Tagi:

Google

Palmin webOS-alustan kehuja keränneen käyttöliittymän tärkeimpiin suunnittelijoihin kuulunut Matias Duarte siirtyy hakukonejätti Googlen leipiin. Suunnittelijaguru loikkaa suoraan kilpailevan Android-alustan kehitystiimiin nimikkeellä User Experience Director for Android.

Matias Duarte aloitti Palmin palveluksessa vuonna 2007. Miehen keskeisestä roolista Palmin uuden alustan parissa kertoo se, että Duarte sai luvan esitellä webOS:n maailmalle Pre-puhelimen yhteydessä vuoden 2009 tammikuussa pidetyssä Consumer Electronics Show -tapahtumassa. Aikaisemmin suunnittelijaguru on työskennellyt muun muassa Danger Hiptop -puhelinten parissa, jotka tunnetaan myös nimellä T-Mobile Sidekick.

Duarten loikka Androidin pariin on osoitus Googlen kovasta panostuksesta alustan kehitykseen. Visuaalinen käyttöliittymä yhdistettynä hyvään käytettävyyteen ja laajaan sovellustarjontaan on eittämättä loistava tapa pärjätä kovassa kilpailussa.

Palm ja sen webOS-alusta siirtyivät hiljattain tietokonejätti HP:n omistukseen. Yhtiö on kertonut nostavansa alustan merkittävään rooliin strategiassaan, sillä webOS tullaan näkemään älypuhelinten lisäksi ainakin tableteissa ja tulostimissa.

Lähde: Engadget

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 4.2/5 (12 ääntä)
Tagit: , , ,
04Hel

Steve Jobs soimaa Adobea ja Googlea

Kirjoittanut Teemu julkaistu 4.2.2010 · 4 kommenttia

Apple iPad -julkistuksen jälkimainingeissa toimitusjohtaja Steve Jobs otti hetken ylimääräistä aikaa vastaillakseen työntekijöidensä kysymyksiin yhtiötä koskien. Tilaisuudessa päällimmäisiksi aiheiksi nousivat Adobe ja Google, jotka ovat osaltaan keskeisessä roolissa Applen mobiilistrategiaa käsiteltäessä.

Adobesta ja Applesta puhuttaessa esiin nousee Flash-teknologia, jota Apple ei ole suostunut tukemaan iPhone-puhelimessaan. Uudelleen aiheen toi pinnalle iPad, jossa Flash niin ikään loistaa poissaolollaan. Apple kulkee tässäkin mielessä omia teitään, sillä kilpailijat ovat työskennelleet innolla Adoben kanssa täydellisen Flash-tuen saattamiseksi mobiilialustoilleen.

Jobsin mukaan yhtiö ei halua tukea Flashiä, koska se on tekniikkana liian buginen. Applen pääjohtaja haukkuu Adobea laiskaksi ja antaa selvästi ymmärtää, että Flash-tukea iPhone OS -pohjaisiin laitteisiin on turha odottaa. Yhtiön näkemyksen mukaan maailma on siirtymässä HTML5-tekniikkaan, joka sisältää merkittävän määrän parannuksia aikaisempaan 4.0.1-standardiin.

Hakukoneyhtiö Google sai kuulla kunniansa, kun Steve Jobs lyttäsi kovin sanoin yhtiön “Älä ole paha” -mantran potaskaksi. Jobs muistutti lisäksi, että Google teki itse itsestään kilpailijan Applelle ryntäämällä matkapuhelinmarkkinoille. Yhtiö ei jää kuitenkaan tuleen makaamaan, vaan Apple lupaa seuraavan iPhone-päivityksen olevan A+ -luokkaa.

