Eikö Googlen pitänyt estää tuen CalDAV- ja CardDAV-standardeille?.
    Miten Microsoft mahtoi saada käännettyä Googlen aikeet estää…varmasti kiristämällä ja vaatimuksilla rahastaa lisää lisenssimaksuilla Googlea kohtaan!!.

    1. En tiedä, mutta mitäs tuo on mielestäsi että estetään tuki standardeille? Reilua kilpailua?

      1. Jani taitaa olla vähän kuutamolla. Avoimiin *DAV standardeihinhan Google on muita ajanut. Google ajo palveluistaan Microsoftin suljetun EAS tuen alas, ja nyt mikkirosvo saa *DAV tuen pykättyä WP8:lle. WP7 taitaa jäädä asteelle morjens.

  4. Mitäs nämä CalDAV- ja CardDAV-standardit edes käytännössä tarkoittavat ? Mitä tapahtuu kun niiden tuki saapuu, mitä hyötyä niistä on ?

    1. Saa synkattua Google kalenterit ja yhteystiedot luuriin myös heinäkuun jälkeen.
      Muissa härpättämissä nämä *DAV tuet on pitkälti ollutkin jo.
      Jonkun verran käyttäjiä kuitenkin Googlen palveluilla, syytä olisi toimia jos tykkää myydä luureja.

Kommentointi on suljettu!