Lähde: Mac Rumors

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 1.9/5 (22 ääntä)
Tagit: , , ,
29Tam

Google houkuttelee pelikehittäjiä Androidille

Kirjoittanut Teemu julkaistu 29.1.2010 · 1 kommentti

Pelimarkkinoita matkapuhelinten osalta hallitsee Apple, mutta myös muut valmistajat ovat huomanneet niiden tärkeyden asiakkaita oman alustan ympärille houkuteltaessa. Hyvänä esimerkkinä toimii Palm, joka esitteli yhdessä EA:n ja Gameloftin kanssa useita tunnettuja nimikkeitä Pre-kosketusnäyttöpuhelimelleen CES 2010 -tapahtumassa.

Pelikehittäjiä kiiruhtaa nyt kannustamaan myös Google. Yhtiö hehkuttaa Android Market -ohjelmistokaupan kattavan jo yli 20 000 sovellusta, joiden joukosta erityisesti pelit ovat nousseet käyttäjien suosioon. Googlen mukaan kymmenestä ladatuimmasta sovelluksesta seitsemän on pelejä, joka on vahva näyttö pelien kiinnostavuudesta.

Virallisessa Android Developers -blogissa kerrotaan, että maaliskuussa pidettävässä Game Developers Conference -tapahtumassa nähdään useita alustaan liittyviä esityksiä. Luvassa on tekniikkaa käsitteleviä tilaisuuksia, joissa käydään läpi asioita pelikehityksestä C++:lla ja Javalla. Kehittäjille tarjotaan niin ikään tilaisuus kysyä neuvoja suoraan Android-tiimiltä.

Lisäkannustimena Google tarjoaa San Franciscon Game Developers Conference -messuille saapuville mahdollisuuden ilmaiseen Motorola DROID- tai Nexus One -puhelimeen. Tarkemmin vaatimuksista ilmaisen Android-puhelimen suhteen löytyy täältä.

Lähde: MobileCrunch

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 4.7/5 (13 ääntä)
Tagit: ,

Nexus One tuskin jää hakukonejätti Googlen ainoaksi yritykseksi vallata matkapuhelinmarkkinat. Arvostettu uutistoimisto Reuters kertoo Google Android -käyttöjärjestelmän kehityksestä vastaavan Andy Rubinin sanoneen, että yhtiön seuraava puhelin keskittyy yrityskäyttäjiin ja saattaa sisältää fyysisen QWERTY-näppäimistön.

Yhdysvaltojen markkinoita ajatellen mahdollinen yrityspuhelin tulisi uhkaamaan eniten kanadalaisen RIM:n BlackBerry-puhelimia, jotka ovat yleisesti olleet rapakon takana suosiossa yritysten keskuudessa.

Tärkeintä Rubinin lausunnossa on joka tapauksessa Googlen ajatus toisesta puhelimesta, joka viittaa yhtiön pitkän tähtäimen tavoitteisiin matkapuhelinmarkkinoilla. Ensimmäinen puhelin otettiin muiden Android-alustaa käyttävien tahojen toimesta vastaan melko positiivisesti, mutta tulevatko yhtiön laajentuminen ja valikoiva Web Store -kauppa lopulta vaikuttamaan negatiivisesti alustan käyttöön muiden valmistajien osalta, jää nähtäväksi.

Lähde: Reuters

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 4.3/5 (9 ääntä)
Tagit: , ,
13Tam

Googlen asiakaspalvelu Nexus One -käyttäjille takkuaa

Kirjoittanut Teemu julkaistu 13.1.2010 · Ei kommentteja

Hakukoneestaan ja useista ilmaisista verkkopohjaisista palveluistaan tunnettu Google ei ole niittänyt mainetta hyvällä asiakaspalvelulla. Yhtiö on tukeutunut asiakkaiden ongelmien ratkonnassa lähinnä automaattisiin vastauksiin ja yleiseen keskustelupalstaan, jossa käyttäjät voivat auttaa toisiaan. Tällainen käytäntö ei ole kuitenkaan riittävä Nexus One -puhelimen ostaneille asiakkaille, jotka ovat maksaneet tuotteestaan jopa 530 dollaria.

Arvostettu uutisjulkaisu New York Times kirjoittaa useiden asiakkaiden kokeneen tyytymättömyyttä Googlen asiakaspalveluun. Pahimpana ongelmana koetaan puhelintuen puuttuminen, jonka vuoksi käyttäjät ovat kokonaan sähköpostin varassa. Tilannetta pahentaa entisestään se, että viesteihin vastaaminen kestää Googlelta useimmiten 2-3 päivää, joka on kestämätön aika käyttäjälle, jonka ainoa puhelin on Nexus One.

Verkkopalveluiden kanssa tutuksi tulleet automaattivastaukset kiusaavat myös Nexus One -asiakkaita. “Tähän mennessä en ole onnistunut saamaan yhteyttä todelliseen henkilöön. Olen saanut vain valmiiksi purkitettuja vastauksia“, kommentoi tilannetta uutuuspuhelimen ensimmäisten joukossa ostanut Kiran Konathala.

Googlen puolelta tilanteeseen ei ole haluttu liiemmin ottaa kantaa, mutta yhtiö kertoo joka tapauksessa pitävänsä asiakaspalveluun liittyvien ongelmien korjaamista tärkeänä. Yhtiön onkin syytä korjata tilanne nopeasti, jotta se ei vaikuta puhelimen menestykseen. Ensimmäinen askel olisi saada sähköpostin vastausaika lyhenemään, jonka jälkeen mukaan tarvittaisiin ehdottomasti asianmukainen puhelinpalvelu.

Lähde: Gizmodo

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 3.7/5 (7 ääntä)
Tagit: ,
09Tam

Googlen superpuhelin kärsii 3G-ongelmista?

Kirjoittanut Teemu julkaistu 9.1.2010 · 1 kommentti

Torstaina lanseeratun Nexus One -superpuhelimen taival markkinoilla ei ole kaikilta osin alkanut ilman ongelmia. Hakukonejätti Googlen virallisella keskustelufoorumilla käydään kiivasta viestien vaihtoa puhelimen 3G-yhteysongelmista, joista näyttää kärsivän useampi kuin muutama käyttäjä.

Yleinen valitus Nexus Onen 3G-yhteyden suhteen näyttää olevan erittäin heikko signaali tai sen puuttuminen kokonaan alueilla, joilla verkon toimivuus on moitteetonta toisella puhelimella. Osalla ongelmana on sen sijaan puhelimen jatkuva hyppely 2G- ja 3G-verkkojen välillä. Tilannetta ei helpota yhtään asiakkaiden kokema juoksuttaminen operaattori T-Mobilen ja laitteen valmistajan HTC:n välillä. Molemmat tuntuvat ainakin alkuun syyttävän ongelmista toista osapuolta.

Googlen Nexus One on markkinoiden tämän hetken kovimpia Android-puhelimia. Sen ominaisuuksia ovat muun muassa 3,7 tuuman kosketusnäyttö, yhden gigahertsin Qualcomm Snapdragon -prosessori, HSDPA, WiFi ja GPS.

Lähteet: Engadget & Twitpic

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 4.2/5 (13 ääntä)
Tagit: , , ,

iPhone Maps

Applen iPhonen esiladattu karttasovellus, joka pohjautuu tällä hetkellä Google Mapsiin, kokee tulevaisuudessa hyppäyksen niin sanotusti seuraavalle tasolle, selviää yhtiön työpaikkailmoituksesta. iPhonellaan merkittäväksi tekijäksi älypuhelinmarkkinoilla noussut Apple etsii virallisen sivustonsa kautta henkilöä iPhonen kehitystiimiin, jonka päätehtävänä on puhelimen karttasovelluksen uudelleen suunnitteleminen.

Haluamme viedä Kartat seuraavalle tasolle, keksiä uudelleen käyttäjien tavan käyttää Kartat-sovellusta ja muuttaa ihmisten tapaa löytää asioita. Haluamme tehdä tämän saumattomasti, erittäin interaktiivisella ja nautittavalla tavalla“, kuvaillaan ilmoituksessa tulevan työntekijän tehtäviä.

Applen mahdollisista muutoksista karttasovelluksen suhteen huhuttiin jo muutama kuukausi sitten, jolloin verkkoon levisi tieto siitä, että yritys on kaikessa hiljaisuudessa ostanut Placebase-nimisen karttayhtiön. Yritysoston spekuloitiin tuolloin viittaavan Applen aikeisiin korvata Google Maps -tekniikka omalla teknologialla. Tämä lienee suuntaus, jos yhtiössä halutaan todella kehittää jotain uutta.

Karttauudistukset tullaan ujuttamaan käyttäjille mahdollisesti seuraavan suuren ohjelmistopäivityksen myötä, jota voidaan odottaa markkinoille aikaisintaan ensi kesänä.

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 2.3/5 (10 ääntä)
Tagit: , , ,
22Lok

Googlen huhutaan työstävän omaa älypuhelinta

Kirjoittanut Teemu julkaistu 22.10.2009 · Ei kommentteja

Google logo

Tähän asti Google-puhelimella on viitattu yleisesti eri matkapuhelinvalmistajien Android-pohjaisiin puhelimiin. Tulevaisuudessa termillä saatetaan tarkoittaa kuitenkin jotain aivan muuta, sillä viimeisimmät tiedot kertovat, että Google haluaa markkinoille omaa brändiä kantavan puhelimen.

Huhu Googlen omasta älypuhelimesta perustuu Northeast Securitiesin analyytikko Ashok Kumarin tietoihin, joka kertoo keskustelleensa asiasta hakukonejätin yhteistyökumppaneiden kanssa. Tietojen mukaan puhelimen tulee valmistamaan kolmas osapuoli ja se olisi tarkoitus saada markkinoille jo tämän vuoden puolella.

Mielenkiintoista huhussa on väite, jonka perusteella Google tulisi myymään puhelintaan täysin ilman operaattoreiden avustuksia. Yhtiö poikkeaisi näin ollen merkittävästi markkinoiden valtavirrasta, koska viime vuosina erityisesti valmistajien huippupuhelimia on sidottu tiukasti tiettyjen operaattoreiden alle. Vahvasti operaattoreihin sidottuja puhelimia ovat esimerkiksi Apple iPhone, Palm Pre ja Motorolan tuleva CLIQ. Olisikin varsin erikoinen veto, jos Google todella jättäytyisi ulos operaattorisopimuksista.

Lue lisää…

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 4.3/5 (7 ääntä)
Tagit: , ,
04Lok

Apple korvaamassa Google Mapsin?

Kirjoittanut Teemu julkaistu 4.10.2009 · 4 kommenttia

iPhone Kartat

Hakukonejätti Googlen tuottamat palvelut ovat olleet merkittävässä roolissa Applen iPhone-älypuhelimessa sen alkumetreistä lähtien. Puhelimen selaimen vakiohakukoneena on Google, karttasovelluksessa käytetään pohjana Google Mapsiä ja YouTube-sovelluksen kautta pääsee käsiksi suositun videopalvelun sisältöön. Yhtiöiden suhteita onkin pidetty hyvinä, mutta viimeaikaisten selkkausten (Google Voice -tapaus) on uskottu erkaannuttavan niitä toisistaan.

Apple on tehnyt hiljattain mielenkiintoisen yritysoston, josta yhtiö itse ei ole ilmoittanut julkisesti. Apple on nimittäin hankkinut itselleen Placebase-nimisen karttayhtiön, jonka tuottamaa palvelua kuvaillaan hyvin samankaltaiseksi Google Mapsin kanssa. Tämä onkin nostanut pintaan spekulaatioita, joiden mukaan Apple saattaisi olla kehittelemässä korvaajaa Googlen karttapalvelulle.

Applen pysyessä hiljaa hankintansa suhteen, voidaan käytännössä vain arvailla, mitä yhtiö aikoo Placebasen kehittämillä karttapalveluilla tehdä. Voi olla, että yhtiö hankittiin kokonaan uutta projektia varten ja Placebasen entiset palvelut siirretään taka-alalle. Toinen vaihtoehto on, että Placebasea käytetään pohjana aiemmin mainitun Google Mapsin kilpailijan kehittämisessä.

Varmaa on kuitenkin se, että jotain Applella kehitellään. Placebasen entinen toimitusjohtaja Jaron Waldman kertoo tätä nykyä työskentelevänsä Applen Geo Team -yksikössä. On näin ollen selvää, että jotain karttoihin ja paikannukseen liittyvää Applelta on odotettavissa.

Lue lisää…

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 2.9/5 (11 ääntä)
Tagit: , , ,

Heinäkuun lopulla verkkoon levinnyt tieto, jonka mukaan Apple olisi hylännyt virallisen Google Voice -sovelluksen App Store -ohjelmistokaupasta nostatti paljon kohua. Applen hyväksymisprosessia kritisoitiin kovasti ja AT&T:n epäiltiin laittaneen kauhansa soppaan. Asian tiimoilta nousi jopa niin kova kohu, että Yhdysvaltain viestintäkomissio FCC päätti ottaa jutun käsittelyyn ja vaati selvitystä Applelta, AT&T:ltä ja Googlelta.

Apple on nyt julkaissut oman vastauksensa jutun tiimoilta, joka löytyy kokonaisuudessaan täältä. Yhtiö keskittyy vastauksen alussa kertaamaan App Storen menestystä ja kertoo ohjelmistokaupan hyväksymisprosessin pyrkivän karsimaan pois sovellukset, jotka haittaavat asiakkaan yksityisyyttä, sisältävät lapsille epäsopivaa materiaalia ja vaikuttavat epäsuotuisasti iPhonen perustoimintoihin. Yhtiölle lähetetään nykyisellään 8500 uutta sovellusta joka viikko, joista keskimäärin 20 prosenttia ei pääse läpi sellaisenaan.

Yhtiön mukaan selvästi suurin osa sovelluksista hylätään koodivirheiden vuoksi. Näissä tapauksissa Apple kertoo pyrkivänsä toimittamaan kehittäjälle palautetta, jotta asia voidaan korjata. Apple mainitsee lisäksi, että 95 prosenttia sovelluksista hyväksytään kahden viikon sisällä.

Itse hylkäämiseen Apple vastaa, että Google Voice -sovellusta ei ole virallisesti hylätty App Storesta. Yhtiön mukaan sovellus on edelleen tutkinnan alla, koska se pyrkii korvaamaan iPhonen keskeiset toiminnot kuten puhelut, tekstiviestit ja osoitekirjan. Apple mainitsee keskeiseksi ongelmaksi sen, että Google Voice kierrättää muun muassa puhelut ja tekstiviestit hakukonejätin kautta korvaten iPhonen omat toiminnot. Käyttäjän koko yhteystietokirjasto siirretään Googlen servereille ja tämän vuoksi Apple haluaa varmistaa, että tietoja käytetään oikein.

AT&T:llä ei Applen mukaan ole mitään tekemistä hyväksymisprosessin kanssa. Apple sanoo, että yhtiöillä ei ole sopimusta, joka estäisi AT&T:n verkkoa käyttävien sovellusten hyväksymisen App Storesta.

FCC:lle suunnatun vastauksen lopussa yhtiö selvittää vielä tarkemmin itse prosessia, jolla sovellukset App Storeen hyväksytään tai hylätään. Yhtiöllä on kaikkiaan yli 40 kokopäiväistä henkilöä työskentelemässä App Storeen haluavien sovellusten kanssa. Jokainen sovellus käy vähintään kahden eri testaajan läpi, joka takaa varmemman tuloksen.

Arvioi mielenkiintoisuutta:
VN:F [1.9.3_1094]
Keskiarvo: 0.0/5 (0 ääntä)
Tagit: , , , ,